Työkaveri mies käyttäytyy muiden läsnäollessa lähes mitätöivästi ja....
Olen siis ihan ihmeissäni, sillä työpaikalla on mies johon olen hyvin ihastunut. Miehen täytyy kyllä tietää se, ja kun olemme kahden kesken, on hän seurassani ujon hymyilevä tai saattaa innostua kovastikkin juttelemaan. Sitten seuraavassa hetkessä hän ignooraa minut kylmästi täysin, kun on muita naisia paikalla. Muiden kanssa hän harrastaa helposti ronskiakin flirttiä, mutta minun kanssa ei koskaan, ei edes kahden kesken. Kuitenkin useissa tilanteissa, kun vaan pienikin mahdollisuus tulee, niin hän hipaisee minua käden päältä tai selästä. Muita työkavereita jopa halaa, mutta ei minua koskaan. Ylikompensoiko hän jotenkin, eli ei halua kenenkään huomaavan, että välillämme on jotain?. Itse en vaan pystyisi noin kylmää-kuumaa käytökseeen ikinä. Olen aina kohtelias ja iloinen hänelle, vaikka on muita lähettyvillä. Välillä olen jopa miettinyt, että onpa inhottava ihminen, vaikka olenkin häneen todella ihastunut.
N.45
Kommentit (8)
En luottaisi keneenkään joka käyttäytyy selkeästi eri tavalla eri seurassa. Olen kyllä itsekin joskus vältellyt naisia koska ne työpaikkaromanssit on niin turhauttavia mutta en käyttäydy eri tavalla muiden seurassa.
M45
Vierailija kirjoitti:
En luottaisi keneenkään joka käyttäytyy selkeästi eri tavalla eri seurassa. Olen kyllä itsekin joskus vältellyt naisia koska ne työpaikkaromanssit on niin turhauttavia mutta en käyttäydy eri tavalla muiden seurassa.
M45
Juurikin näin!
Ei ole ihastunut sinuun ja alleviivaa sitä flirttailemalla muille naisille sinun läsnäollessasi. Tuo koskettelu ja muu ajoittainen mukava käytös on vain sinun kiusaamistasi ja testaamistasi. Tunteilleen ei tietenkään mitään mahda, mutta onko tuollainen mies todellakin ihastumisesi arvoinen?
Tullut pakostakin mieleen jopa kouluaikojen kiusaajat. Jotka tietyissä yksityisissä tilanteissa kohteli hyvinkin kaverellisesti kiusattaviaan ja sitten kun muita oli paikalla, niin ei ollut edes tuntevinaankaan. Tyttöjen keskuudesssa tämä oli ainiakin ihan yleistäkin.
Ap.
Kiusaamistaustaisille jää usein päälle se ajatusmalli, että jos onnistuu saamaan jonkun nihkeän tyypin tykkäämään itsestä, ovat silloin kyseessä aidot tunteet toisen osapuolen suunnalta. Näinhän asia ei ole eivätkä ne positiiviset tunteet ja huomioiva käytös ole koskaan pysyviä. Aitoon ihastumiseen ja rakastumiseen eivät kuulu mielivaltaiset kylmää/kuumaa -vuorottelut, toisten vokottelu sinun läsnäollessasi tai toisaalta mielistely silloin, kun olette kahden kesken. Terve ja deittailuun/parisuhteeseen valmis ihminen ei testaa ihastustaan eikä pelaa mitään kummallisia ihmissuhdepelejä.
En osaa kyllä sanoa. Itsekään en osaa flirttailla sellaisen ihmisen kanssa johon olen ihan oikeasi ihastunut, mutta noihin muihin käytöksen piirteisiin en kyllä osaa sanoa mitään järkevää.
Ala sinäkin toimimaan samoin kun hän. Ala sinäkin ujostelemaan kahden kesken ja muiden miesten läsnäollessa ronskisti flirttaamaan. Sitten tämän jälkeen unohdat koko ukon. Tällaisista tapauksista on sen verran kokemusta, että häiriintynyt tai muutoin hankala ihminen voi olla kyseessä. Älä ainakaan ota turhan vakavasti vaikka olisitkin ihastunut.