Lue keskustelun säännöt.
Mä olen niin huono äiti. Mä olen vain niin.... en tiedä mitä sanoisin.
27.11.2010 |
Mun tekisi mieli huutaa ja karjua, mun tekisi mieli laittaa tulpat korviin ja lukkiutua kaappiin.
Mutta en voi tehdä niin, joten mä huudan nyt täällä koneella sormilla.
Kukaan ei koskaan kertonut minulle, että seitsemään vuoteen en nuku. Kukaan ei kertonut, että seitsemään vuoteen en käy mieheni kanssa kahdestaan missään. Kukaan ei kertonut että tulen kuuntelemaan itkua ja huutoa vuodesta toiseen, taukoamatta. Kukaan ei kertonut että tulen tekemään tonneittain ruokaa joka ei kenellekään kelpaa. Kukaan ei kertonut että tulen elämään tämän kaaoksen keskellä ja vaikka raivaisin aamusta iltaan, ei millään ole mitään merkitystä. Psen, pyykkään, luuttuan, juoksen kaupassa, keitän ja paistan ja siivoan.
Kukaan ei kertonut, että en voi enää koskaan levätä. Lähden töihin aamulla aikaisin, tulen ja haen lapset, ja ekan kerran istun klo 21. Kunnes olen niin väsynyt että kaadun sänkyyn. Vain kuunnellakseni tuon lapsen huutoa aamuun saakka.
Kukaan ei kertonut että minä en enää koskaan saa viettää laiskaa viikonloppua, katsoa elokuvia, nukkua kun nukuttaa, rentoutua. Ei. Se elämä ei enää minulle koskaan kuulu.
Kukaan ei kertonut että olen näin poikki. Ja hermot on katkenneet.
Kiitos. Tämä auttoi kun sai vuodattaa. Muilla tuntemillani äideillä ei ole tällaista. Heidän lapset ovat aina syöneet ja nukkuneet, eikä ne koskaan huuda. Ja niiden kanssa voi käydä vaikka missä, ei meidän lasten kanssa. Joten esitän äiti aurinkoa kun tapaan muita ihmisiä. Ei äiti saa valittaa. Hemmetti kun mä olen vain niin poikki. Taas joku vinkuu jotakin.
Ei tarvitse vastata, ei sääliä, ei haukkua. Ei yrittää auttaa. Tämä olotila menee ohitse kun saan vain jossain vuodattaa. Onneksi on netti.
Kommentit (24)
tosin en ole töissä vaan kotona 24/7..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nyt tuli sitten itku kaupanpäälle tuosta kolmosen kommentista.
En voisi itkeä kun täällä on lapsen kaveri kylässä.Pidettävä nyt raamit kasassa.
ap
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
kuulostaa totisesti siltä,että tarttisit omaa aikaa!lintsaa vaikka siivoomisesta! hyvä äiti sinä olet! zemii!
millaiseksi sitten kuvittelit elämän lasten kanssa? Mä olen kuvitellut sen juuri tuollaiseksi ja siksi en ole niitä tehnyt. Vaikka kuulemma se ei ole yhtään tuollaista vaan ihanaa ja antoisaa koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi lapsesi huutaa läpi yön?
Eikö lapsesi syö mitään?
Jos syö jotain, niin mikset tee sitä ja lopeta ruuasta taistelemisen?
Miksi lapset eivät ole joskus yökylässä muualla: kavereilla, mummolassa, tukiperheessä tai kummeillansa?
Onko lapsesi tutkittu ja diagnosoitu?
Minkälainen rahallinen tilanne teillä on? Pystytkö lyhentämään työpäivääsi (pitäen lapset kuitenkin hoidossa)?
Onko sulla miestä, mikä on hänen osuutensa kodin ja lasten hoidosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntia omaa aikaa YKSIN kotona. Veitatkaa, mitä teen.
A) siivoan
B) nukun
C) menen lenkille
D) korkkaan kaljan, surffailen AV:lla ja huudatan musaa
Meillä aloitettu 1-vuotiaana. Jos et isovanhemmille, sukulaisille tai kavereille saa, niin hankitte tukiperheen. Pitäähän sunkin joskus saada levätä!
Tai sitten, olettaen että isä on kuvioissa, lapset isän kanssa ja äiti yöksi pois. Tai laset isän kanssa mummolaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntia omaa aikaa YKSIN kotona. Veitatkaa, mitä teen. A) siivoan B) nukun C) menen lenkille D) korkkaan kaljan, surffailen AV:lla ja huudatan musaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PUolen tunnin hikinen taistelu kahdelle uhmaikäiselle vaatteet päälle - puolen tunnin kitinään ja huutoa ja tappelua täynnä oleva pulkkamäkisessio, joka päättyi siihen, että raahasin kaksi uhmaikäistä (toinen toisessa kainalossa ja toinen toisessa) ja yhden rattikelkan (juu, eivät suostuneet istumaan siitä) noin kilsan pituisen pulkkamäen ylös ja kotiin hiki ja nenä valuen. Ja tämä miehen nukkuessa pikkujoulukrapulaa pois.
ruoka pöytään, taistelua, kakarat eivät syö, sitten eivät käy kusella, sitten eivät mene nukkumaan ja sitten ja sitten anoppi haki lapset heille... Ja nyt tää äiti relaa. Huoh.
tosin en ole töissä vaan kotona 24/7..
Mäkin käyn vain älyllisiä keskusteluja dinosauruksista ja pokemoneista tai galgalgalgaltakkatakkatakka:sta
Paitsi, että noi sentään nukkuu nykyään jo enimmäkseen yönsä. Enää herään vaan jotain kerran yössä...
Sympatiat aloittajalle! Jos tässä hullunmyllyssä tarvis vielä valvoakin, tulisin oikeasti hulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minäkin olen tänään ollut tosi väsynyt. en vai pärjää yh:na, en edes tilapäisesti kun mies on pois kaupungista muutaman vuorokauden, niin väsyn niin että itkettää. en vain jaksa tehdä itse sapuskoja, hoidella harrastuksia läksyjä, lasten riitoja, siivouksia jne.
Eikä kyseessä ilmeisesti ole edes vauva koska olet töissä? Taisit nyt vähän liioitella
Eikä kyseessä ilmeisesti ole edes vauva koska olet töissä? Taisit nyt vähän liioitella
Ei se joka yö koko yötä huuda. Mutta ekan vuoden huusi. Nyt vain ajoittain huutaa tai muuten vain möykkää. JA valvoo illasta ja valvoo aamusta. Huutelee jo viideltä. Ja raivoaa joka asiasta joka ei mene tahtonsa mukaan. Aina.
Huoh. Verenpaine on tässä jo laskenut ja suurimmat kierrokset taltutettu. Nyt jos pystyisi jatkamaan tuota rumbaa. Keittiön raivaus (jäi lounaan jäljiltä siivoamatta) ja päivällisen tekeminen. Ja tiskikoneen tyhjennys ja pyykkien ripustus. Ei tarvitse levätä, ei.
Mutta kiitos että täällä saa purkaa pahaa oloa.
ap
Meillä on kaksi lasta jolla harvinainen sairaus josta ei juurikaan saa tietoa, lähinnä seurataan tilannetta, parantavaa hoitoa ei ole.
Ensimmäinen ei halunut syödä, oksenteli 2 v asti, oli sairaalasta lainattu laite kotona joka herätti pitkin yötä.
Jos isovanhempi hyppyytti sylissä- lapsi oksensi, jos maistoi uutta makua- lapsi oksensi, jos söi liikaa (eli yli 2 dl)- lapsi oksensi, jos itki- oksenis, jos yksi- okseni.
Muille oli ihan tavallisen näköinen ja oloinen lapsi :).
Kukaan ei tainnut uskoa kun sanoin että tämä ei ole helpooa ja oksentaa monta kertaa päivässä.
Olemme hyvin iloisia että lapsi lopetti oksentelun 2 vuotiaana ja syö nyt ok.
Oli hetken aikaa ihan NORMAALIA lapsiperheen arkea.
Sitten syntyi pikkuinen sisarus ja sama alkoi. Vaikka sen ei pitänyt mennä niin. Sitten tuli tutkimukset ja valtava huoli.
Diagnoosi tuli ja sen myötä lisää kysymyksiä, huolta ja kyyneliä.
Nyt on kolme alle kouluikäistä, yksi terve paitsi että on välillä pahempi kuin uhmaikäinen ja ollaan opittu vaan antaa huutaa ja yritetään opettaa keinoja rauhoittua.
Välillä olen niin väsynyt että silmät ei meinaa pysyä auki. Tuntuu että haluaisin vaan NUKKUA ja vielä KESKELLÄ PÄIVÄÄ.
Ei ole helppoa saada "noin vaan" lastenhoitoapua.
Jos ei ole sukulaisia lähellä tai ne jotka ovat eivät jaksa välittää.
Perhetyöntekijällä ei ole aikaa. Ehdotettiin että palkatkaa lähihoitaja. Jaa ja millä rahoilla? Jo nyt menee melkoinen summa lapsen lisäravinteisiin joihin ei saa tukea koska sairaus niin harvinainen että siitä ei juuri tiedetä ja kovinkaan paljoa ei korvata.
En tiedä mistä tukiperheen noin vaan saisi koska meillä ei ole lastensuojelullista ongelmaa. Lähinnä äiti on vaan välillä "vähän väsynyt".
Välillä itkettää ja raivostuttaa ja ihmettelen missä se kaivattu KOHTUUS on???
Ei ole neuvoja... jos saat jostain lastenhoitoapua niin tartu siihen.
Tuo että raivaa ja raivaa ja raivaa ja silti täällä on koko ajan kaos ja tavarat joka paikassa vaikka kuinka siivoaisi kuulostaa tutulta. Siis aivan järkyttävän näköistä vaikka juuri olisi edellisenä päivänä siivonnut.
Minä jolla ne 2 erityislasta
mut minä olen vaan kotona 24/7. Pääsispä edes töihin lepäämään =)
Montako lasta ja miten isä osallistuu? Saisitko järjestettyä vapaa vkonloppuja joskus? Jaksais taas ihan erilailla... Tsemppiä!