Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin kertoa entiselle ystävälleni miten hänen käytöksensä satutti minua
27.01.2024 |
mutta en siis aio kertoa. Tämä on vain terapeuttinen ajatus siitä, kuinka en ole aiemmin kyennyt kokemaan, että sillä mitä minä tunsin oli väliä.
Aiemmin ajattelin aina, että eihän se hänen vastuullaan ollut. Ei ollutkaan! Se ei tee mitättömäksi sitä, että hänen tekemisensä ja olemisensa silti loukkasi ja satutti minua ja mielestäni hänen olisi pitänyt saada se tietää ja kuulla.
Nyt päädyin vain jättämään hänet taakseni. Tiesin, että olen hänelle ainakin jonkinverran tärkeä ja siksi se satutti myös minua kun en pystynyt tuota asiaa hänelle kertomaan, koska en vielä arvostanut silloin itseäni tarpeeksi.
Hän ihmetteli kun minusta ei kuulunut enää mitään enkä halunnut hänen kanssaan enää jatkaa näkemistä. Minä olin hänelle tärkeä, mutta ystävyytemme katkesi, koska en oystynyt saattamaan hänen tajuntaansa, miltä hänen käytöksensä sai minut tuntemaan itseni. Tosi kurjaksi. Hänen olisi pitänyt tulla tietämään se. Se on paras *rangaistus* ihmiselle, joka satuttaa. Ellei satuttaja ole joku aivan täysi psykopaatti, mitä en tietenkään voi hänestä varmaksi sanoa. Siis siksi en voi kun nyt en tiedä, mikä hänen reaktionsa olisi ollut. Sen tiedän, että varovainen asiasta sanomisen yrittäminen ei uponnut mihinkään.
Se ei ole itseasiassa rangaistus lainkaan, vaan arvokas tieto ja oppi ystävästä, minusta, hänelle. Se vain on joskus niin h*ton vaikea toimittaa perille saakka.
Mutta pakkoko sen on antaa itseä pysäyttää.
Kommentit (17)
Sama. Voi herranjesta sentään, mummolani oli minulle maailman rakkain paikka, en koskaan olisi vahingoittanut sitä. Millainen hullu edes luulee niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outoa, ettet ole tuota kertonut teidän erotessa?
Entisenä ystävänä olisin halunnut/ haluaisin edelleen ehdottomasti kuulla , että miksi katkaisit välit. Se varmaan liittyy minuun ja johonkin mitä olen sanonut tai tehnyt, mutta en voi sitä itse arvata, kun et kerro. En voi myöskään parantaa tapojani, enkä pyytää anteeksi. Itsekkyydessäsi estät minua kehittymästä ihmisenä.
Et sä ollut tärkeä, hän ei edes muista sinua enää. Kadulla moikkaisi ja miettisi, että miksi minä tuon taas tunsinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Outoa, ettet ole tuota kertonut teidän erotessa?
En ole ap, vaan tuo mummolacase. Jos joku ajattelee minusta noin pahasti, että voisi edes kuvitella minun tekevän moista, niin miksi ihmeessä sellainen ihminen olisi luokassa YSTÄVÄ? Ystävä ajattelee ystävästään HYVÄÄ, ei pahaa. Dealbreaker.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ystäväsi kykenee normaaliin itsereflektioon, niin hän todennäköisesti ymmärtää jossain vaiheessa, mitä hän teki väärin ja miksi jätit hänet. Näin kävi minulle: pitkäaikainen, läheinen ystävä lopetti varoittamatta yhteydenpidon eikä vastannut enää viesteihin tai puheluihin. Nyt vuosia tapahtuneen jälkeen pystyn näkemään, miten oma käytökseni todennäköisesti vaikutti siihen, ettei hän tuntenut enää oloaan mukavaksi seurassani. Harmittaahan se ja toivon, että voisin vielä joskus saada pyytää häneltä anteeksi.
Pisti kuitenkin silmään tuo rangaistus-sanan käyttö. Haluatko sittenkin maksaa ex-ystävällesi potut pottuina ja satuttaa häntä sen sijaan, että kertoisit vain, millä tavalla hänen käytöksensä satutti sinua? Kuten itse totesit, niin kyllä normaalia ihmistä kirpaisee ihan asiallinen omista fiiliksistä kertominen ja saa hänet miettimään käytöstään. Jos lähtisit avautumaan tunteistasi ja ajatuksistasi tarkoituksena kostaa tai näpäyttää, se tuskin menisi yhtä hyvin perille. Ihmisillä on tapana mennä puolustusasemiin silloin, kun vastapuoli vaikuttaa kovin hyökkäävältä. Siinä voisi käydä niin, että hän vetäytyisi tilanteesta heti ja blokkaisi sinut kaiken päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta mielestäni tällaiset asiat selvitetään ja sanotaan ystävien kesken kasvotusten suoraan ja rehellisesti. Mieluiten ennen eroa, kuitenkin viimeistään eron hetkellä. Jos ei silloin saa suutansa auki, antaisin olla. En ymmärrä ihmisiä jotka hautovat vuosia ja vuosikymmeniä ikivanhoja riitoja. Haluavat mennä kostamaan ja selvittämään ikivanhoja asioita, joita asianomainen ei edes enää muista. Ehkä muistaa mutta kokee tilanteen ja tapahtumat eri tavalla. Jäädään omassa elämässä jumiin ja paikoilleen. Jos on asiaa, sanotaan se silloin kun asiaa on.
No ette te mitään ystäviä olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ainakaan ymmärtäisi tuollaisesta mitään.
Muuten, olen huomannut, että ihmiset muistavat yhteisistäkin kokemuksista ihan eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ystäväsi kykenee normaaliin itsereflektioon, niin hän todennäköisesti ymmärtää jossain vaiheessa, mitä hän teki väärin ja miksi jätit hänet. Näin kävi minulle: pitkäaikainen, läheinen ystävä lopetti varoittamatta yhteydenpidon eikä vastannut enää viesteihin tai puheluihin. Nyt vuosia tapahtuneen jälkeen pystyn näkemään, miten oma käytökseni todennäköisesti vaikutti siihen, ettei hän tuntenut enää oloaan mukavaksi seurassani. Harmittaahan se ja toivon, että voisin vielä joskus saada pyytää häneltä anteeksi.
Pisti kuitenkin silmään tuo rangaistus-sanan käyttö. Haluatko sittenkin maksaa ex-ystävällesi potut pottuina ja satuttaa häntä sen sijaan, että kertoisit vain, millä tavalla hänen käytöksensä satutti sinua? Kuten itse totesit, niin kyllä normaalia ihmistä kirpaisee ihan asiallinen omista fiiliksistä kertominen ja saa hänet miettimään käytöstään. Jos lähtisit avautumaan tunteistasi ja ajatuksistasi tarko
Laitoinkin sen lainausmerkkeihin. Lisäksi vähän kauas tuosta kommentista, mutta kuitenkin kirjoitin lisäksi: *Se ei ole itseasiassa rangaistus lainkaan, vaan arvokas tieto ja oppi ystävästä, minusta, hänelle.*
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni tällaiset asiat selvitetään ja sanotaan ystävien kesken kasvotusten suoraan ja rehellisesti. Mieluiten ennen eroa, kuitenkin viimeistään eron hetkellä. Jos ei silloin saa suutansa auki, antaisin olla. En ymmärrä ihmisiä jotka hautovat vuosia ja vuosikymmeniä ikivanhoja riitoja. Haluavat mennä kostamaan ja selvittämään ikivanhoja asioita, joita asianomainen ei edes enää muista. Ehkä muistaa mutta kokee tilanteen ja tapahtumat eri tavalla. Jäädään omassa elämässä jumiin ja paikoilleen. Jos on asiaa, sanotaan se silloin kun asiaa on.
Kyllä yritin, mutta kirjoitinhan tuossa, että *Sen tiedän, että varovainen asiasta sanomisen yrittäminen ei uponnut mihinkään.*
Lisäksi siis en sanonut asioita hänelle sen takia, että sen, että minusta tuntui kurjalta sanominen tuntui riskiltä. Pelkäsin, että sekin kokemus mitätöitäisiin ja silloin se olisi siltä sitten tuntunutkin. Minulla oli mitätöivä äiti, joka ei välittänyt tunteistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni tällaiset asiat selvitetään ja sanotaan ystävien kesken kasvotusten suoraan ja rehellisesti. Mieluiten ennen eroa, kuitenkin viimeistään eron hetkellä. Jos ei silloin saa suutansa auki, antaisin olla. En ymmärrä ihmisiä jotka hautovat vuosia ja vuosikymmeniä ikivanhoja riitoja. Haluavat mennä kostamaan ja selvittämään ikivanhoja asioita, joita asianomainen ei edes enää muista. Ehkä muistaa mutta kokee tilanteen ja tapahtumat eri tavalla. Jäädään omassa elämässä jumiin ja paikoilleen. Jos on asiaa, sanotaan se silloin kun asiaa on.
Tässä ei ole kyse riidasta, vaan hänen harrastamastaan kohtelusta.
Rakas, lähes 20 vuotta elämässäni ollut ja erittäin läheiseksi ja tärkeäksi kokemani ystävä lakkasi vastaamasta yhteydenottoihini täysin yhtäkkiä, enkä koskaan saanut mitään selitystä siihen. Ehkä tein tai sanoin jotain, mikä loukkasi häntä. Ehkä jätin tekemättä tai sanomatta jotain, mitä minun olisi pitänyt tajuta tehdä tai sanoa. En voi korjata asiaa, koska en tiedä, mitä olen tehnyt väärin.
Jokaisella on oikeus vetää omat rajansa ja suojata itseään sellaiselta, mikä satuttaa tai estää parantamasta jotain rikkoutunutta. Siksi en enää pyri yhteyteen enkä vaadi mitään selitystä. Hän ei ole minulle mitään velkaa, vaikka haluaisin tietää, miksi välimme katkesivat. Haluaisin edes voida sanoa hänelle, että en ymmärtänyt loukkaavani häntä, ja olen pahoillani.
Hän on ajatuksissani edelleen joka päivä, ja toivon hänelle kaikkea hyvää.
Taitaa taas olla Äitihullun jorinoita tekstin tyylistä päätellen. Taasko on katkottu välit ihmiseen, jonka kanssa et tullut toimeen? Niitä alkaakin olla jo melkoinen liuta. Mikähän näitä kaikkia yhdistääkään?
Tämä, mutta ystävälle