Mitä teen kun lapsen opettaja valittelee usein, kun lapseni on niin hidas
Vetkuttelee siis välitunneille menossa, ei etene esim. käsitöissä ja jatkuvasti joutuu hoputtamaan. Välillä tunneilla myös höpöttelee omiaan, vaikka pitäis olla hiljaa. Keskittyminen on siis vaikeaa. Lapsen kanssa ollaan puhuttu ja puhuttu, harjoiteltu keskittymistä kotona jne. mutta aina vaan tuntuu olevan vaikeaa koulussa. Muuten kyllä sujuu hyvin, kokeista tulee hyvät tulokset jne mutta käytös on tuollaista.
Lapsi käy nyt tokaluokkaa toistamiseen, luokallejäämiseen yksi syy oli juuri tuo keskittymisen puute ja vaikeus toimia koulun vaatimalla tavalla. Lapsi on nuorempien tasolla joten arveltiin tokaluokan kertaamisella saavan aikaa kasvamiseen. Meno onkin parista aiemmasta vuodesta parantunut huimasti, mutta edelleen noita vaikeuksia siis on, ja opettaja on nyt viime aikoina ottanut useita kertoja yhteyttä asian tiimoilta. Lasta joutuu siis hoputtamaan vähän väliä.
Mitä mä voin enää tehdä? Lapsen kanssa keskustellaan asioista lähes joka päivä ja on kokeiltu uhkailut, kiristämiset, rangaistukset, palkitseminen... Alan olla aika neuvoton. Mä en voi koulussa olla mukana hoputtamassa, ja aika voimaton olen tekemään mitään, jos lapsi vaan ei keskity siellä koulussa.
Lähinnä mietin, miten näihin opettajan yhteydenottoihin pitäisi suhtautua. Tänään tuli ainakin sellainen olo, että opettaja luulee että emme ole asioista puhuneet ja että kotona annamme lapsen hidastella yms. Mutta kun olemme oikeasti tehneet kaikkemme, enempään ei yksinkertaisesti enää pystytä. Ja toki lapsi on parempaan päin mennytkin, mutta ilmeisesti ei parannusta ole riittävästi tapahtunut. Pitääkö mun seuraavaksi alkaa vaatia jotain pienluokkapaikkaa vai mitä? Aika kovasti sain nimittäin koulupsykologille pääsyäkin vaatia, silloinenkin opettaja vaan aina valitteli ja valitteli ja odotti, että me puhumalla saamme lapsen muuttumaan. Mistä mä saan lapselle apua tähän tilanteeseen?
Kommentit (3)
tuo kuulovaurio todettiin? Mä olen välillä epäillyt vähän samaa, että mikä on kun ei viesti mene perille, eikö poika kuuntele vai eikö kuule. Mihin mä ton lapsen ekana veisin tutkittavaksi, kun koululta ei tunnu enempää apua tulevan? Millaiselle lääkärille ja millä perusteella?
ap
Lapsen korvat oli täynnä vaikkua, joten eka mittauskerta ei onnistunut. Liotettiin niitä Ceridal-rasvalla ja käytiin huuteluttamassa terveyskeskuksessa. Sen jälkeen terveydenhoitaja mittasi uudelleen ja totesi epäilyn alenemasta. Sitten hän lähetti paperit koululääkärille ja koululääkäri antoi lähetteen korvaklinikalle. Muutaman kuukauden päästä tuosta saatiin aika korvaklinikalle ja siellä tutkittin ja todettiin kuulovaurio. Ohjeet saatiin sitten koulunkäyntiä varten sieltä. Lähettivät tuloksetkin koululle, jolloin saattoi terveydenhoitajakin ohjeistaa opea.
Paljastui kolmannen luokan alussa, että hänellä on kuulovaurio. Ei siis kuullut ekalla kerralla edes, mitä aina käskettiin ja ope joutui herättelemään. Usein osasi katsoa, mitä muut teki ja sitten matki heitä. Tietenkin tuolloin on hitaampikin.
Nyt ope tietää, miten saada viestinsä perille, lapsi etupulpetissa ja ope tietää kumpaan korvaan lapselle kannattaa viestit sanoa.
Mekin harkittiin jo kakkosluokan uudelleen käymistä, varsinkin kun lapsemme on pikkaisen lapsellisempi kuin ikäisensä. Mutta ei sitten tehty niin.
Kannattaa kokeilla kaikkien ammattilaisten apua syyn selvittelemisessä. Onnea tutkimuksille!