Miksi en ole kellekään mikään?- Ahdistaa

En tiedä mistä aloittaisin.. Olen ollut melkein koko elämäni kiusattu. Päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen. Päiväkodissa jätettiin kaikesta ulkopuolelle, kouluaikoina piikiteltiin, mulkoiltiin ja naureskeltiin.

Olen luoteeltani herkkä, hyväntahtoinen, ajattelevainen, iloinen, sosiaalinen ja otan muiden tunteet huomioon.

Nyt aikuisiällä kiusaamisen muoto on muuttunut, se on lähinnä väheksymistä, kyräilyä, kiltteyttäni käytetään hyväksi. Parisuhteessa mies haukkuu jatkuvasti kuinka onneton olen, väheksyä osaamista ( olisin halunnut vaihtaa alaa) Miehen mielestä en osaa mitään ja alan vaihto on turhaa. Hän on sanonut suoraa että olen täysi nolla. Mies katsoo vihaisesti yhtäkkiä.

Kukaan ei koskaan laita viestiä, kukaan ei kysy mitä kuuluu. Minulla ei ole yhtäkään kaveria. Kun olen yrittänyt ystävystyä, saan osakseni jatkuvaa piikittelyä ja saan jatkuvasti kuulla naljailua elämästäni. Ketään ei kiinnosta, miten voin tai mitä minulle kuuluu.

En ole täydellinen ihminen lähellekään niinkuin ei meistä kukaan. Yritän kuitenkin parhaani ja olla kaikille ystävällinen ja huomioin muita. Ahdistaa kun kukaan ei välitä minusta, kukaan ei kuule minua. Olen ihmisille ilmaa. Itkettää. En tiedä millainen minun pitäisi olla, että muut kohtelisivat minua kuten muita kohdellaan. Välillä tuntuu, että voimani loppuvat tähän jatkuvaan miettimiseen.