Onko kukaan täällä jättänyt elämänsä varrella kumppania ja myöhemmin tajunnut että se oli ehkä elämän pahin virhe?

Sanotaanko näin, että ollessani vähän nuorempi tutustuin kahteen omanikäiseeni mieheen. En siis seurustellut kummankaan kanssa. Kuitenkin päädyin näistä kahdesta valitsemaan sen huomattavasti huonomman vaihtoehdon ja ei, tämä valitsemani mies ei ollut jännämies vaan nörttimies, jonka tapa kohdella minua muistutti paljon lapsuudenajan huonoa kohtelua ja siksi kai se jotenkin veti puoleensa. Nyt myöhempään tajusin, että oikeasti se toinen mies mitä en valinnut olisi ollut se oikea valinta minulle. Hän oli ihana, mutta minä olin nuorena rikkinäinen, rikkinäisestä perheestä tullut tyttö, joka ei osannut ottaa vastaan kunnollista miestä.

Toisaalta mietin näin jälkeenpäin asiaa siltäkin kannalta, että hänelle varmasti parempi, ettei seurustellut minun kanssa koska kuten sanoin, olin nuorempana todella rikki ja hän ansaitsee itselleen hyvän kumppanin. 

njet

Yhden miehen dumppasin nuorempana koska tuntui niin tylsältä ja ujolta vaikka reilu vuosi oltiinkin yhdessä. Nyt yli kolmekymppisenä lapsettomana mietin välillä eri tavalla elämä ehkä voisi olla, sillä haluaisin kovasti perheen. En kuitenkaan kadu asiaa, koska mennyttä ei voi muuttaa. Kuka tietää miten suhteessa olisi pidemmän päälle käynyt? Ja selvästikään en itse ollut silloin tarpeeksi kypsä tasapainoiseen, turvalliseen suhteeseen.

Minä jätin ja kaduin reilun vuoden itkien. Palattiin sitten yhteeen, mutta samat ongelmathan sitä oli ja mies ei yrittänytkään muuttua. Pettikin heti. 2 vuotta ja erottiin kun laitin miehen ulos. Enää en kadu.

En jää roikkumaan menneisyydessä kun päättyneistä suhteista on kyse, se on laakista poikki kun niin on päätetty. Joskus tosin olen jälkeenpäin leikkinyt ajatuksella ja miettinyt kun joku muikkis on ollut kiinnostunut, että olisiko pitänyt mennä pidemmälle, mut tää nyt ei varmaan ollut langan pointti.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko näin, että ollessani vähän nuorempi tutustuin kahteen omanikäiseeni mieheen. En siis seurustellut kummankaan kanssa. Kuitenkin päädyin näistä kahdesta valitsemaan sen huomattavasti huonomman vaihtoehdon ja ei, tämä valitsemani mies ei ollut jännämies vaan nörttimies, jonka tapa kohdella minua muistutti paljon lapsuudenajan huonoa kohtelua ja siksi kai se jotenkin veti puoleensa. Nyt myöhempään tajusin, että oikeasti se toinen mies mitä en valinnut olisi ollut se oikea valinta minulle. Hän oli ihana, mutta minä olin nuorena rikkinäinen, rikkinäisestä perheestä tullut tyttö, joka ei osannut ottaa vastaan kunnollista miestä.

Toisaalta mietin näin jälkeenpäin asiaa siltäkin kannalta, että hänelle varmasti parempi, ettei seurustellut minun kanssa koska kuten sanoin, olin nuorempana todella rikki ja hän ansaitsee itselleen hyvän kumppanin. 

Apua. Tämä on kuin suoraan minun kirjoittama teksti. Valitsin aikanaan myös väärin ja luulen, että tätä kadun loppuelämäni.

Ei, olen monta kertaa ajatellut miten hyvin kävi, kun jätin ensirakkauteni siksi, että hän muutti joksikin aikaa ulkomaille. Hän ei olisi sopinut mulle ollenkaan, mutta surin häntä todella raskaasti kyllä.

Luulenpa että harvan eksä olisi ollut kuitenkaan se oikea, kun sen kerran on halunnut jättää. Ennemmin tiedän tarinoita joissa jättäjä on katunut ja saanut lietsottua itsensä kuvittelemaan, että toinen oli täydellinen ja ero elämän pahin virhe. Sitten on saatu eksä palaamaan yhteen ja rikottu eksän sydän uudemman kerran kun huomataan että ei se suhde vieläkään toimi.

up

En varsinaisesti jättänyt mutta olin tyhmyyttäni ja lapsellisuuttani niin passiivinen ja vähän mieheen panostava että mies ei varmaan oikein tiennyt mitä minä haluan ja löysi sitten toisen. Se toinen nainen taas tiesi miten sellainen kunnon mies hurmataan.

Silloinkin kirpaisi mutta nyt 25 vuotta myöhemmin tajuan että hän oli luultavasti se minun ainoa mahdollisuuteni saada puoliso ja perhe. Sen jälkeen ei nimittäin ole hyviä miehiä eteen tullut ja nyt olen melkein 50 vuotias klassinen vanhapiika kahden kissan kanssa.

Mies taas on edelleen onnellisesti naimisissa sen minun jälkeen löytämänsä naisen kanssa, kahden lapsen isä ja kaikki hänet tuntevat aina kertovat miten erityisen mukava, avulias ja ahkera hän on. Vähän katkeraksi vetää mutta minkä sille enää voi.

up

No en voi sanoa niin. Kerran palasin eksän kanssa yhteen ja pian siinä palautui mieleen mitkä asiat suhteessa oli pielessä. Oletan, että niin kävisi muidenkin kohdalla, vaikka joskus onkin ikävä. Aika ja välimatka kultaa muistot.