Jos asepalvelus koskisi jatkossa miesten ja naisten lisäksi "muita sukupuolia" niin ketä se silloin koskee?
Kommentit (3)
Suomesta on tullut vähän tunnistamaton verrattuna entiseen. Moni asia muutettu. Lisäksi asepalvelus muistuttaa kohta Israelin systeemiä. Lisäksi työpakko. Onko tämä mennyt totalitaariseen suuntaan?
Totalitarismissa ihmisen yksilöllisyyttä hävitetään. Voidaan kyllä keksiä hänelle ulkoapäin annettuja määreitä luokittelun helpottamiseksi.
Kyllä sukupuolenhävittämisvimma on askel totalitaariseen suuntaan koska sitä ei voi perustella millään aidosti järkevällä syyllä. N saksa otti ihmiskehon haltuunsa mm rodunjalostukseen. Nyt nämä ihmisyyttä mekanisoivat ja dehumanisoivat hankkeet täytyy naamioida jotenkin sellaisiksi, ettei niistä tule tuo aika mieleen. Samoin päämäärät.
Mitähän on suunnitteilla nyt? Kyllä nämä pyrkimykset esitellään avoimesti ja ne nähdään jopa välttämättömänä edistyksenä ( mikä on tietenkin roskapuhetta). Asiaa ei auta että porukat saataisiin suostumaan näihin tutkimuksiin ja kokeiluihin vapaaehtoisesti, kuten nyt tavallaan jo näemme. (Voi myös kysyä mitä on vapaa tahto.) Niitä voi silti pitää moraalittomina jos tavoitteena on transhumaanin koneihmisen kehittely tai muu ihmisten hallintaa helpottava päämäärä.
Varmaan tarkoittaisi silloin kaikkia ihmisiksi luokiteltavia, sukupuolesta viis.