Kuinka lapsellinen käytös on normaalia 8-vuotiaalle?

Minulla ei ole lapsista kokemusta muuta kuin nyt mieheni kautta. Miehelläni on yksi lapsi 8v, lapsi asuu meilla suurimman osan ajasta.

Olemme asuneet yhdessä kolmisen vuotta ja lapsi on aina suhtautunut minuun hyvin. En usko että käytös on mustasukkaisuutta minua kohtaan.  Käytös on lisääntynyt ehkä viimeisen vuoden aikana, meillä ei ole kotioloissa tapahtunut muutoksia.

Nyt asiaan. Olen vähän huolissani lapsesta. 

Miehen seurassa lapsi on todella, noh, lapsellinen. Hän lässyttää niin että minun on vaikea saada puheesta selvää, puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, heittäytyy jatkuvasti avuttomaksi (tyyliin ei saa sukkia kaapista tai ei löydä yöpukua joka on tasan siinä mihin sen jätti aamulla), tarvitsee ihan jatkuvaa huomiota ("isi" kuullaan varmaan tuhat kertaa illassa, kun lapsella on jatkuvasti isille asiaa, pitää näyttää kaikki asiat isille ja jos ei ole mitään varsinaista asiaakaan, pitää huutaa isi isi isi isi isi silti). Jos isä on poissa hetkenkin, tyyliin käy lähikaupassa, lapsi odottaa isiä koko ajan kotiin ja auton tullessa pihaan, juoksee vastaan ovelle ("isi isi isi tuli"). 

Lapsi pyytää jatkuvasti miestä leikkimään kanssaan ja lapsen tuntuu olevan tosi vaikea ymmärtää, jos mies ei pystykään joka hetki häntä huomioimaan (esim. tekee ruokaa just silloin). 

Mies siis kuitenkin lapsen kanssa puuhastelee aina kun ehtii (päivittäin), että kyse ei ole siitä, etteikö lapsi huomioita saisi. Leikkivät ja pelaavat yhdessä ja mies lukee joka ilta iltasadun (n. 15-30min). 

Lapsi tykkää tosi lapsekkaista jutuista. Esim. dublot ja potkuauto on edelleen käytössä, iltasatuna luetaan värikkäitä satukirjoja joissa joku kiva eläinsatu (kuvittelin että nämä kirjat on enemmänkin alle kouluikäisille), lapsi haluaa syödä värikkäiltä muovilautasilta ja käyttää lasten aterimia. Keittiössä istuu korotetulla lasten tuolilla, vaikka alkaa olemaan auttamatta liian iso siihen.

Jos mies ei ole kotona (mitä tapahtuu siis harvoin), lapsi on kuin eri persoona. Tällöin minä voin lapsen kanssa jutella ja lapsi osaa vastata järkevästi. Lapsi myös saattaa leikkiä pitkiäkin aikoja itsekseen ja osaa keksiä vaikka mitä tekemistä. Paitsi sitten välillä, kun alkaa miettiä missä isi on ja juoksee joka kolahduksesta ovelle katsomaan. Mutta kun hetkeksi unohtaa isin, lapsi on tosi omatoiminen ja reipas. 

Ymmärrän tietysti, että lapsi heittäytyy _joskus_ pieneksi, mutta kun tällä lapsella 90% ajasta käytös on tällaista ja sitten se 10% sellaista, mitä itse pidän normaalimpana. 

Minun ja lapsen suhde ei ole hirveästi kehittynyt, koska tuntuu että olen lähinnä kolmas pyörä lapsen ja miehen välissä. Tämä siis ok, minulla on paljon omaa puuhaa ja hoidan omia asioitani lapsiviikoilla. Mutta lähinnä voisi tietysti olla kiva jos minulla ja lapsella olisi läheisempi suhde. Mutta tällaisen suhteen muodostaminen tuntuu mahdottomalta, enhän minä edes meinaa ymmärtää lapsen puhetta lässytyksen takia! Olemme siis lapsen kanssa hyvissä väleissä, mutta emme kovinkaan läheisiä emmekä tee kahdestaan mitään.

Kysymys kuuluukin, onko tämä ihan normaalia käytöstä? Pitäisikö huolestua lapsen käytöksestä? Jotenkin itse kuvittelin, että tällainen käytös kuuluu ennemmin 4-vuotiaalle.