Kivan näkönen tuo Tanskan uusi kuningas
Kommentit (10)
Oli nuorena tosi kivan näköinen. On kärsinyt masennuksesta ja hakenut ihan julkisesti spua.
Nuorena oli komea, nyt alkaa olla kuluneen näköinen. Parta pitäisi ajaa kun on niin epätasainen ja harmaa niin vanhentaa koko olemusta. Nyt on Mary ja Frederik jotenkin eri paria. Jännä juttu mutta pikkuveli Joachim on sitten taas komistunut iän ja varmuuden myötä.
Vaikka on kuvissa iloisen näköinen, kärsii ajoittain pahastakin masennuksesta. Kertoo käyvänsä terapiassa. Hän ei ollut poika, joka olisi kelvannut isälleen. Ja isäänsä kismitti, kun piti antaa kruununperijä poikansa mennä edellään virallisissa tilaisuuksissa.
Kuningatar luovutti yllättäen paikkansa pojalleen. Pettämiskohu kiehui jo yli laidan, avioero roikkui ilmassa, Mary matkusti Australiaan ja eli etsinyt jo asuntoa. Luopumalla kruunusta saatiin paikatuksi tilannetta.
En ole koskaan ymmärtänyt, kun joku sanoo, että Frederik on komea tai hyvännäköinen. Minusta hän ei ole kumpaakaan. Ja kun on kuninkaallisia seurannut vuosikymmeniä, on huomannut, että Frederik on äärettömän laiska, toisin kuin Mary. Toivottavasti nyt kuninkaana työt kiinnostavat edes vähän enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu mutta pikkuveli Joachim on sitten taas komistunut iän ja varmuuden myötä.
No ei Todella ole, juoppokin vielä!!!
Sympaattisen näköinen ja pilkettä silmäkulmassa, tykkään. :)
Komea on. Lapsesta saakka ollut kaunis. Ihanat hiuksetkin oli jo pienenä poikana.
Niin on. Oli nuorena hurmaava.