Lähipiiri ahdistaa

En ole tekemisissä jos joku vaikuttaa liian himmeältä. Heillä on onneksi yleensä oma perhe ja tutut. En käy vain niissä paikoissa.

Mutta jos tällaiset henkilöt kuuluu vähän kuin pakosta perheenjäsenten myötä lähipiiriin joita täytyy joskus samoilla pippaloilla nähdä ja kuulla.

Eikö vastaavaa ole kenelläkään?

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

Vierailija kirjoitti:

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA 

Mikä hullu siellä taas huutelee.

Mikä ongelma tässä nyt on? Ei se mitään lähipiiriä ole, jos ollaan muodollisesti tekemisissä muutaman vuoden välein. Tarkoittanee lähinnä häitä ja hautajaisia. Toisekseen kanssakäyminen on sellaisten ihmisten kanssa hyvin pintapuolista ja yleistä diipadaapaa, eikä heille anneta mitään henklökohtaisia tietoja. Hehän ovat käytännössä vain kaukaisia tuttavia. Jos he ovat naimisissa lapsuudenperheen jäsenten kanssa, niin ei kai se tilannetta muuta. 

Mikä sinua ap nyt niin ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

Tätä kun on harrastanut jo pitkään tuntuu että ei halua enää nähdä niitä mutta kun on pakko.

Muutaman vuoden välein tapaaminen ei yhtään ahdista. Tunnen heitä kohtaan myötätuntoa, ei ole helppoa se heidän elämä. Itseäni suojelen kuitenkin niin, eteen päästä heitä lähipiiriin (joilla tarkoitan niitä sukulaisia, ystäviä ja  lapsuudenperheen jäseniä, joita tapaan huomattavasti tuota enemmän). 

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma tässä nyt on? Ei se mitään lähipiiriä ole, jos ollaan muodollisesti tekemisissä muutaman vuoden välein. Tarkoittanee lähinnä häitä ja hautajaisia. Toisekseen kanssakäyminen on sellaisten ihmisten kanssa hyvin pintapuolista ja yleistä diipadaapaa, eikä heille anneta mitään henklökohtaisia tietoja. Hehän ovat käytännössä vain kaukaisia tuttavia. Jos he ovat naimisissa lapsuudenperheen jäsenten kanssa, niin ei kai se tilannetta muuta. 

Mikä sinua ap nyt niin ahdistaa?

Jos nähdään useammin kuin häät ja hautajaiset ja porukka on pieni on tilaisuudessa jotain puhuttava eikä olla tuppisuuna. Lisäksi jos ovat uteliaita ja kyselevät henkilökohtaisiakin toisille kuulumattomia asioita ja olen huono valehtelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

 

Tätä kun on harrastanut jo pitkään tuntuu että ei halua enää nähdä niitä mutta kun on pakko.

 

Pakko ja pakko. Pakko ei ole kuin kuolla joskus. 

Vierailija kirjoitti:

Muutaman vuoden välein tapaaminen ei yhtään ahdista. Tunnen heitä kohtaan myötätuntoa, ei ole helppoa se heidän elämä. Itseäni suojelen kuitenkin niin, eteen päästä heitä lähipiiriin (joilla tarkoitan niitä sukulaisia, ystäviä ja  lapsuudenperheen jäseniä, joita tapaan huomattavasti tuota enemmän). 

Tätä piiriä juuri tarkoitan. Koska meidät kutsutaan samoihin lähipiirin tilaisuuksiin joista ei kuulu olla poissa. Ap

Sama täällä, en halua nähdä koko sukua.. Miksi usein sukulaisilla on oikeus tunkea sisuksiin kysymyksillään.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

 

Tätä kun on harrastanut jo pitkään tuntuu että ei halua enää nähdä niitä mutta kun on pakko.

 

Pakko ja pakko. Pakko ei ole kuin kuolla joskus. 

Ei se ole aivan noin mustavalkoista elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma tässä nyt on? Ei se mitään lähipiiriä ole, jos ollaan muodollisesti tekemisissä muutaman vuoden välein. Tarkoittanee lähinnä häitä ja hautajaisia. Toisekseen kanssakäyminen on sellaisten ihmisten kanssa hyvin pintapuolista ja yleistä diipadaapaa, eikä heille anneta mitään henklökohtaisia tietoja. Hehän ovat käytännössä vain kaukaisia tuttavia. Jos he ovat naimisissa lapsuudenperheen jäsenten kanssa, niin ei kai se tilannetta muuta. 

Mikä sinua ap nyt niin ahdistaa?

 

Jos nähdään useammin kuin häät ja hautajaiset ja porukka on pieni on tilaisuudessa jotain puhuttava eikä olla tuppisuuna. Lisäksi jos ovat uteliaita ja kyselevät henkilökohtaisiakin toisille kuulumattomia asioita ja olen huono valehtelemaan.

 

Voi herranjestas sentään. Miksi ihmeessä sinun pitäisi valehdella? Jos sanot, että se on henkilökohtainen asia, joka ei kuulu muille, niin asia on sillä selvä. Jos joku inttää senkin jälkeen, voit sanoa tuon vähän painokkaammin. Ei tarvitse valehdella yhtään, ja siitä voi ihan hyvin mainita vielä, että et halua kertoa omista asioistasi kenellekään. Omat henkilökohtaiset asiat on pidettävä vain itsellään, vaikka kuinka joku yrittäisi urkkia. Ei se ole vaikeaa, kun kerran saa pään auki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

 

Tätä kun on harrastanut jo pitkään tuntuu että ei halua enää nähdä niitä mutta kun on pakko.

 

Pakko ja pakko. Pakko ei ole kuin kuolla joskus. 

Voi siis olla kuulematta kysymystä ja katsoa ikään kuin toisen yli eikä näe eikä kuule mitään. Voisko olla noin ylimielinen ja ylenkatsoa toinen?

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

 

Tätä kun on harrastanut jo pitkään tuntuu että ei halua enää nähdä niitä mutta kun on pakko.

 

Pakko ja pakko. Pakko ei ole kuin kuolla joskus. 

Tuolla saat leuhkan maineen.

Minulla on hullunkurinen suku, erityisesti lähipiirini. Tai niin sanottu sellainen, mitään läheistä meissä ei ole. 

Olen päättänyt pitää heidät mahdollisimman kaukana, sillä olen kärsinyt tarpeeksi heidän kieroiluistaan. Jos ottavat yhteyttä, monesti vastaan puhelun sijasta viestillä. Silloin, kun hyvältä tuntuu. En priorisoi. Vältän yhteisiä kissanristiäisiä, osallistun vain pakolliseen ja silloinkin pidän fyysisesti etäisyyttä. Vaikeaa on, mutta kuten joskus terapeuttini totesi, pääsen heistä vasta kun hautaan päätyvät. Näin se on.

Ap, vaali mielenterveyttäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaako toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

 

Tätä kun on harrastanut jo pitkään tuntuu että ei halua enää nähdä niitä mutta kun on pakko.

 

Pakko ja pakko. Pakko ei ole kuin kuolla joskus. 

 

Ei se ole aivan noin mustavalkoista elämä.

 

Kyllä se silloin on, jos oma hyvinvointi jää uteliaiden sukulaisten jalkoihin. Jos ihminen on lapsesta asti opetettu sellaiseen kiltteyteen ja alamaisuuteen, että on pakko tehdä sitä ja tätä, että ei pahoiteta sukulaisten mieliä, vaikka oma mieli sen johdosta järkkyisikin, niin on ihan ok asettaa rajat ja suojella itseään. Kyllä sinäkin sen vielä ymmärrät, kun ikää kertyy tarpeeksi, ja mietit, miksi ihmeessä läksin tuohonkin pokkurointiin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hullunkurinen suku, erityisesti lähipiirini. Tai niin sanottu sellainen, mitään läheistä meissä ei ole. 

Olen päättänyt pitää heidät mahdollisimman kaukana, sillä olen kärsinyt tarpeeksi heidän kieroiluistaan. Jos ottavat yhteyttä, monesti vastaan puhelun sijasta viestillä. Silloin, kun hyvältä tuntuu. En priorisoi. Vältän yhteisiä kissanristiäisiä, osallistun vain pakolliseen ja silloinkin pidän fyysisesti etäisyyttä. Vaikeaa on, mutta kuten joskus terapeuttini totesi, pääsen heistä vasta kun hautaan päätyvät. Näin se on.

Ap, vaali mielenterveyttäsi.

Ole onnellinen että sinulla ON sukua. Monilla kun ei ole mitään eikä ketään. Olisin tosi iloinen jos joku vanha täti tai setä tai kaukaisempi serkku soittaisi, tai kutsuisi häihin, tai muistaisi synttärinä. Joten tää on vähän turha ja tehty ongelma. Ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, kai sitä voi kohteliaasti olla tekemisissä jos kuitenkin on sukua. Ps. voihan sietlä joku yllätys perintökin tupsahtaa joltakin, jos hyin käy. Mutta jos on ylimielinen eikä koskaan soittele, se voikin mennä toiselle...