Lue keskustelun säännöt.
Ihailen ja välillä kadehdin karismaattisia, hauskoja ihmisiä
07.01.2024 |
Olin tänään juhlissa. Siellä osa oli tuntemattomia toisilleen, mutta ne karismaattisimmat tyypit löysivät heti toisensa, vaikkeivat koskaan olleet tavanneet ja sitä yhteyttä ihastelin.
Saivat juhlat eloon ihan olemuksellaan ja huumorintajullaan, kun olivat loistavia vitsi/tarinaniekkoja ja heidän naurunsa oli niin tarttuvaa, hyvätahtoista, tilanteeseen täydellisen sopivaa ja saivat muutkin siihen mukaan.
Joskus kuin oikein tapaa sellasia karismaattisia ihmisiä, tulen kateelliseksi. Ihailen vaan ja tiedän, että itse olen se seinäruusu.
Seinäruusumaisuuteni ei yleensä haittaa, koska en hakeudu yleensä juhliin/ihmispaljouksiin ja sitä kautta vältyn tilanteilta. Mutta joskus juhliin tulee pakon edessä mentyä ja sitten vaan huomaa, miten itse onkaan aika syrjäänvetäytyvä ja mulla ei todellakaan ole nokkela huumorintaju, päinvastoin hidas ja tulee oikeuksiinsa vaan harvoin.
Tiedättekö tunteen? Mitä ajattelet, kun näet oikein karismaattisen ihmisen, kadehditko, ihailetko, vai aiheuttaako se mitään sen kummempia ajatuksia.
Kommentit (7)
Monestikin seurueessa on puheliaampia ihmisiä ja vitsinkertojiakin. Mutta ei nuo seikat tee heistä "karismaattisia"
Pitäisi olla kuin Tauno Palo tai Ella Eronen, oikeasti karismaattinen hahmo. Edes "Kreivi" Ylermi Lindgren ei ollut karismaattinen vaan naurettava pelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä oikein inhoan ja vihaan karismaattisia ja hauskoja ihmisiä. Tulee oikein oksennus suuhun kun ajattelee miten ne saavat huomiota ja menestyvät ja minä vaan epäonnistun.
Kateudesta kannattaa opetella eroon. Se syö ihmistä sisältä ja näkyy ulospäin vaikka sen luulee peittävänsä hyvin. Jossain vaiheessa kateuden kohteelle huomautetaan jostain ilkeästi ihan vain nähdäkseen iloisen ja hyväntahtoisen hymyn hyytyvän.
Ap täällä. Toki en kaikkia piirteitä tässä nyt luetellut, mutta myös hyvin kantava itsensä, nokkeluus ja älykkäät seuranpitotaidot, kyky ja rohkeus viehättää ihmisiä olemassa olollaan on mielestäni tietynlaista karismaa, mitä tällaisilla ihmisillä on.
Joskus tykkäsin ihmisistä, viinistä, seuranpidosta. Vieläkin joskus tykkään, mutta olen karsinut rankalla kädellä ilonpitoa, koska ikävä kyllä, on niin törppöjä tyyppejä että saa minut hämmennyksiin ehdottelemalla jotain sek s uaalissävytteistä kun en edes tunne koko ihmistä. Miksei voi jutella muuten vaan, piristykseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä on teatteria enimmäkseen turhaa olla kade
Tässä hiljan ajattelin, että ei edes ole 100 % karismaattisia ihmisiä, vaan ihmisillä on karismaattisia hetkiä tai jaksoja. On myös erilaisia rooleja vaikka töissä tai harrastuksissa. Joku jolla on migreeni, lapsella ongelmia koulussa ja mies pettää, ei ehkä jaksa juuri siinä hetkessä olla juhlien karismaattisin esiintyjä. Tai on vaikka nukkunut huonosti. Tai joku on juhlissa seinäruusu, mutta kahdestaan luottoystävä, jollaisen jokainen haluaisi.
Eräs sukulaiseni on ihailtu ja tykätty julkisesti, mutta kahdestaan kaiken energian syövä negatiivisuuden huippu.
Joskus on elämänvaihe, että juhliessa on ihana olla sosiaalinen ja verkostoitua joka suuntaan, mutta 10 vuoden päästä sama ihminen haluaisi vain kotiin hälinästä.
En siis kadehtisi, mutta nauttisin kyllä siitä jos joku piristää juhlien ilmapiiriä. Kiva että jollain on tarttuvan hyvä fiilis.