Minkälainen ihminen ajattelee että työnteko kannattaa vain jos rahaa jää käteen asti?
Eivätkö he ajattele ollenkaan että työnteko mahdollistaa elintason nousun? Menin töihin nuorena 20 vuotta sitten, palkka oli 7,30€ vuotta myöhemmin ostin oman omakotitalon, maksoin pois ja myin. Muutama vuosi sitten vaimon kanssa käveltiin vaimon kanssa pankkiin ja talotehtaalle, sanottiin että tuo tuosta ja niin saatiin 230 000€ lainaa ja uusi koti. Minä saan nyt nelikymppisenä nettona 2100€, vaimo 1700€. Asuntolaina on tällä hetkellä 1300€kk ja lapsiakin meillä on useita. Kuitenkin on myös koira, pari farmari autoa, pihasauna ja palju ym. Koskaan ei jää rahaa pakollisten kulujen jälkeen, 50€ säästöön kk on todella paljon. Mutta elintaso on hyvä, kun ensimmäinen kerran astui uuteen kotiin, tuntui kuin hotelliin olisi astunut ja muutaman vuoden jälkeen on sitä edelleen. Nyt kun on ulkona -34 pakkasta niin sisällä ei tiedä pakkasesta mitään.
Vaihtoehtoisesti työttömäksi heittäytyminen, tukien varassa eläminen, vuokralla ankea betonibunkkeri, aika iso ero.
Kommentit (25)
Jotkut ihmiset eivät ole 1920-luvun kommunisteja tai kapitalisteja. Ovat nykyajassa. Nykyaikana pitää olla turva kaikille, ei turvattomuus.
Millainen ihminen ei tee työtä vain itselleen?
Itse elän sinkkuna ja kyllä minulle on ollut aina tärkeää se, että rahaa jäisi ns, pakollisten menojen jälkeenkin. - Nyt olen työttömänä ja on kiva, että jotain on säästössäkin vaikka saattaa olla, että joudun kuluttamaan säästöni ennen kuin olen oikeutettu saamaan toimeentulotukea, niin voin henkisesti paremmin näin tehdessäni kuin olemalla täysin "hyvinvointivaltion"tulonsiirtojen varassa. - Tietysti teen voitavani, että saan töitä ennenkuin joudun hakemaan toimeentulotukea.
Kuka on noin idiootti, että ajaa taloutensa noin tiukalle, kuin ap tekee?
Vinkki: Elintaso on keinotekoisen korkea, jos kaikki menee mitä tulee. Palkasta pitäisi jäädä puskuria.
Aloituksen esimerkissä on tehty asiat oikein. Ensin ostetaan halpa asunto, remontoidaan sitä kivaksi, asutaan muutama vuosi. Vaihdetaan isompaan ja isompaan jne. Vielä jos olisi jonkun asunnon jättänyt vuokralle, niin siitä saisi pitempiaikaista tuloa.
Työnteko kannattaa aina.
JUST tuon takia en halunnut omistusasuntoa, että saisin muutakin kuin kärsiä silakanpäitä.
Olen ns tyhmä ja alallani p'rjää ilman hienoa koulutusta, ei tarvitse olla korkeakoulutettu. Palkka on sen mukainen.
Nyt olen eläkkeellä, olen saanut pienistä tulpoista säästettyä "sukkaan" pahan päivän varalle.
Eikä ole isoa omakotitaloa myymättä, kun kukaan ei sitä halua ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ootko oikeasti noin umpitollo XD
Työtä tehdään jotta siitä saatavalla palkalla elettäisiin. Ei sitä tehdä kutsumuksesta tai sielun autuuden vuoksi. Noilla on kyllä perusteltu orjatyön teettämistä. Kutsumuksella ja sielun autuudella.
Sinä olet se umpitollo. Et tajunnut jutun pointtia 1800€ Kelasta, et saa sen vuoksi omistaa mitään, vaan olet pakotettuna hyvin ankeaan alemman tason elämään. 1800€ töistä, saat asuntolainan, voit kehittyä, elämänlaatusi kasvaa.
Mitä tapahtuu jos tarvitsette vaikkapa 20 000 yllättävään remonttiin, tai jos auto hajoaa? Entäpä jos koira sairastuu, pyykinpesukone menee rikki, lapsi hajottaa ikkunan ja saat parkkisakot kaikki samalla viikolla?
Vierailija kirjoitti:
Kuka on noin idiootti, että ajaa taloutensa noin tiukalle, kuin ap tekee?
Ei meillä minun mielestä ole tiukkaa. Arki rullaa, ei tarvitse ostaa kaupasta punaisen lapun tuotteita. Taas on kohta hiihtoloma ja mennään Lappiin, yli tonni sinne menee, mutta ei haittaa. Töistä tulee lisää. Ap
Itse en ole eläessäni uskaltanut ostaa asuntoa, koska pelkää, ettei minulla olisi varaa maksaa asuntolainaani takaisin. Tällaista se on pätkätyöläisenä ja yksineläjänä.
Sellainen ihminen joka ei ole sisäistänyt orjamentaliteettia. Aloitin minäkin 7e/ tunti palkalla joskus 2023, eikä sillä palkalla kylläkään pidetty kuin juuri ja juuri perhettä leivän syrjässä ja tuli sossutuet päälle. Ei todellakaan kukaan olisi noin huonoa palkkaa saavalle asuntolainaa myöntänyt, ei tullut lainaa silloinkaan kun palkka oli 10e tunti ja yhä tuli tukia päälle. Nyt on palkka 13e netto, lapset aikuisia ja ei tule enää tukia päälle. Mitään lainoja asuntoa varten on yhä turha haaveilla. Oman kodin saa vain sillä, että vanhemmat kuolee joku päivä.
No vähäänpä olet tyytynyt. Enkä kyllä usko että noilla tuloilla olette noin suurta lainaa edes saaneet.
Joo, itsekin aloitin jollain 8e/h palkalla ja siitä nostanut tulotasoa ja nostan koko ajan lisää, vaihtanut työpaikkaa sen mukaan mistä parhaiten maksetaan. Välillä ollut pätkiä työttömänäkin kun en ole tyytynyt mihinkään 10e/h palkkoihin.
Mulle työ merkitsee rahaa ja sen verran paljon rahaa että sillä rahalla voi hankkia muutakin kuin pakolliset. Kun käytän päivästäni 8-12h töihin niin siitä pitää jäädä käteenkin rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on noin idiootti, että ajaa taloutensa noin tiukalle, kuin ap tekee?
Eihän kukaan tietenkään tunnusta olevansa noin idiootti. - Mutta toisaalta minua saatetaan avoimesti halveksia kun en ole halunnut ottaa asuntolainaa vaan asun ja elä mieluummin vuokralla, koska näin tehdessäni annan vapaaehtoisesti rahaa, jollekin toiselle. Ja kuulemma kuinka omansa voisi aina myydä pois, jollei pystykään maksamaan....
Normaali omanarvontuntoinen ihminen.
Jossain tilanteissa on järkevämpää tehdä töitä vaikka ilmaiseksi tai minimipalkalla, jotta saa työkokemusta ja täytettä CV.hen. Noin yleisesti työstä pitäisi tietenkin saada enemmän palkkaa mitä saa siitä, kun istuu kotona tukien varassa.
Mutta noin tiukalle venytetty talous on myös todella raskas taakka. Lapset kun kasvaa, niin kulut myös kasvaa. Talot, autot ja terveyskulut voi yllättää.

Joo, kyllä sitä pari kuukautta voi tehdä hommia josta ei jää mitään käteen. Vuosia - ei.
Vierailija kirjoitti:
JUST tuon takia en halunnut omistusasuntoa, että saisin muutakin kuin kärsiä silakanpäitä.
Olen ns tyhmä ja alallani p'rjää ilman hienoa koulutusta, ei tarvitse olla korkeakoulutettu. Palkka on sen mukainen.
Nyt olen eläkkeellä, olen saanut pienistä tulpoista säästettyä "sukkaan" pahan päivän varalle.
Eikä ole isoa omakotitaloa myymättä, kun kukaan ei sitä halua ostaa.
Kyllä meilläkin on samaan aikaan myös pahan päivän varalle 60 000€ edestä metsää. Me ei koskaan saataisi vuokra-asunnoista yhtä mukavaa ja laadukasta elämää kuin uusi oma koti tarjoaa, vapautta, huolettomuutta, sopivasti mukavaa tekemistä elämään, kun olemme eläkkeellä, meillä ei ole vuokra kuluja, voidaan vaikka myydä kaikki ja muuttaa ulkomaille jos halutaan. Ap
Sinun kaltaisen perseennuolijan takia monet on työttömänä. Sinun takia töihin pitäisi mennä orjapalkalla