Mikä on maatilan emännän ammatti?
Olen maatilan emäntä, joka hoitelee askareita lähinnä tuvan puolella. Kun ammatiksi pitäisi ilmoittaa jotain, niin emäntä tuntuu sanalta, jota ei nykyaikana enää käytetä. Miten te muut nuoret emännät ilmoitatte ammattinne?
Maanviljelijäksikään en kuitenkaan itseäni koe, sillä en osallistu maanviljelystöihin juuri lainkaan. (Käyn jonkin verran töissä tilan ulkopuolella.)
Kommentit (54)
miltä se kuulostaa, jos joku kertoo olevansa emäntä. Onko se ihan ymmärrettävää suomea, vai olisiko spontaani vastaus siihen, että "anteeksi mitä"?
Siis sellainen joka isommassa keittiössä laittaa isolle väelle ruokaa. Näin mun korvaan...
Ja toki olen samalla kotiäitikin. Mutta joka paikkaan kotiäiti ei kelpaa ammattinimikkeeksi. Ja toisaalta se ei myös anna mitään vihjettä siitä, että työnkuvaani kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin vain lasten ja kodin hoito.
Vastasin, että emäntä kuulostaa mun korvaan pitopaikan tms. emännältä. Sellaiselta, joka isossa keittiössä laittaa isolle väelle ruokaa.
se ammattinimike ole maatalousyrittäjä. Ainakin sellaisella emännällä kuin minä joka en käy tilan ulkopuolella töissä ja minulla on voimassa pakolliset myel-vakuutukset. Jos et ole vakituisesti tilan töissä niin ehkä sinä olet sitten se emäntä etkä maatalousyrittäjä. Tai ilmoita ammatiksesi se työ jota teet tilan ulkopuolella.
että emäntä on nykyään keittiöalan ammatti. Ja sitä juuri haenkin, josko joku keksisi miksi maatilan emäntää nykyaikana voisi nimittää.
Entisvanhaan hautakiviin kirjoitettiin hauskoja "titteleitä". Esim. juuri talollisen vaimo se ja se, kauppaneuvoksen tytär se ja se jne. :)
että maanviljelijä / maatalousyrittäjä siitäkin huolimatta, etten käy navetassa juuri koskaan (siellä on palkattu työntekijä), ja peltotöihinkin osallistun vain viemällä miehelle eväitä ja kyytimällä miestä, kun se siirtää koneita paikasta toiseen? Joskus harvoin saatan tyhjät kärrit ajaa pellolle.
kun ammatteja voi olla useita. Mutta niitä hommia teen kuitenkin sen verran vähän, ettei sekään tunnu oikealta ilmoittaa pääasialliseksi ammatiksi. Kyllähän tää maatalous on kuitenkin niin valtava osa mun elämää, etten sitäkään aivan haluaisi sivuuttaa.
No, useimmitenhan se ei oo kovin vakavaa, minkä ammatikseen ilmoittaa, kunhan jotain. Painiskelen täällä nyt tällaisen pienen identiteettikriisin kanssa.
ap
ja yleensä maatilan ruuanlaitto maatalousyrityksen ruokahuoltoa/työpaikkaruokailua eli tilan töihin sekin kuuluu.
tai sitten ammatti sen työn mukaan jota teet tilan ulkopuolella, kumpi on päätoimista??
minä yleensä ilmoitan ammatiksi emännän, jos tarvii lisä selvitystä laitan perään sulkuun maatila. Olen myös koulutukseltani maatilaemäntä, silloin oli maatalousoppilaitoksissa kyseinen linja samantyylinen kuin emäntäkoulu, mutta käsiteltiin enemmän karja ja sikataloutta mutta myös muita maatilan töitä. Tosin en käy ulkopuolella töissä vaan päivät kulkuvat hyvin lehmiä lypsäessä ja ruokapuolen ja siivouopuolella. Ennen pääsi välillä pois tuvasta pelto töihin kun anoppi asu tässä mutta nyt vaan joutuu tekeen tuotr ruokaa ja siivoomaan.
No riippuu siitä,omistatko osuuden tilasta.Jos omistat ja saat osasi sen tuotosta ja maksat melamaksut, oot mastalousyrittäjä.Jos et,oot kotiäiti,kotirouva,työtön tai toimeton.
Tupahommia tekee kaikki ihmiset,ei ne oo ammattityötä.
Vierailija kirjoitti:
kun ammatteja voi olla useita. Mutta niitä hommia teen kuitenkin sen verran vähän, ettei sekään tunnu oikealta ilmoittaa pääasialliseksi ammatiksi. Kyllähän tää maatalous on kuitenkin niin valtava osa mun elämää, etten sitäkään aivan haluaisi sivuuttaa.
No, useimmitenhan se ei oo kovin vakavaa, minkä ammatikseen ilmoittaa, kunhan jotain. Painiskelen täällä nyt tällaisen pienen identiteettikriisin kanssa.
ap
Sekatyöläinen.
Jos ei, olet kotiruova.