Mistä nimestä
tykkäät kovasti, mutta et silti rohkenisi laittaa omalle lapsellesi? Eli joka on jollain tapaa liian haasteellinen. Vastaa vaikka sekä tytön että pojan nimi.
Kommentit (14)
myös negatiivinen "kaiku", joten jättäisin antamatta.
Tyttöjen nimistä en osaa sanoa, paitsi että Kreettaa en saisi menemään miehelle läpi.
Anoin nimen läpikin jo maistraatissa ;)
En sitten kuitenkaan antanut. Nyt harmittaa, etten laittanut edes toiseksi nimeksi.
Lestat on siis Anne Rice:n luoma vampyyrihahmo. Monille varmaan tuttu esim. elokuvasta Veren vangit.
tykkään Rinna-nimestä, mutta tyttö saisi kuulla siitä takuulla niin paljon ettei voi laittaa. Pojalle ei taas voi antaa nimeksi Jason, koska sen ääntäminen menisi liian vaikeaksi. Kahdella lapsellani on ns. rohkeat nimet, siis ei todellakaan mitään top100-nimiä!
meille ei tule Bartia eikä Penniä, vaikka nimet on tosi kivat.
On minusta tosi komea nimi ja sopisi meidan perheen kielivalikoimaankin, mutta ehka siina on silti jotenkin liikaa viikinkikaikua, tulee tavallaan mieleen kaikenlaiset white power -hopinat, ja niista haluan pitaa itseni ja lapseni mahd. kaukana...
Lusiina ja Kustaava jäisivät antamatta.
Pojalle Kuuno olisi haasteellinen, ehkä kuitenkin sen uskaltaisin ottaa käyttöön.
Anoin nimen läpikin jo maistraatissa ;)
En sitten kuitenkaan antanut. Nyt harmittaa, etten laittanut edes toiseksi nimeksi.
Lestat on siis Anne Rice:n luoma vampyyrihahmo. Monille varmaan tuttu esim. elokuvasta Veren vangit.
Tiedän kyllä Anne Ricen kirjat. Sopisi ehkä, jos sukunimi olisi ei-suomalainen mutta Lestat Virtanen tai Lestat Möttönen, apuu-va.
Jotenkin sitä ei kyllä tule nimiasultaan ihan ekaksi yhdistettyä Lestat- vampyyriin, vaan lestadiolaisuuteen . Äiti huutaa "Lestat kotiin", no mitääh?
Ehkä suutarinammattikin tulee mieleen, kengänlestit... ehkä teit järkevästi kun et nimennyt lasta noin.
olisi kiva jos tyttövauvalla olisi joku söpö nimi; Nelli, Ellan, Nuppu tms. Mutta en antaisi mitään tuollaista nimeä kuitenkaan, se Nuppu-gootti olisi sitten aika korni kuitenkin...
Pojalle olisi tullut Eliel tai Joel nimeksi, mutta ne ei sovi millään yhteen sukunimen kanssa (alkaa vokaalilla).
Ja noi mielleyhtymät ei ole koskaan jaksanut mua murehdituttaa. Ne on teinien aivoituksia ja jokaisen oma häpeä.
Mutta mielestäni Damien olisi todella kaunis nimi pojalle, samoin Morticia tytölle.
Vaan mahdettaisi pitää ihan dillenä jos nimeäisi lapsensa näin =D
tässä ketjussa pyydän, tarkoitus on ettei kenenkään nimivalintoja (niitä mielikuvituksen valintoja!) arvostella ollenkaan, vaan tässä saa rauhassa antaa palaa ja kertoa unelmanimiään jotka -syystä tai toisesta -jäivät antamatta.
Samoin Bianca, Becca ja Astrid ovat ihania, mutta perussuomalaisen sukunimemme kanssa kuulostaisivat vähän höhliltä.
Poikien nimessä tällainen nimi voisi olla Uuno. Olen harkinnut vakavasti, mutta voi olla että ei kuitenkaan.
ja nimet olisivat liian hörhelöiset..
ja minulla näitä on paljonkin. Otetaan vaikka esimerkiksi pojalle Vinha ja tytölle Vanilja.