Japaniin on iskenyt tsunami uudenvuodenpäivänä
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ac62d8d6-6d5f-4703-82ed-f4985aca6652
Heikki Mulari
Tänään klo 9:54 (päivitetty klo 12:35)
Japaniin on iskenyt tsunami uudenvuodenpäivänä, kertoo maan yleisradioyhtiö NHK. Järistyksen keskus on Suzun alueella Ishikawan prefektuurissa.
Uutistoimisto Reuters siteeraa NHK:ta, jonka mukaan 1,2 metrin korkuinen tsunamiaalto on iskenyt rantaan Nohon niemimaalla lähellä Wajiman kaupunkia.
Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan saarivaltion pohjoisosassa tapahtui maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin alustavasti 7,6 magnitudia. NHK:n mukaan lisäjäristyksiä on odotettavissa.
Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 7,5 magnitudia.
Sähköt poikki
Hyökyaalto on aiheuttanut sähkökatkoja ainakin 36 000 taloudessa, kertoo NHK.
Japanin hallituksen tiedottaja Hayashi Yoshimasa on kehottanut väestöä varautumaan uusien järistysten aiheuttamiin aaltoihin. Hän sanoi viranomaisten selvittävän vahinkojen laajuutta.
Japanin ilmatieteen laitos varoitti, että jälkijäristykset ja tsunamit voivat jatkua jopa viikon, ja kehotti asukkaita olemaan varuillaan vähintään kaksi tai kolme päivää toisen, jopa 7 magnitudin järistyksen varalta.