Avioero palautti halut
Päätettiin erota 20 vuoden avioliitosta hiljattain, meillä ei ole ollut läheisyyttä varmaan viiteen vuoteen, koska minä N40+ en ole halunnut YHTÄÄN. Kämppiksinä ja kavereina ollaan siis pyöritetty perhettä. Luulin, että ne hommat on minun osalta ohi. Mieskin oli alistunut kohtaloonsa.
Mutta sitten mies alkoi vapaamatkustaa/ ei jaksanut enää panostaa perheeseen, joten päätin että on aika erota. Pärjään ihan hyvin yksinkin, en todellakaan kaipaa huonoa parisuhdetta. Eropäätöksen jälkeen olen ollut onnellisempi kuin aikoihin, kaikki ahdistus on poissa, nukun hyvin jne. Ja yllättäen olen huomannut, että minulla olisi sitten haluja. Mies vaan oli totaalisen väärä.
En kiirehdi uuteen suhteeseen, mutta ilokseni voin todeta että en olekaan aseksuaali
Kommentit (28)
Sama täällä. nyt panettaa kuin pientä pupua. N36
no, sehän on hyvä. Jollakin tapaa olet päässyt sinuiksi itsesi kanssa. Et ole osannut siinä toisen kanssa kasvaa itseksesi, vaan mennyt piiloon.
Ehkä sitten seuraavan kanssa osaat. Olet kypsynyt. ja eihän parisuhdetta ole tosiaankaan pakko muodostaa.
ja voi olla, että suhde vaan ei kehity sitten pidemmän, sen alkuhuuman jälkeen. Puuttuu resurssit niin sanotusti. -arvostan, että lähdit etsimään itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. nyt panettaa kuin pientä pupua. N36
Veit sanat suustani. Vihdoinkin pääsen luukuttamaan kuin kani. N33
Joo. Jos molemmat tuolla lailla pakenee niin ei siitä mitään tule. Sitten kun on valmiutta kohdata se toinen ja oma itsensä niin sitten se homma niin sanotusti toimii .
Ei ole harvinaista että noin käy. Moni pitkässä suhteessa oleva nainen luulee, ettei ole kovin seksuaalinen ihminen, ja tätähän mediakin tuputtaa, että naisilla on muka pienemmät halut. Mutta ero palauttaakin yllättäen vietit.
Se taitaa olla niin, että usein lastenhankinta ja perhe-elämä koetaan yhden kanssa. Ja sitten hankitaan uusi loppuajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. nyt panettaa kuin pientä pupua. N36
Veit sanat suustani. Vihdoinkin pääsen luukuttamaan kuin kani. N33
ehei. Nyt käsitit väärin. Sinähän olet kani. 🐇🐇🐇
hra69
Ennen avioeroa en olisi voinut kuvitella antavani ATM tai rimjobbia miehelle, mutta nyt nuo ovat peruskauraa.
Miss brownnose35
Vierailija kirjoitti:
Myös täällä, anaali mielessä. N32
Kuinka muutenkaan, Pasi. Ja on ihan ok olla homo.
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla niin, että usein lastenhankinta ja perhe-elämä koetaan yhden kanssa. Ja sitten hankitaan uusi loppuajaksi.
Niin, joillakin varmaan on. Aika paljon on niitä kuitenkin, jotka nauttivat sitten vanhuudesta yhdessä, ja ehkä myös isovanhemmuudesta- yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Huoruus on nainen.
Ei kun Casanova!!!!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole harvinaista että noin käy. Moni pitkässä suhteessa oleva nainen luulee, ettei ole kovin seksuaalinen ihminen, ja tätähän mediakin tuputtaa, että naisilla on muka pienemmät halut. Mutta ero palauttaakin yllättäen vietit.
Sieltä avioliiton kuoresta vapautuu usein hillitön seksihurjastelija, kun vuosikymmenten aikana patoutuneet seksihalut vapautuvat kuin tulivuorenpurkaus.
Noin mullekin kävi. 12 vuotta seksitöntä paskaliittoa ja eron jälkeen mulla on jo toinen pitkäaikaissuhde. Erosin 2016 marraskuussa.
Paneminen on päivittäistä ja nautinnollista. Uusi mies viitsii aina panostaa enemmän kuin vanha lössykkä, joka pitää naista kodinkoneena. Ja vaihdoin sitäpaitsi nuorempaan. Edellinenkin oli pari vuotta nuorempi, nykyinen neljä vuotta nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. nyt panettaa kuin pientä pupua. N36
Veit sanat suustani. Vihdoinkin pääsen luukuttamaan kuin kani. N33
ehei. Nyt käsitit väärin. Sinähän olet kani. 🐇🐇🐇
hra69
Tule kanssain! Täälläkin on panetushaluja- ei ole vielä se oikea löytynyt. Paljon olen yrittänyt.
Tulee aina aseksuaalinen olo, kun pitäisi vakiintua tai jotenkin henkisesti kasvaa. Mitä se semmonen mukamas on?
kikkelikikkelikikkeli on mun mantra.
eikun pillupillupillupillu.
Olen huomannut, että en ole aseksuaali!
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla niin, että usein lastenhankinta ja perhe-elämä koetaan yhden kanssa. Ja sitten hankitaan uusi loppuajaksi.
Öööö.
eipä taida olla.
Naisen 50v villitystä on yleensä paljon hillittömämpi kuin miehen. Mies kerskailee valloituksillaan, mutta todellisuus on paljon vaatimattomampi. Naisilla on juuri toisinpäin. 50 miesbodya on kaadettu helposti alle vuodessa. Toiset sitten addiktoituu siihen ja muuttuvat puumaksi.
Vierailija kirjoitti:
Huoruus on nainen.
Ja tyhmyys olet sinä. En sano mieheksi koska olisi loukkaus miehiä kohtaan lukea sinut kuuluvaksi heihin.
Sama täälä. Luulin että ikä olisi tehnyt tehtävänsä ja halut kadonneet. Eron jälkeen kuitenkin jo 1 kk päästä huomasin, että ei ne halut olleetkaan mihinkään kadonneet, vaan ex-mies oli vaan niin inhottava kaikin puolin, että oli tukahduttanut mun kaikki seksuaaliset tunteet.