Miten nopeasti takaisin töihin lapsen äkillisen kuoleman jälkeen? Hirveät erot ihmisten välillä...

Siis meinaat että lapsen kuoleman jälkeen pitää mennä vaan heti töihin?

Ei kai kukaan voi viikossa oman lapsen kuoleman jälkeen olla täysin työkykyinen.

johan niihin käytännön järjestelyihin ja hautajaisten järjestämiseen kuluu aikaa ja energiaa niin, että ihme jos täydellä kapasiteetilla voi töitä tehdä samalla.

puhumattakaan surusta, järkytyksestä, unen laadusta, jne.

Minä olin kuusi viikkoa pois puolison kuollessa äkillisesti.

Töihin heti kun kykenee, kyllä sitä surua kantaa aina mukanaan, ei kannata jäädä  makaamaan sen kanssa. Hieman helpottaa, jos välillä saa ajatuksensa muihin asioihin.

Heti seuraavana aamuna ellei ole viikonloppua välissä

Vierailija kirjoitti:

Töihin heti kun kykenee, kyllä sitä surua kantaa aina mukanaan, ei kannata jäädä  makaamaan sen kanssa. Hieman helpottaa, jos välillä saa ajatuksensa muihin asioihin.

Sulla kokemusta?  Et tiennyt että ihmiset eivät ole toistensa kopioita mitä tulee esim tällaisessa kriisissä selviämiseen ?

Naapurini sai sairaslomaa 3 viikkoa koska siskonsa lapsi kuoli onnettomuudessa. Kyllä, luitte oikein.

Riippuu kuinka läheinen ihminen ja kuinka suuri suru ja shokki. Kun äitini kuoli, menin samana päivänä töihin. Kun isäni kuoli, olin työkyvytön kuukausia. Olin palkattomalla, koska enhän olisi saanut varmaankaan niin pitkää sairauslomaa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kuinka läheinen ihminen ja kuinka suuri suru ja shokki. Kun äitini kuoli, menin samana päivänä töihin. Kun isäni kuoli, olin työkyvytön kuukausia. Olin palkattomalla, koska enhän olisi saanut varmaankaan niin pitkää sairauslomaa.

Hämmentävää. 

Vierailija kirjoitti:

Naapurini sai sairaslomaa 3 viikkoa koska siskonsa lapsi kuoli onnettomuudessa. Kyllä, luitte oikein.

Mitä ihmettelyä tässä on? Tiedätkö missä kunnossa ihminen on kun jotain traumaattista tapahtuu? Itselläni meni monta viikkoa, että pystyin nukkumaan. En edes syönyt viikkoon. Verenpaineet olivat yli 200. Puolisoni oli kuollut yöllä vierelleni.

Työ on surun surma, sanotaan. Antaisin kuitenkin kaikille rauhan surea omalla tavallaan ja jaksamisellaan. Ei vertailuja.

Vierailija kirjoitti:

Naapurini sai sairaslomaa 3 viikkoa koska siskonsa lapsi kuoli onnettomuudessa. Kyllä, luitte oikein.

Kyllä sitä nyt vähäpätöisemmistäkin syistä ollaan sairaslomalla ja pitkiäkin aikoja. Kuka sitä toisaalta on näitä järjestykseen laittamaan, ihmiset on erilaisia ja tilanteet on erilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Työ on surun surma, sanotaan. Antaisin kuitenkin kaikille rauhan surea omalla tavallaan ja jaksamisellaan. Ei vertailuja.

Riippuu varmaan myös työstä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kuinka läheinen ihminen ja kuinka suuri suru ja shokki. Kun äitini kuoli, menin samana päivänä töihin. Kun isäni kuoli, olin työkyvytön kuukausia. Olin palkattomalla, koska enhän olisi saanut varmaankaan niin pitkää sairauslomaa.

Hämmentävää. 

Itse olet hämmentävä. 

Asumme ruotsissa. Poikani kun kuoli keväällä niin olin kuukauden sairaslomalla.

Psykologi olisi halunnut sairaskirjottaa pitempään.

Pojallani oli paljon haasteita, mt, päihteet, kirjaindiagnooseja.

Olin kamppaillut jo pitempään, vuosia, että olisi saanut apua. Murehtinut, nukkunut huonosti.

Poikamme isä ja veljet menivät töihin seuraavana päivänä.

Kaikki surevat tavallaan, ei tuomita, eikä heitetä sitä ensimmäistä kiveä.

Isäni kuoli puoli vuotta poikaani aikasempaa, anto lohtua tietää että vaari oli paikalla kun poikani lähti.(Kotona viikko kun isä teki kuolemaa, oltiin isän luona, kuoleman jälkeen niin päivä kotona sitten töihin.)

Poikani saa hakea minut kun oma aikani tulee.

Ei vanhempien kuulu ylielää lapsiaan. Tämä lapsen kuolema on vaikeinta mitä elämässäni on tapahtunut, mutta pojalleni todennäkösesti helpotus kun pääsi kärsimästä 

Vierailija kirjoitti:

Naapurini sai sairaslomaa 3 viikkoa koska siskonsa lapsi kuoli onnettomuudessa. Kyllä, luitte oikein.

Onneksi sinulla ei ole tunteita ollenkaan niin voit mennä töihin vaikka kaikki läheisesti kuolisivat kerralla. Ja koska mitään muuta tärkeää ei voi ihmisen elämässä olla kuin työ. Jopa työ, josta saadulla palkalla ei tarvitse elää, on eräiden mielestä tärkeämpää kuin omista lapsista ja läheisistä huolehtiminen tai oma jaksaminen.

Mä menisin varmaan melko pian töihin. Jos jäisin kotiin lojumaan ajatusteni kanssa, niin en sieltä enää ylös nousisi.

Vierailija kirjoitti:

Töihin heti kun kykenee, kyllä sitä surua kantaa aina mukanaan, ei kannata jäädä  makaamaan sen kanssa. Hieman helpottaa, jos välillä saa ajatuksensa muihin asioihin.

Riippuu paljon siitä minkälaista työtä tekee. Kaikkia töitä ei pysty tekemään puoliteholla. Ja riippuu ihmisestä pystyykö sulkemaan omat kriisit pois työpäivän ajaksi. Tahtoisitko esim itse mennä terapeutille jolla on iso henkilökohtainen kriisi juuri meneillään? Tai itkuisen kirurgin leikattavaksi joka ei ole pariin viikkoon nukkunut kunnolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kuinka läheinen ihminen ja kuinka suuri suru ja shokki. Kun äitini kuoli, menin samana päivänä töihin. Kun isäni kuoli, olin työkyvytön kuukausia. Olin palkattomalla, koska enhän olisi saanut varmaankaan niin pitkää sairauslomaa.

Hämmentävää. 

Itse olet hämmentävä. 

Minustakin hämmentävää, miksi moiset erot työkyvyssäsi isän ja äidin kuoleman väleillä?

Suru ei ole sairaus, mutta lähes kaikilla on läheisen kuoleman jälkeen jonkinlainen post-traumaattinen stressihäiriö. Sitä sitten kukin hoitaa eri tavoin.

Jotkut tarvitsevat jaa saavat pitkän sairasloman. Jotkut menevät töihin suruaan parantelemaan. Toisia töitä taas ei voi tehdä, jos ei ole ihan koko terässä.