Saksassa keskipalkkainen joutuu työskentelemään vähintään 27 vuotta että yltää 860 euron kk-eläkkeeseen
Ja tuon saman summan saa Saksass perustoimeentulotukena, vaikkei olisi ikinä työskennellyt missään.
Rahastomaksuja keskituloinen saksalainen ehtii maksaa 27 vuodessa yli 80000e yhteensä.
En nyt tiedä onko Suomessakaan kohta juuri mitään eroa Saksaan kyllä..
Kommentit (12)
Mistä ap on tiedot hakenut/saanut? Paljonko saksalainen keskipalkka on? Mistä lähteestä tiedot vaiko ihan yhden tuttavan kertomaan mutu-tietoa?
Eri maiden eläkejärjestelmät eroaa niin paljon toisistaan. Kerroit vain yhden Saksan kolmesta eläkkeestä nyt. Eli suurinosa saksalaisista saa päälle ammatillisista lisäeläkettä, että sen päälle toista yksilöllistä lisäeläkettä. Eli eläkepotti koostuu kolmesta eläkkeestä. Lisäksi eläkkeet ovat olleet verovapaita.
ei ole mitään lähteitä antaa eli valeuutinen kuten Trump toteaisi ja hän onkin ollut yleensä aina oikeassa...
Sama se on Suomi. Onhan siitä täälläkin ollut juttua. Ei mitään mieltä olla töissä pienellä palkalla.
On ihan oikea juttu ei mitään keksittyä.
Tuo oli kyllä aika hurja luku. Meillä on paljon parempi eläkesysteemi. Pelkkä tk eläkkeeni ilman korotuksia oli tuo kolmen vuoden töiden jälkeen ja siihen tuli vielä pari sataa kansaneläkettä päälle.
Vierailija kirjoitti:
ei ole mitään lähteitä antaa eli valeuutinen kuten Trump toteaisi ja hän onkin ollut yleensä aina oikeassa...
Kyllä se käsittääkseni ihan oikea juttu on. Törmäsin siihen itsekin pari päivää sitten. Vähän ihmettelin
Kateellisena katson tuota järjestelmää. Itsellä elinvuosia kertynyt enemmän kuin eläkettä
Saksan koko työmarkkinajärjestelmä ja eläkejärjestelmä sekä tukijärjestelmä on ihan erilainen kuin Suomessa, joten kannattaa välttää liian yksioikoisia johtopäätöksiä :) Myös hintataso on erilainen.
No, Suomessa työskennellään 40 vuotta ennen eläkettä. Keskimääräinen eläke on Saksassa miehillä 1728e ja naisilla 1316e ja tuo on siis verovapaata noin 1700 euroon saakka jos ei ole muita tuloja.
Rentenfreibetrag on 6000e ja Steuerlichen Grundfreibetrag on 10908e, eli Suomeksi alle 10908e vuosituloista ei mene veroa ja eläkkeessä tämän päälle vielä 6000e verovapaata.
Durchschnitts-Rente in Deutschland: Wie unterscheiden sich die Bezüge bei Frauen und Männern? Noch deutlicher als die Unterschiede zwischen den Bundesländern sind die Unterschiede zwischen den Geschlechtern. Männer bekommen im Durchschnitt 1728 Bruttorente monatlich, Frauen 1316 Euro.
Saksassa saat myös esim. per lapsi lisää eläkettä. Ettei kotiäitivuodet mene hukkaan.
On se ero, että saksassa on töitä. Suomessa on työkokeiluja 9€/päivä palkalla.