Lue keskustelun säännöt.
Kysymyksiä pitkään eroa pohtineille
25.12.2023 |
Omaa tilannettani siis koitan peilata ja eroa pidempään (jopa vuosia) pohtineena haluisin kuulla muita saman läpikäyneitä. Etenkin jos suhteessa on nädennäisesti asiat ok, eli ei pettämistä, päihteitä, väkivaltaa ja kuitenkin ehkä rakkautta jonkin verran jäljellä.
Havahdun liian usein siihen, etten ole tässä suhteessa onnellinen. Liikaaa pettymyksiä ja tilanteita, joissa arvomaailmamme eivät kohtaa. Koen, että nämä estävät näkemästä/nauttimasta niistä hyvistä asioista mitä kuitenkin vielä on.
Olen kaiketi jonkinlaisessa risteystilanteessa.
Tiedän, että mies ei tule tietyissä asioissa muuttumaan, jotka itse koen tärkeiksi. Monella mittapuulla kuiten hyvä ja uskollinen mies. Jos jään, minun pitäisi hyväksyä ettei tilanne tule muuttumaan ja opetella nauttimaan niistä hyvistä hetkistä, mitä on.
Tai tehdä lopullinen päätös erosta ja hypätä täysin tuntemattomaan ilman kunnon tukiverkostoa. Omat vanhemmat siis kuolleet, ei sisaruksia ja oikeastaan vain yksi ystävä, kenen elämäntilanne ei mahdollista kovinkaan minun tukemista tällä hetkellä. Kuvioissa mukana kaksi teiniä, joille ero tulisi isona järkytyksenä. Emme siis juuri riitele ja läheisyyttäkin on ja pitävät meitä suorastaan esikuvana onnistuneelle avioliitolle 😔
En edes tiedä, onko tämä jotain keski-iän kriisiin liittyvää pohdintaa vai myös muihin elämän osa-alueisiin liittyvää tyytymättömyyttä, joka heijastuu parisuhteeseen.
Kuinka kauan mietit eroa ennen lopullista päätöstä?
Mitkä asiat saivat pohtimaan asiaa niin kauan?
Mikä sai aikaan lopullisen sysäyksen päätökseen?
Jäitkö vai päädyitkö eroon?
Oliko päätös oikea, onko kaduttanut?
Kommentit (10)
Pari vuotta mietin eroa. Lapset ja talo jarruttivat eropäätöstä. Jonkinlainen toive oli myös, että jos mies ymmärtäisi ja muuttuisi. Tuon kahden vuoden aikana mies muuttui vain pahemmaksi. Puhe muuttui ivalliseksi. Itsekkyys kaikin tavoin vain korostui. Salasi asioita, joita putkahteli sitten muiden suusta ym. Minkäänlaista fyysistä suhdetta tai läheisyyttä ei ollut eikä me puhuttu kuin pakolliset. Kaikki siksi, että mies ei halunnut.
Mikään hyvä mies hän ei ollut. Hyväksikäyttäjä luuseri viimeisinä vuosina. Yritin pitää miestä hyvällä tuulella maksamalla melkein kaikki laskut yksin ja huolehtimalla kaiken yksin. Mies vain oli eikä halunnut toimia samoin eikä halunnut joustaa. Kaikki piti tehdä kuten hän sanoi. Seurasi tiuskimista, mykkäkoulua ym
Lopullinen sysäys oli, kun teini-ikäinen esikoinen kysyi miksi ette eroa. Kuukauden kuluttua toisti kysymyksen. Siitä homma lähti sitten.
Päivääkään en ole katunut. Exän itsekkyys korostui vain eron jälkeen ja hylkäsi lapsensa. Elatus piti hakea kelasta ym.
Paljon pahempaa siis kuin teillä. Minulla hävettää, että kestin liian pitkään paskaa. Ihan inhottaa koko ihminen. Missään tekemisissä ei ole oltu vuosiin eikä tulla olemaan. Sen tiedän, että on naimisissa jossain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta mietin eroa. Lapset ja talo jarruttivat eropäätöstä. Jonkinlainen toive oli myös, että jos mies ymmärtäisi ja muuttuisi. Tuon kahden vuoden aikana mies muuttui vain pahemmaksi. Puhe muuttui ivalliseksi. Itsekkyys kaikin tavoin vain korostui. Salasi asioita, joita putkahteli sitten muiden suusta ym. Minkäänlaista fyysistä suhdetta tai läheisyyttä ei ollut eikä me puhuttu kuin pakolliset. Kaikki siksi, että mies ei halunnut.
Mikään hyvä mies hän ei ollut. Hyväksikäyttäjä luuseri viimeisinä vuosina. Yritin pitää miestä hyvällä tuulella maksamalla melkein kaikki laskut yksin ja huolehtimalla kaiken yksin. Mies vain oli eikä halunnut toimia samoin eikä halunnut joustaa. Kaikki piti tehdä kuten hän sanoi. Seurasi tiuskimista, mykkäkoulua ym
Lopullinen sysäys oli, kun teini-ikäinen esikoinen kysyi miksi ette eroa. Kuukauden kuluttua toisti kysymyksen. Siitä homma lähti sitten.
Päivääkään en ole katunut. Ex
Tässä on kyllä ihan hyvät perusteet ollutkin eroon. Ja meillä ei tosiaan ihan tuollainen tilanne ole. Meillä mies on joissain asioissa myös melko itsekäs, ja sillä tavalla loukkaa minua ja minun tarpeita, mutta ei ikinä ole ilkeä tai ivallinen. Joissain asioissa myös minun näkökulmastani painostanut minua asioihin, joita en olisi halunnut tehdä, nämä kumpuavat tuolta hänen itsekkyydestä. Ja minä tossukkana en ole osannut riittävästi pitää puoliani.
Päätös tosiaan olisi helpompi, jos olisi "kunnon" syy, sellainen mitä ei tarvisi sen enmpää kellekkään selitellä.
Mä myös olen tiettyjä asioita toivonut ja koittanut uskoa, että olisi mahdolllista miehellä muuttua mutta vihdoin olen ymmärtänyt, ettei se ole mahdollista, vaikka näistä asioista ollaan kyllä keskusteltu.
Aloittajan kanssa samanlaista elämää ja tilannetta elän. Kiinnostaa myös muiden kommentit.
Erityisesti jos ette ole eronneet miten sitä sitten pääsee yli tai sivuiksi sen kanssa, että joitakin itselle tärkeitä asioita ei suhteesta vaan saa, ts. hinta hyville asioille on tosi korkea varsinkin jos tilanne kaihertaa taustalla koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Valmistaudu yksinäiseen loppuelämään.
Niinpä kuulostaa siltä että aina pitäs saada jotain enemmän. Toisaalta sen kuulemma tietää kun se ihminen on se oikea itselle. Jos vuosia jankkaa ni katso peiliin tai eroa sanoisin
Ero on aina riski, mutta riskejä pitää ottaa, jos haluaa elämäänsä muuttaa.
Jos suhde oikeasti on huono ja itse on tyytymätön niin se ero ja riski on syytä ottaa. Eihän se elämä siitä erosta voi huonommaksi muuttua, mutta ei välttämättä paremmaksikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sitä eroa on jo useamman vuoden mielessä pyörittänyt, niin se tulee varmaan ennemmin tai myöhemmin, ei ne eroajatukset ihan tyhjästä tule. Sitten on tietty se puoli, että mikä on hyvä ajankohta ja tuleeko sitä koskaan. Kolmanneksi, kyllä ne lapset aistii ns.kylmän liiton, saavat siitä itselleen vain haitallisen välittämismallin tai mallin siitä välittämisen puutteesta. Yksi vaihtoehto on hakeutua juttelemaan jonkun terapeutin tai vastaavan kanssa, joka saattaa osata kysyä oikeat kysymykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmistaudu yksinäiseen loppuelämään.
Niinpä kuulostaa siltä että aina pitäs saada jotain enemmän. Toisaalta sen kuulemma tietää kun se ihminen on se oikea itselle. Jos vuosia jankkaa ni katso peiliin tai eroa sanoisin
Miten niin aina saada enemmän? Pitääkö sen riittää, ettei toinen ryyppää ja ole väkivaltainen? Olen tässä suhteessa ollut kohta 18 vuotta, en koe että koko aika tavoittelisin enemmän ja parempaa.
Suhteen alussa todella luulin, että hän olisi se oikea ihminen itselle. Enää en tiedä. Sitä tässä pähkäilen ja katsonkin peiliin, että toivonko liikoja vai pitääkö tyytyä johonkin, mikä ei ole enää itselle hyvä? Tai koittaa muuttaa sitä omaa ajattelua ja tulla sitten siihen lopputulokseen että tämä on hyvä? Eikö asiasta saa keskustella ilman syyttelyä (etenkin kun ette voi koko kuvaa tietää) päätöksenteon tueksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos liitossa ei ole hyvä olla, se riittää eron syyksi. Tulevasta ei tiedä, jatkaapa liitossa tai ei. Omilla jaloillaan pitää jokaisen seistä, onnea ei voi odottaa toiselta. Tee elämästäsi oman näköistä, yksin tai yhdessä.
Itse mietin eroa useamman vuoden, ja se oli lähipiirillekin iso yllätys. En ole katunut hetkeäkään, paitsi sitä etten lähtenyt aikaisemmin. Nyt elän yksin, mutta en yksinäisenä.
Minulla oli tuo tilanne, että en oikein osannut sanoa mikä on pielessä, mutta liitossa oli paha olla. Mietin eroa n. 7 vuotta.
Aluksi toivoin, että puoliso kuolisi, niin se ratkaisisi ongelman. En tiennyt mitä tehdä ja eroajatus hävetti hirveästi.
Sitten etsin kaikkia mahdollisia asioita, mitä korjaamalla liitto paranisi. Puoliso ei oikein ollut samassa tiimissä kanssani, joten mikään ei korjaantunut. Päinvastoin, hän tunsi minun syyllistävän kaikista random-asioista. Joten omien halujen ja tunteiden ymmärtäminen ja sanoittaminen meni entistä hankalammaksi.
Aloin siis kysellä ystäviltäni vinkkejä. Se tuntui vähän kurjalta, koska nyt jouduin ikäänkuin mustamaalaamaan puolisoa. Kun ei ollut mitään selkeää ongelmaa. Ilmapiiri kotona kylläkin entistä happamampi.
Kun olin aikani kipuillut joka suuntaan tajusin, miten tyhmältä vaikutan. Rasitin ystäviäni näillä ongelmilla joita en saanut ratkaistua ja odotin puolisolta jotain, mitä ei koskaan tulisi. Tajusin, että sitä ei ollut koskaan ollutkaan. Meillä ei ollut sitä yhteyttä ja "samaa kieltä". Molemmat taisteli voidakseen hyvin. Eikä kumpikaan voittanut.
Koska vaihtoehdot oli joko tyytyä siihen, miten asiat on ja lopettaa ruikuttaminen tai erota, päätin että valitsen eron. Mitä tahansa muuta kuin tämä. Päätin päivämäärän, jolloin laitan paperit eteenpäin. Siihen loppui jahkailu, vaikka tuntuihan se hypyllä tuntemattomaan.
Parin vuoden päästä tilanne oli selkiytynyt ja molemmat ovat onnellisempia.
Valmistaudu yksinäiseen loppuelämään.