Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka rennosti ja luontevasti osaatte keskustella kavereiden ja sukulaisten seurassa?
23.12.2023 |
Itse omaan kyllä ihan hyvät sosiaaliset taidot, katson silmiin, rupattelen sopivasti, mutta maltan ja muistan kuunnella muitakin (enemmän olenkin kuuntelijan roolissa), mietin mitä suustani päästän/mikä on kohteliasta, sopivaa ja kiinnostavaa, kyselen lisää kun toinen kertoo jotain...
Mutta vaikka olisi kuinka hyväkin ystävä, on keskustelu ja seuranpito aina jotenkin haastavaa minulle. Joudun pinnistelemään että keksin riittävästi puhuttavaa tai että jaksan keskittyä kuuntelemiseen. Lisäkysymyksien teko tulee opeteltuna nykyään luonnostaan, mutta on rasittavaa, koska yleensä minua ei oikeasti kiinnosta toisten jutuista kuin murto-osa, mutta kyselemällä tiedän vaikuttavani kohteliaan kiinnostuneelta ja keskustelu myös etenee sujuvammin.
Usein silti ystäviänikin tavatessa vain odotan, että tapaaminen olisi jo ohi, vaikka pidänkin heistä oikeasti. Jutustelu on vaan niin kuluttavaa.
Olen/olisin siis mielelläni ihmisten seurassa, mutta olisi kaikkein luontevinta itselleni, jos oltaisiin vain yhdessä, hiljaa. Välillä toki puhuttaisiin, jos jotain oikeaa asiaa olisi.
Oma mies ja yksi tällainen ystävä multa onneksi löytyy, joiden kanssa voidaan olla vaan luontevasti hiljaakin yhdessä, jos siltä tuntuu. Kaikkien muiden kanssa on aina olo, että on pakko pitää keskustelua koko ajan yllä, tai ainakin kuunnella aktiivisesti koko ajan kun toisella riittää sitä (epäkiinnostavaa) tarinaa loputtomasti.
Summa summarium; vaikka pidän ihmisistä ja toisaalta janoan tutustua uusiinkin ihmisiin, niin sekä aktiivinen, kiinnostuneelta vaikuttava kuuntelu on itselleni voimia vievää, samoin keskustelunaiheiden keksiminen.
Muita?
Kommentit (3)
Meillä työpaikan kahvipöydässäkin on kyllä tylsiä jorinoita, yksi selittää omia itseterapointejaan ja henkisen kasvun oivalluksiaan, toinen selittää sukulaisistaan ja lapsistaan joita en ole koskaan nähnytkään, ja kolmannella on aina joku kriisi meneillään, on aina kipeä, onneton, vaikeuksissa ja stressaantunut kaikesta. Ei hymyile ikinä eikä puhu mitään iloista eikä kepeää. Loukkaantui verisesti siitä, kun tämä henkinen työkaveri kehtasi hänelle kerran sanoa suoraan, että on negatiivinen ihminen. Siitäpä sitten porua riitti seuraavat puoli vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan saman. Kohta taas väsyttävää väkinäistä tai siis "kepeää ja iloista" jutustelua tiedossa...
Alue: Aihe vapaa
Mulla ei ole mitään vaikeuksia pärjätä esim. työpaikan kahvipöydässä mutta omat sukulaiset ja ystävät on ihan toista maata. Yhden ystävän kanssa saa jatkuvasti pelätä mitä se menee möläyttämään lasten kuullen, yleensä kaljoissaan, se tilan vieminen on ihan järkyttävää kuinka ihminen huutaa ja on koko ajan äänessä. Sitten taas äitini on persuuntunut näin vanhemmiten ja joka ikinen asia johdetaan keskusteluun sitä kautta. Esim. ei saanut aikaa lääkäriin -> pakolaiset menevät edelleen jne. Ei millään jaksa enää uhrata aikaa ja vaivaa näiden viimeksi mainittujen kanssa tapailuun ja keskusteluun.
Onneksi työkavereiden kesken on virkistävät, kaikkia miellyttävät puheenaiheet ja sitten toki netistä löytää eksaktistikin samoista asioista kiinnostuneita.