Meillä on vessan ovessa suuri ikkuna ja vaimo papattaa, että häpeää kutsua vieraita.
Tehtiin kesällä pienipintaremontti ja sain työpaikailta halvalla ovia.
Valitettavasti vessan oveksi valikoitui eräs konttorin ikkunaovi.
Ovessa on kaksi melkein koko oven kokoista ikkunaa. Eli ovessa on vain puukehykset ja suuriosa siitä on lasia!
Kun ihminen istuu Pöntöllä näkyy sivuttain ikkunasta.
Kuitenkaan sukuelimiä ei näy, ainoastaan sivuprofiili.
Sain tästä jo papatusta kesällä, mutta vaimo tottui asiaan.
Nyt sama alkoi uudelleen, kun meille mahdollisesti tulee jouluvieraita.
Ehdotin, että laitetaan ikkunaan verho, mutta ei sekään käy.
Häpeää ovea niin, että ei kehtaa pyytää vieraita.
Toisaaltaan mietin, että sälekaihtimet oveen voisi olla hyvä. Pöntöllä istuessa voisi rullata verhon ylös ja vilkutella vessasta.
Myös yksityisyys säilyisi.
Kommentit (15)
Voisihan tokii ottaa koko oven pois.
Laita eukko kiertoon, miksi ihmeessä alistut henkiseen väkivaltaan?
Tuohan on kätevä, ei tarvitse aina laittaa valoja vessaan.
Järjen riemuvoitto kokolasi wc:ssä. Hanki salaa verho kangaskaupasta tai muu liike.
Huurremaali, maitolasimaali, jääkukkamaali.
Mikä rouvaa miellyttäisi eniten ?
No niin varmaan. Tai voi kai Porvoossa olla tottakin, laita nyt ihmeessä vaan joulun ajaksi verho siihen ja joulun jälkeen hommaat sälekaihtimet, eiku vaihdat oven. Saako valmisovia mistään extempore, ehtishän sen jouluksi vielä vaihtaa?
Katso Tori fi, uusi vanha ovi? Parempi: tai osta jostain ikkunakalvoa, sillä saa nopeasti ja edullisesti siistiä jälkeä. Peitin kerran saunan oven (ei löylypuolelta) sillä, se oli ihan kiva. Sitten voittekin jo vääntää asiasta vitsiä joulupöydässä.
Yks ehdotus, näitä löytyy jysk jopa lidl etc.
https://www.gigantti.fi/product/kodin-pienkoneet/kalusteet-ja-sisustus/…
Prismakin myy kalvoja ovat ehkä joku 50e max oveen.
Pysyvämpi peite tee se (prisma):
https://www.prisma.fi/tuotteet/110641835/d-c-fix-kontaktimuovi-346-0691…
Nyt toimeksi mies!
Osta staattista kalvoa siihen oven lasiin näkösuojaksi. Esim. Bauhausista löytyy eikä ole vaikea homma laittaa +saa halutessaan sen kalvon poiskin.
0/5