Luin Kaxplussasta vinkkejä lapsen leikin tukemiseen. Näin meillä sitten kävi:

siihen tarvitaan useampi leikkimiskerta kuin toi yksi... ja aika pienen aikaa jaksoit olla, vartin.

vartiksi se jäi kun koko homma oli alusta loppuun tappelua ja en vain kerta kaikkiaan enää keksinyt keinoa miten muuttaa leikkiä positiivisempaan suuntaan. Sitä vinkkiä mitä olisin voinut tehdä täällä nyt kyselen.

ap

Meillä se menee toisinpäin.

Lapsi on tosin nyt jo 7 v, mutta hän sanoo, että haluaa rakentaa auton, laivan, junan tai lempipehmolleen auton.

Sitten etsimme pahvilaatikot. Lapsi sanoo mitä haluaa siihen tehdä, etsin narut ja paperit ja aika itsenäisesti tietusti tuon ikäinen niitä siihen lootaan liimaa ja leikkaa.



Sitten hänellä on se menopeli, johon 3 v pikkusiskon kanssa laittaa viltit ja matkustajat ym ja sitten leikitään.



Ikäero ja sukupuoliero tekee sen, että yhteistä leikkiä ei kovin usein tule, riitoja kylläkin, mutta tarkoitan, että se idea leikille lähtee lapsesta ja sitten aikuinen antaa mahdollisuuden, ja kannustaa ottamaan sisaren mukaan, valvoo ettei tule riitaa, käy välillä ihailemassa ja hetken aikaa leikkii mukana.



Lapset myös järkkää retken. Viltti lattialle, johon latasivat tavaraa, vein heille mehua ja keksiä.

Ja toisen kerran oli synttärit, johon en antanut keittiön astioita, tekivät ne leikkiastioilla ja niihin kutsuttiin minut + kaikki pehmot.



Olen tosi laiska leikkimään lasten kanssa.

olla oikeassa Jos koko idea olisi ollut esim. tytöltä laivaleikkiin hän olisi varmaankin tiennyt juuri niin kuin leikin kuuluu mennä. Nyt tyttö odotti, että minä veisin leikkiä eteen päin. Mutta siltikin tuo uhmaikäinen 2,5 vuotias on haaste tähän yhteiseen leikkiin. Myöhemmin sitten leikimme piilosta, joka sujui jo paremmin ja josta minäkin pidin jo enemmän. Tuollainen mielikuvituksellinen leikki on enemmän miehen heiniä, mutta kun hän on nyt ollut jo pidempään matkoilla ajattelin skarpata, tosin huonolla menestyksellä.

ap

Tämän päivän vanhemmille ladataan valtavasti paineita. No, niin lapsillekin, kun nykypäivänä lapsen kiukuttelua ei "siedetä" tai hyväksytä samalla tavalla kuin ennen, tyyliin "siinähän huutaa..." silloin siis kun kyseessä on just joku uhmakohtaus ja kiukuttelu, että tekipä niin tai näin, tekee aina väärinpäin..



Mutta kokonaisuutena vanhemmille lastataan valtavasti paineita, että mitä ja miten pitää lasten kanssa olla, sen työpäivän ja arjen pyörittmäisen ohessa.



Jos sitten on ns. rento vanhempi, se on suunnilleen lehtijutun arvoinen asia. Että ei kanna huonoa omaatuntoa, ei ota stressiä siitä, tekeekö oikein tai tuhoaako lapsen tulevaisuuden - vaan yrittää ja tekee parhaansa, toivoen että se riittää, kuluttamatta itseään rikki tai loppuun eikä anna huonon omatunnon jäytää, koska kokee toimineensa oikein myös huonoina päivinä. Ja sallii siis itselleen huonot päivät, suuttumisen jne. ym.



Ei "ennen vanhaan" samalla tavalla ladottu itselelen paineita siitä, että "leikinkö minä nyt tarpeeksi lapseni kanssa" vaan todetaan vain, että leikki on lapsen, ei aikuisen homma, ja aikuisena vain ohjaan sen lapsen sinne leegopalikoiden pariin.. ja se on riittävä..

Laittakaa kivaa musiikkia soimaan ja alkakaa tanssia:)) Meillä se on ihan huippusuosittua, lapset vääntelevät itseään vaikka mihin ja pomppivat ja hyppivät, aikuisellakin on hauskaa.

MInusta pienempi on oikeasti valmis leikkimään vasta täytettyään 3 vuotta. Näin ainakin meille. Sitten sun ei tartte kuin antaa tarvikkeet ja rakentaa, leikki tulee heiltä. Meillä on ekat poika ja tyttö ja riitojen lisäksi ovat leikkineet keskenää tosi paljon, nyt jo koulussa

annoit lapsille huomiota, niin ei ihme, että hakivat vain huomiotasi.

Oliko tämä poikkeuksellista, vai etkö ihan oikeasti ymmärrä miksi toisella meni hermo?



Nälkä? Jano? Väsymys? Huomion kipeä? Eri mieltä kuin te? Ei osannut kertoa mielipidettään? poikkeama rutiinissa? Liikaa melua?

kaksi kielinen perhe ja 2,5 vuotias poikani puhuu kyllä muutaman sanan lauseita, mutta siltikin yli 50 % puheesta on hölyn pölyä. Molemmin puolinen ymmärrys on siis vielä jonkin verran hakusassa. Poikani on myös erityisen menevä ja ehkä jopa vilkas. Uhma on meillä ollut aalatoilevasti todella paha jo viime keväästä. Onneksi ei enää ole niitä 45 minuutin huutokohtauksia, joten helpottamassa on. Meno on ollut sen mukaista sitten kun oppi 8,5kk iässä kävelemään. Ehkä lapseni ovat tosiaan toistensa vastakohdat ja tilanteet kärjistyy siksi usein.



Tuo tanssiminen on muuten kivaa kummastakin. Ja lopulta löysimme yhteisen leikin piilosillaan olosta ja aina kun löysin lapset olin "hirviö", joka raisulle pojallekin oli mieleen.



Osaan ja en osaa lukea poikaani. Parannusta kieltämättä voisi olla.

ap

kaksi kielinen perhe ja 2,5 vuotias poikani puhuu kyllä muutaman sanan lauseita, mutta siltikin yli 50 % puheesta on hölyn pölyä. Molemmin puolinen ymmärrys on siis vielä jonkin verran hakusassa. Poikani on myös erityisen menevä ja ehkä jopa vilkas. Uhma on meillä ollut aalatoilevasti todella paha jo viime keväästä. Onneksi ei enää ole niitä 45 minuutin huutokohtauksia, joten helpottamassa on. Meno on ollut sen mukaista sitten kun oppi 8,5kk iässä kävelemään. Ehkä lapseni ovat tosiaan toistensa vastakohdat ja tilanteet kärjistyy siksi usein.

Tuo tanssiminen on muuten kivaa kummastakin. Ja lopulta löysimme yhteisen leikin piilosillaan olosta ja aina kun löysin lapset olin "hirviö", joka raisulle pojallekin oli mieleen.

Osaan ja en osaa lukea poikaani. Parannusta kieltämättä voisi olla.

ap

Minä olen käsittänyt tuon lapsen leikin tukemisen aivan eri tavalla kuin sinä.

Lapsi aloittaa leikin jota sinä tuet, ei niin että sinä aloitat leikin jota lapsi tukee. Tuota villin lapsen riehuttamista en myöskään ymmärrä, varsinkin villin lapsen kanssa mielestäni on opeteltava rauhallisia leikkejä, riehua kun hän osaa. Viittaan tuohon hirviö-juttun. On eriasia harrastaa liikkuvia leikkejä ulkona tai vaikka jonkunlaista temppurataa sisällä kuin saada lapset kiljumaan "kauhusta" hirviönä.

miksi asiat pitää katsoa noin mustavalkoisesti.



Ensinnäkin, jo aiemmin hoksasin tuon, että leikki tulee lapselta, ei minulta osion ja kuten sanoin mieheni on se mielikuvitusleikin asiantuntija. Leivon, piirtelen, luen kirjoja ja leikin lasten kanssa pihalla, mutta tuo rehellinen mielikuvituksellinen leikki on itselleni haaste ja sen myönnän äitinä. Se ei vain meinaa tulla luonnostaan kuten kaikki muu äitiyteen kuuluva.



Meidän piilosilla leikki on ollut alun perin tytön kanssa ihan perus piiloleikkiä, mutta poikani ei siihen oikein ole lähtenyt, mutta olen saanut hänet yhteiseen leikkiin mukaan tällä "hirviö"/"krokotiili" leikillä. Aivan alkuperäinen leikin keksijä oli poikani. Ja kiljunta ei ole kauhusta vaan innosta.



Ja jos kuulisit poikani puheen, tajuaisit mitä sanon hölyn pölystä. En ole eläissäni montaa näin puheliasta lasta tavannut, joten aika mahdotonta se varmasti vielä kaikki on laittaa oikeaan muotoon äidin tai isin kielelle.

ap