Ketään muuta, joka ei saa jouluna yhtään joululahjaa?
En valittaakseni kysele, mietin vain onko muitakin.
Olen yksinhuoltaja ja lähisukua ei ole.
Jouluruuat laitan ja lapset saa toki pakettinsa minulta, joten joulua vietetään ihan normisti muuten. Suklaata ostan toki sen verran, että itsekin pääsee herkuttelemaan :)
Kommentit (21)
Vihaan joululahjoja ja olen aina niin myrtsinä kaikista joululahjoista että toivoisin sukulaisten pikkuhiljaa ymmärtävän, etten lahjoja kaipaa. Äitini on kaikkein ärsyttävin - hän ostaa aina jotain isoa ja älytöntä eikä hänelle osta kukaan muu lahjoja kuin minä, joten minun on pakko keksiä hänelle jotain ja hän ei todella tarvitse mitään.
työnantajakaan ei mitään ole antanut ikinä.
työnantajakaan ei mitään ole antanut ikinä.
jotka eivät saa mitään. Toinen on vähän surrut sitä. Kortin lähetän heille molemmille. En silti osta itsekään heille lahjoja koska satsaan läheisiin.
Minä olisin surullinen jos en saisi lahjoja. Olen kai vähän lapsellinen. Jokaisella soisi olevan edes vähän läheisiä joilta saisi edes jotakin.
nyt ap:lle niitä toisenlaisia lahjoja.
että lähettäisi vaikka 10 eur rahaa johonkin liikkeeseen, ja sieltä tulisi sitten yllätyslahja postissa.
Saisi itsekin joskus yllätyslahjan.
mietin vain onko meitä muitakin.
Muistakaa läheisiänne niin kauan kuin he ovat olemassa, itse voin muistaa heitä enää vain viemällä kynttilät jouluna haudoille.
ap
saa minäkään vaikka olenkin naimisissa, mut ei se mua haittaa. Oon vaan onnellinen siitä mitä mulla on, ihanat lapset ja puoliso, mitä muuta sitä vois ees toivoa...
nyt ap:lle niitä toisenlaisia lahjoja.
Saitko sellaisen kuvan että ap on itsekäs paskiainen?
Itse nyt vaan ekaa joulua ihanassa tilanteessa että löysin samalaisen ypöyksinäisen miehen, joka tulee viettämään joulua minun ja lasten kanssa. Siitä tuli kyllä paras lahja kun saa yhden välittävän ihmisen jouluksi.
nyt ap:lle niitä toisenlaisia lahjoja.
Saitko sellaisen kuvan että ap on itsekäs paskiainen?
Ensin pitäisi täyttää kaavake: Ikä, sukupuoli, mieltymyksiä, harrastuksia jne, Sitten lahjan arvo, 10€, 20€ tai 30€ ja sitten sieltä tulisi yllärilahja :)
Ostan sitten kun tarvitsen.Nautin vain joulusta :)
Itse nyt vaan ekaa joulua ihanassa tilanteessa että löysin samalaisen ypöyksinäisen miehen, joka tulee viettämään joulua minun ja lasten kanssa. Siitä tuli kyllä paras lahja kun saa yhden välittävän ihmisen jouluksi.
ap
Ostan tieysti itse itselleni ja kirjoitan päälle "hyvää joulua Pirkolle". Lapset eivät tiedä, että olen itse ostanut ja paketoinut sen. Eli saan lahjan, jos sellaisen kerta haluan.
Johan lapsetkin ihmettelevät, jos äiti ei saa ainuttakaan lahjaa.
Löytyy mies, lapsia, kavereita ja lähisukua, mutta olen joka suuntaan sopinut ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja.
En todellakaan sure sitä etten saa keneltäkään lahjoja - joulussa on paljon muuta mukavaa!
Teinit ostavat kumpikin ainakin 5 lahjaa (kertoneet) ja siskolta pari. äitikin ostaa jotain ! 5 lahjaa riittäisi, saan lähemmäs kakskytä!