Onko parinvalinta ja "se oikea" tahdon asia?

Ja kun niin onnellisesti käy, edes parisuhde ei ole tahdon asia, vaan asiat sujuu itsestäänkin.



t: eräs onnekas

jossain vaiheessa siitä tulee tahdon asia - joka ainoaan suhteeseen kun mahtuu niitä huonoja hetkiä ja toisia ajatuksia.



Vaikeampi on sitten sanoa, mistä tietää että se Mr. Riittävän Hyvä on nyt tässä ;)



Sanoisin, että onnistuneen valinnan kannalta on tietysti tärkeää, että rakastaa ja ihailee toisen hyviä puolia, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että pystyy sietämään ne huonot puolet. Ne EIVÄT häviä minnekään, vaikka kuinka toivoisit (tai siitä oletuksesta on ainakin lähdettävä)!

nyt järjellä, jos maailmassa on noin 3 miljardia miestä niin vain YKSI olisi sinulle se Oikea?? Mitä jos se mies sattuu asumaan vaikka intialaisessa slummissa tai Pohjois- Koreassa eikä ihan vaan sattumalta Suomessa ja samassa kaupungissa kuin sinä?

En usko yhteen ainoaan oikeaan mutta jonkinlaista kemiaa ja tunnetta että tämä on se oikea kannattaa olla, koska se kannattelee suhdetta niinä aikoina kun sitten tarvitaan vähän enemmän sitä tahtoakin.

nyt järjellä, jos maailmassa on noin 3 miljardia miestä niin vain YKSI olisi sinulle se Oikea?? Mitä jos se mies sattuu asumaan vaikka intialaisessa slummissa tai Pohjois- Koreassa eikä ihan vaan sattumalta Suomessa ja samassa kaupungissa kuin sinä?

mutta kun niistä monesta miehestä jotka olen tavannut elämäni aikana yksikään ei ole tuntunut sillä tavalla oikealta että olisin ollut varma. Ei nykyinenkään.



ap

Yleensä kuvio menee niin, että kun on riittävän rakastunut, haluaa olla toisen kanssa. Muutaman vuoden kuluttua rakastumisen tunne on kadonnut, mutta tilalle on tullut muita tunteita, rakkaus, välittäminen, kiintymys, tottumus, lämpö, mitä itse kullekin nyt tulee. Sen voimin sitä eletään yhdessä. Jos se ei riitä, erotaan. Jos ei haluta erota, tarvitaan tahtoa olla sen toisen kanssa.



Se milloin alussa on riittävän rakastunut on minusta silloin, kun ei mitenkään voisi kuvitellakaan eroavansa, vaikka tyyppi ei välttämättä olekaan mitään mitä oli alunperin itselleen kaavaillut. Kun vaan haluaa olla yhdessä.

sellainen, joka ei muutenkaan osaa päättää asioita ja odottaa koko ajan jotain parempaa?

kun kohdalle osuu. Löysin sen Oikean vasta 34-vuotiaana ja sitä ennen ehdin olla naimisissakin ja saada lapsia.

varsinkin pidemmän päälle. Mutta kyllä se alkuaikojen kemia on mulla ainakin ratkaiseva tekijä. Jos sitä ei ole, en osaa edes ajatella, että toinen olisi mulle se Mr Riittävän Hyvä.



Ja sitten taas, jos on kemiaa, mutta kuitenkin joku siinä toisessa tökkii - sekin kertoo, että kyseessä ei ole Riittävän Hyvä...



Nyt on SE OIKEA, eli tarpeeksi riittävän hyvä mulle! :D Kemiaa on (edelleen), lisäksi tiedostan toisen virheet ja puutteet, mutta se, että kestän ne ja niistä huolimatta haluan jakaa elämäni tämän ihmisen kanssa, kertoo mulle, että tämä on se, kenen kanssa homma tulee toimimaan.

mutta ei se pelkkä tahdon asia ole. Ennen nykyisen aviomiheni tapaamista olin seurustellut, mutta en asunut kenenkään kanssa yhdessä enkä edes suunnitellut kenenkään kanssa yhteenmuuttoa tai perheen perustamista tai avioliittoa tms. Enkä kenenkään miehen kanssa ollut edes salaa itse sellaisia asioita toivonut, kukaan ei tuntunut siltä, että tähän vierelle voisi jäädä loppuelämäksi.

Sitten kun se oikea tuli kohdalle, asia oli aikaa selvää molemmille hyvin nopeasti. Muutamien kuukausien jälkeen tiesimme, että muutamme yhteen ja menemme naimisiin. Ennen sitä olin miettimyt ihan samaa kuin ap nyt, mutta sitten tämän miehen kanssa tuli vain vahva tunne siitä, että haluan olla hänen rinnallaan lopun elämää. Yli 10 vuotta on oltu yhdessä ja yhtä hyvältä, jollei jopa paremmalta, tuntuu vieläkin.



Olen aina ajatellut, että esim. jos mies kosii, ja ei ole heti saman tien valmis sanomaan kyllä, ei kannata mennä naimisiin, koska ei ole ihan 100% varma asiasta. Ja näin se meni, kun nykyinen mieheni puolen vuoden tuntemisen jälkeen kosi, kyllä vastaus oli ihan helppo antaa. Vastaus oli päivänselvä, ei tarvinnut miettiä yhtään.



Ap:lle sanoisin, että se oikea löytyy parhaiten niin, että yrittää olla tyytyväinen omaan elämäänsä yksin. Jos kauheasti väkisin yrittää löytää jotain miehen ja koko ajan surkuttelee yksinoloaan ja ajattelee, että mies muuttaisi koko elämän, ei todennäköisesti pysty nauttimaan elämästään. Paras alku suhteelle on se, että kaksi itsenäistä ja itseensä tyytyväistä ihmistä kohtaa.

ja se tunne vahvistui vaan tässäkin ketjussa!



t: 2

eikä koskaan voi olla varma niin vika voi joskus olla omien korvien välissä ja omissa odotuksissa eikä niissä miehissä.

Etsitään jotain ihmeprinssiä jolla on tietyt ominaisuudet ja jonka halutaan räjäyttävän tajunta niin kuin jossain romaanissa ja arjessa rakkaus on kuitenkin aika usein vähän proosallisempaa ja miehissä on vikojakin niin se on pettymys. Tai etsii omien traumojensa täydentäjää sellaisista ihmisistä joiden kanssa tulee väistämättä vaikeuksia parisuhteessa jolloin siitä ei ikinä tule mitään. Tai sitten on vaan sitoutumiskammo ja päättämättömyys, ja joku omien korvien välissä lyö jarrut päälle aina kun tulee puhe loppuelämästä ja syyksi kehitetään sitten se että ei tämäkään nyt ollut ihan se oikea.

Ehkä sulla ap ei ole näin, mutta joskus syy löytyy näistä.

mutta kun niistä monesta miehestä jotka olen tavannut elämäni aikana yksikään ei ole tuntunut sillä tavalla oikealta että olisin ollut varma. Ei nykyinenkään. ap

se on oikeastaan aina takaraivossa, kaikissa suhteissa mitä mulla on ollut.

Olen todella rationaalinen ihminen, ajattelen asioita enemmän järjellä kuin tunteella. Pystyn tekemään järkipäätöksiä helposti. Mutta tässä asiassa haluaisin tehdä ratkaisut tunteella.

ap

Se milloin alussa on riittävän rakastunut on minusta silloin, kun ei mitenkään voisi kuvitellakaan eroavansa, vaikka tyyppi ei välttämättä olekaan mitään mitä oli alunperin itselleen kaavaillut. Kun vaan haluaa olla yhdessä.

Ap:lle sanoisin, että se oikea löytyy parhaiten niin, että yrittää olla tyytyväinen omaan elämäänsä yksin. Jos kauheasti väkisin yrittää löytää jotain miehen ja koko ajan surkuttelee yksinoloaan ja ajattelee, että mies muuttaisi koko elämän, ei todennäköisesti pysty nauttimaan elämästään. Paras alku suhteelle on se, että kaksi itsenäistä ja itseensä tyytyväistä ihmistä kohtaa.

ja se kehen sitoutuu on sitten sekä tunteen että järjen asia.

mutta ei se riitä että on omaan elämäänsä tyytyväinen yksin, paitsi silloin jos todella haluaa elää yksin.

Ap:lle sanoisin, että se oikea löytyy parhaiten niin, että yrittää olla tyytyväinen omaan elämäänsä yksin. Jos kauheasti väkisin yrittää löytää jotain miehen ja koko ajan surkuttelee yksinoloaan ja ajattelee, että mies muuttaisi koko elämän, ei todennäköisesti pysty nauttimaan elämästään. Paras alku suhteelle on se, että kaksi itsenäistä ja itseensä tyytyväistä ihmistä kohtaa.

...ja siksi mun Oikea valittiin osin järkiperustein. Olin toki rakastunut (mutten ensimmäistä kertaa), mutta kyllä käytin myös harkintaa. Kun totesin, että tästä ei noin järkiperustein (mun) mies vaihtamalla enää parane ja aika helkkarin vaikea on löytää edes toista yhtä hyvää, niin se oli siinä.

Koskaan ei ole sellaista miestä tullut vastaan, että olisin alkanut epäillä kykyäni olla onnellinen yksin... Niin kauan kuin tuntui, että olen itse asiassa onnellisempi yksin kuin kaksin (ensimmäisten kuukausien huuman helpotettua), niin jatkoin sitten yksin.

12 vuotta myöhemmin voin todeta, että aika hyvin se meni ;)

#3

se on oikeastaan aina takaraivossa, kaikissa suhteissa mitä mulla on ollut. Olen todella rationaalinen ihminen, ajattelen asioita enemmän järjellä kuin tunteella. Pystyn tekemään järkipäätöksiä helposti. Mutta tässä asiassa haluaisin tehdä ratkaisut tunteella. ap

Ensirakastumisessa tuli kyllä (taas) sellainen olo että tämä on Se Oikea, mutta se että sitten mentiin naimisiin ja perustettiin perhe jne. on kyllä jo hyvinkin paljon ihan vain tahdon asiaa, sillä siinä vaiheessa rakastumisen huuma oli jo ohi. Olin siinä vaiheessa jo niin monta kertaa rakastunut ja eronnut että en enää halunnut jatkaa sitä rumbaa, joten nyt sitten päätin että tästä suhteesta otan vakavamman otteen enkä rupea eroamaan heti kun arki astuu suhteeseen.



Olisi ihanaa olla koko ajan tosi rakastunut mieheensä, mutta kun sitä ikuisuuden kestävää huumaa ei näköjään minun tielleni ole tullut, niin mieluummin elelen tätä arkisempaa perhe-elämääni kuin metsästän Sitä Oikeaa vielä lähemmäs nelikymppisenäkin. Se voi sopia jollekulle toiselle, mutta ei minulle.

se on oikeastaan aina takaraivossa, kaikissa suhteissa mitä mulla on ollut.

Olen todella rationaalinen ihminen, ajattelen asioita enemmän järjellä kuin tunteella. Pystyn tekemään järkipäätöksiä helposti. Mutta tässä asiassa haluaisin tehdä ratkaisut tunteella.

ap

jos ajattelet muissakin asioissa enimmäkseen järjellä niin et voi olettaa kykeneväsi ajattelemaan tässäkin asiassa tunteella. Tod näk analysoit koko ajan miesten vikoja ja teet päässäsi plus ja miinuslistoja kuten muidenkin asioiden suhteen. Koska ei ole olemassa täydellistä ihmistä niin järki- ihmisen on varmaan vaikea löytää mitään henkilöä, johon hullaantuisi samalla sekunnilla ja johon olisi umpirakastunut, koska ei vain luontaisesti tule ne vaaleanpunaiset lasit silmille missään vaiheessa, vaan näkee kaikki ihmiset alusta asti realistisesti.