Onko parinvalinta ja "se oikea" tahdon asia?

ja se tunne vahvistui vaan tässäkin ketjussa! t: 2

tähän ikään mennessä mulle on tullut vastaan vain yksi mies, jonka kanssa tuntui oikealta. Ja sen tunsi heti. Olosuhteet vaan olivat sellaiset, että saatoimme olla vaan vähän aikaa yhdessä.

Nyt ikää on 48 v eikä kukaan ole tuntunut sen jälkeen samalta (aikaa tästä rakastumisesta on jo 18 vuotta) vaikka minään nunnana en ole elänyt.

niin olisitko ottanut ja tehnyt lapset jonkun "ihan kivan" miehen kanssa?

tähän ikään mennessä mulle on tullut vastaan vain yksi mies, jonka kanssa tuntui oikealta. Ja sen tunsi heti. Olosuhteet vaan olivat sellaiset, että saatoimme olla vaan vähän aikaa yhdessä.

Nyt ikää on 48 v eikä kukaan ole tuntunut sen jälkeen samalta (aikaa tästä rakastumisesta on jo 18 vuotta) vaikka minään nunnana en ole elänyt.

Ja seihän se elämä työssäkäynteineen, lastenhoitoineen, uhmaikineen ja arjen ongelmineen ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja perhosia vatsassa. Silti mulla ainakin arjenkin keskellä on koko ajan vahva tunne siitä, että tämä on se mies, jonka kanssa haluan tätä arkea elää ja asiat sujuvat kuitenkin, ei tarvitse riidellä siitä, kuka tekee mitäkin.

t. 12

Olisi ihanaa olla koko ajan tosi rakastunut mieheensä, mutta kun sitä ikuisuuden kestävää huumaa ei näköjään minun tielleni ole tullut, niin mieluummin elelen tätä arkisempaa perhe-elämääni kuin metsästän Sitä Oikeaa vielä lähemmäs nelikymppisenäkin. Se voi sopia jollekulle toiselle, mutta ei minulle.

Ja seihän se elämä työssäkäynteineen, lastenhoitoineen, uhmaikineen ja arjen ongelmineen ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja perhosia vatsassa. Silti mulla ainakin arjenkin keskellä on koko ajan vahva tunne siitä, että tämä on se mies, jonka kanssa haluan tätä arkea elää ja asiat sujuvat kuitenkin, ei tarvitse riidellä siitä, kuka tekee mitäkin.

t. 12

Eikä se pidemmän päälle edes kivaa olisi, jos toinen olisi ihan täydellinen toiselle. Siihen tilanteeseen kyllästyisi äkkiä. Tarkoitan siis sitä että aina tekisi kaiken kuten toinen haluaa ja elämä olisi täydellinen symbioosi. (Tämä oli siis jonkun av-mamman tulkinta "Se Oikeasta")

t: 2

niin olisitko ottanut ja tehnyt lapset jonkun "ihan kivan" miehen kanssa?

tähän ikään mennessä mulle on tullut vastaan vain yksi mies, jonka kanssa tuntui oikealta. Ja sen tunsi heti. Olosuhteet vaan olivat sellaiset, että saatoimme olla vaan vähän aikaa yhdessä.

Nyt ikää on 48 v eikä kukaan ole tuntunut sen jälkeen samalta (aikaa tästä rakastumisesta on jo 18 vuotta) vaikka minään nunnana en ole elänyt.

Meillä katsos on yksi yhteinen lapsi. Toisaalta olisin aina halunnut useamman kuin yhden lapsen, mutta sen rakkauden jälkeen en vain ole pystynyt tekemään kompromisseja suhteissani, en vain pysty olemaan jonkun "ihan kivan" tuntuisen kanssa. Tää kuulostaa hullulta ja menneisyyteen takertumisesta, mutta näin se vaan on.

Joskus toivoin, että emme olisi koskaan tavanneetkaan, koska sitten en olisi tiennyt että tuollaista voi olla olemassa :) Ero oli todella katkera ja olin pitkään masentunut. Mutta nykyään olen (pakko olla) ihan tyytyväinen elämääni, ties vaikka sitä eläkepäivillä kohtaa jonkun kivan papparaisen, joka vetäisee jalat alta ;)

Jos tuosta suhteesta ei olisi syntynyt lasta, niin luultavasti olisin kyllä jossain vaiheessa tehnyt lapsia jonkun kanssa, vaikka yksin.

ja molemmilla kerroilla koin, että tässä on se oikea - ja olisin hyvin voinut olla heidän kanssaan koko elämäni, mutta itsestäni riippumattomista syistä näin ei käynyt.



Uskon, että niin voi käydä vieläkin, muttas pidän sitä epätodennäköisenä.

Näemme säännöllisesti tämän miehen kanssa lapsemme takia. Vieläkin tuntuu siltä kuin hänen kanssaan olisi kotonaan, ymmärrämme toisiamme ja meillä on joku "henkinen yhteys". Luultavasti vieläkin jollakin tavalla rakastan häntä, vaikka olemme ihan pelkkiä ystäviä nykyään. Monta vuotta meni eron jälkeen kipuillessa, flirttaillessa, jahkaillessa, mutta ei siitä sitten enää loppujen lopuksi tullut mitään. Tosin nyt, kun olemme olleet yli vuosikymmenen enää vaan ystäviä, niin tiedän, että voisin rakastua häneen samanlailla uudestaan. Luulen, että mieskin voisi, mutta toisaalta en haluaisi pilata tätä hyvää ystävyyttäkään.

Kovasta tahdosta voi olla huonommassakin suhteessa. Itse en ole pettäjä-tyyppiä ja hyvin päättäväinen ihminen. Olin 10v yhdessä ex-mieheni kanssa ja se oli tahtoa jos mitä. Haaveilin siitä että joskus tapaan "sen oikean". Kun erosimme (onneksi tulin järkiini!) tapasin "sen oikean" ja kyllä nyt puhutaan ihan eri tahdosta. Ei se tarkoita sitä että elämä olisi yhtä rakastumisen huumaa, ei todellakaan mutta kyllä tässä vuosien saatossa on käynyt selväksi että on oikeasti ihan eri asia elää ihmisen kanssa jota oikeasti rakastaa kuin olla vain silkasta tahdosta yhdessä. Ja arki on todellakin astunut kuvioihin ajat sitten.

ettei oikein pääse miehestä irti henkisesti ja sitten on sen vuoksi vaikea tuntea itseään "saatavilla olevaksi" uuteen rakkaussuhteeseen.

Näemme säännöllisesti tämän miehen kanssa lapsemme takia. Vieläkin tuntuu siltä kuin hänen kanssaan olisi kotonaan, ymmärrämme toisiamme ja meillä on joku "henkinen yhteys". Luultavasti vieläkin jollakin tavalla rakastan häntä, vaikka olemme ihan pelkkiä ystäviä nykyään. Monta vuotta meni eron jälkeen kipuillessa, flirttaillessa, jahkaillessa, mutta ei siitä sitten enää loppujen lopuksi tullut mitään. Tosin nyt, kun olemme olleet yli vuosikymmenen enää vaan ystäviä, niin tiedän, että voisin rakastua häneen samanlailla uudestaan. Luulen, että mieskin voisi, mutta toisaalta en haluaisi pilata tätä hyvää ystävyyttäkään.

valitaan sopiva, AJOITUKSEN tule olla se oikea, molemmille.

Ihan siltä että olet löytänyt Sen Oikean.

Mulla ei ole ihan samanlainen olo, meillä todellakin riidellään siitä kuka tekee mitäkin. Eikä mulla ole koko ajan arjen keskellä vahva tunne siitä että tämä mies on minulle se oikea. Ei mulla ole sellainenkaan tunne että tuli valittua pieleen, mutta ylipäänsä tunteen intensiivisyys ei ole #12:n tasolla. Olisi kiva olisi, mutta ei ole. Mun mieheni on mulle varmaankin ihan hyvä valinta, mutta en osaa ajatella että hän olisi minulle siinä mielessä Se Oikea, ettei kukaan voisi olla sopivampi.

No tottakai arki tulee kuvioon

Ja seihän se elämä työssäkäynteineen, lastenhoitoineen, uhmaikineen ja arjen ongelmineen ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja perhosia vatsassa. Silti mulla ainakin arjenkin keskellä on koko ajan vahva tunne siitä, että tämä on se mies, jonka kanssa haluan tätä arkea elää ja asiat sujuvat kuitenkin, ei tarvitse riidellä siitä, kuka tekee mitäkin. t. 12

Olisi ihanaa olla koko ajan tosi rakastunut mieheensä, mutta kun sitä ikuisuuden kestävää huumaa ei näköjään minun tielleni ole tullut, niin mieluummin elelen tätä arkisempaa perhe-elämääni kuin metsästän Sitä Oikeaa vielä lähemmäs nelikymppisenäkin. Se voi sopia jollekulle toiselle, mutta ei minulle.

Tai no, ei heti mutta sitten kun aloitettiin seurustelu. Olin varma että tässä se nyt on. Enkä mä vieläkään ketään muuta miestä haikaile, tuossa se on, mutta riidellään meillä silti ja joskus ärsyttää pelkkä miehen naamakin.

nyt järjellä, jos maailmassa on noin 3 miljardia miestä niin vain YKSI olisi sinulle se Oikea?? Mitä jos se mies sattuu asumaan vaikka intialaisessa slummissa tai Pohjois- Koreassa eikä ihan vaan sattumalta Suomessa ja samassa kaupungissa kuin sinä?

Sama logiikka se on ihmisillä myös uskonnon valitsemisen suhteen. Se yleensä valikoituu, minkä keskelle on syntynyt.