Lue keskustelun säännöt.
Raivosiivoaminen: onkohan evoluutiopsykologia, sosiologia tms. löytänyt vielä selitystä tälle ilmiölle?
06.12.2023 |
Kuitenkin aika yleinen tapa on (ollut) kun av:n lapsuusmuistojuttuja lukee...
Ei, kaikki siivoaminen ei ole sitä, ja kyllä, jotkut meistä tykkäävät siivoamsesta. Raivosiivoaminen on ihan eri asia ja jokainen sitä kohdannut tietää millaista se on. :(
Kommentit (20)
Kun on ns. energia loppu, vain aggressiolla saa jotain tehdyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tunnistan ilmiön lapsuudesta ja täytyy myöntää, että kerran tai kaksi olen itsekin kyseiseen siivoustyyliin sortunut.
Raivosiivous on seurausta siitä, kun pitää siivota, mutta edellinen tunnetila on vitu**s. Lisäksi siivous tuo ihmisten syvimmät luonteenpiirteet pintaan. Vastuuntuntoinen ihminen siivoaa, koska tietää sen olevan pakollista yleisen viihtyvyyden kannalta. Kokee siis pakottavaa tarvetta siivota vaikka ei siitä tykkää. Lisäksi jos sohvalla istuu joku homeper*se, niin se lisää raivon määrää.
Nim.merk.
Kokemusta on
Naisilla aika yleistä, kun joutuu yksin tekemään kaiken. Ihan luonnollista että muun perheen avoin halveksunta tekee vihaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kun on ns. energia loppu, vain aggressiolla saa jotain tehdyksi.
Toi on tervettä ja kaikki tekee sitä. Nämä kypsyttelee raivoaan jopa päiviä ja sitten lauantai-aamuna alkaa mielipuolinen "siivous".
Eikös tuo ole ihan loogista? Saa purettua jotain stressiä/ärsytystä ja samalla tulee puhdasta eli ikään kuin järjestää elämänsä asiat emotionaalisesti järjestykseen.
En siis itse harrasta raivosiivoamista enkä tykkää ylipäätään siivoamisesta vaan välttelen sitä, mutta mielestäni raivosiivoaminen on ihan looginen tapa purkaa tunteita. Ja puhdasta/järjestystä tulee.
Yhden kaverini äiti pakoili lapsuudessa elämäänsä siihen jatkuvaan puuhasteluun, vältti näin olemasta perheensä kanssa. Tuo on ollut hyväksytty tapa pakoilla perhettä ja lapsiaan, ei saa huonon äidin mainetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on ns. energia loppu, vain aggressiolla saa jotain tehdyksi.
Toi on tervettä ja kaikki tekee sitä. Nämä kypsyttelee raivoaan jopa päiviä ja sitten lauantai-aamuna alkaa mielipuolinen "siivous".
Mulla on burn-outin jälkeen tuota "kypsyttelyä" ollut jo pari vuotta. Käyn niin tyhjillä kierroksilla, ettei enää edes raivoa synny, mutta sitä odotellessa...
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole ihan loogista? Saa purettua jotain stressiä/ärsytystä ja samalla tulee puhdasta eli ikään kuin järjestää elämänsä asiat emotionaalisesti järjestykseen.
En siis itse harrasta raivosiivoamista enkä tykkää ylipäätään siivoamisesta vaan välttelen sitä, mutta mielestäni raivosiivoaminen on ihan looginen tapa purkaa tunteita. Ja puhdasta/järjestystä tulee.Yhden kaverini äiti pakoili lapsuudessa elämäänsä siihen jatkuvaan puuhasteluun, vältti näin olemasta perheensä kanssa. Tuo on ollut hyväksytty tapa pakoilla perhettä ja lapsiaan, ei saa huonon äidin mainetta.
Kuulostaa todennäköiseltä toi esimerkkisi. Hän piilotteli (mielenterveys)ongelmiansa noin.
Ehkä siksi oli lapsuudessa yleistä kun naisilla ei siihen aikaan ollut samoja vapauksia ja mahdollisuuksia nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän tollaset tekee jos asuu yksin?
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tollaset tekee jos asuu yksin?
Silloin ei vituta siivota kun on vain omat sotkut vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-80 luvuilla tuo oli yleinen ilmiö, ei taida olla enää.
Raivosiivous aloitetaan klassisesti niin, että mennään perheen makuuhuoneisiin seitsemältä sunnuntaiaamuna, laitetaan imuri päälle ja aletaan raivoisasti ronkkia imurinputkella sängynalustoja. Sitten kaivetaan matot pihalle. Kahdeksalta sunnuntaiaamuna kaikki on jo tampattu.
Yleinen herätys lapsuudessani viikonloppuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun on ns. energia loppu, vain aggressiolla saa jotain tehdyksi.
Minäkin ennen raivosiivosin just ennen menkkoja, nyt yli 50vuotiaana estrogeenin väheneminen ei tee raivosiivousta, ennenminkin kiukuttaa kun pitää siivota. Kaipaan tehokasta raivoa siivoamiseen kun jaksoi tehdä :))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tollaset tekee jos asuu yksin?
Silloin ei vituta siivota kun on vain omat sotkut vastuulla.
Raivoavat kissoilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain elämänhallinnan ongelmaa. Eletään sotkuisasti ja sitten napsahtaa päässä ja marttyyrimaisesti äönekkäästi ja aggressiivisesti siivotaan.
Itselläni on rutiinit ja pidän siisteydestä. Siivoan ennen kuin on sotkua enkä koskaan siivoa siksi, kun on pakko juhlapyhän tai vieraiden vuoksi. En raivosiivoa enkä tiedä kerään raivosiivoajaa.
Ah, tulee mieleen lapsuuden joulunalusaika jolloin tuota sekä marttyyrikokkaamista tapahtui meidän huushollissa. "Hyvä on taas käydä valmiin pöydän ääreen" oli tuttu lause. Juu, en pidä vieläkään joulusta.
En raivosiivoa, mutta olen aikuisena tajunnut äitini oireilun johtuneen PMS:stä. Itsekin siivoa eniten ja tarkimmin ennen menkkoja ja PMS aiheuttaa mielialojen heilahtelua.
Hormoneilla ei voi selittää, jos raivosiivoamista on joka viikko tai päivä. Jotain kontrollin tarvetta se on ja kiukku puretaan niihin, jotka oireilijan mielestä jotenkin estävät tai sabotoivat kontrollin saavuttamista.
Itteeni alkaa raivostuttaa, jos olen ainoa joka siivoaa. Vit**** semmone, että joillain ( esim. aikuiseks luokitellut lapset) on pokkaa olla tekmättä mitään ja kattoo vierestä, kun minä siivoon niidenkin sotkuja. Ni pistää se ärsyttämään.
Sotkussakaan ei viiti olla.
Jonkinasteinen kehitysvamma, jos aikuinen ihminen ei hallitse tunteitaan ja osaa purkaa niitä rakentavasti, vaan saa toistuvasti raivokohtauksia. Siivous- tai yhtään muustakaan normiarjen syystä.
Jos käyttäydyt kuin höyryinen teini, niin älä ihmettele jos sinua kohdellaan kuin lasta.
Luulen että kyseessä on piilevä mielenterveysongelma ja tuo on ainoa tapa jolla kehtaavat oireilla sitä. Toiset uhkailee itsarilla tai ryyppää, mut noi ei kehtaa.