Onneksi en harrasta liikuntaa
Näin siinä käy:
Kommentit (12)
Pätee ehkä johonkin top 0.5 %. Nykyisen puolison lapset arvioivat ikäni 10 vuotta alakanttiin.
Selvähän se on. Kohtuuttoman raskas liikunta kuluttaa elimistöä ja kehoa ennenaikaisesti.
Niin, kovimmin liikkuvat, eli puhutaan huippu-urheilijoista ja 7 päivää viikossa salilla elävistä, ei sunnuntaikävelijöistä. Sen sijaan kohtuullinen liikunta pitää nuorekkaana, koska liikunta vaikuttaa sekä kehoon että mieleen positiivisesti, puhumattakaan sairauksien vähenemisestä.
Kovasti urheilevilta miehiltä lähtee usein hiukset päästä. Eli kaljuuntuvat. Samoin mulla oli tuttu himoliikkuja nainen jonka rasvaprosentti oli pakkasen puolella. Oli hoikka ja nuorekas kauempaa mutta niin ryppyiset kasvot että huhhuh!
Olen vuosia sitten oivaltanut hienon asian ja paljastan sen: kohtuus, kohtuus kaikessa.
Tuolla viisaudella pääsee pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Selvähän se on. Kohtuuttoman raskas liikunta kuluttaa elimistöä ja kehoa ennenaikaisesti.
Ja sama pätee raskasta fyysistä työtä tekeviin. Heilläkin paikat hajoaa paljon aikaisemmin kuin kevyempää fyysistä työtä tekevillä. Mutta toisaalta yhtä lailla vaivoja alkaa kertyä myös niille, jotka tekevät pelkkää istumatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti urheilevilta miehiltä lähtee usein hiukset päästä. Eli kaljuuntuvat. Samoin mulla oli tuttu himoliikkuja nainen jonka rasvaprosentti oli pakkasen puolella. Oli hoikka ja nuorekas kauempaa mutta niin ryppyiset kasvot että huhhuh!
Mutta kun se ei näytä valmiiksi tiineeltä, niin se saa miesten kullit tanaan.

Vaikka naama näyttäisi Esa Pakariselta?
Aira Samulin eli kepeästi ketkutellen pitkään hyväkuntoisena, ei se itseään urheilulla rääkännyt vaan nautti tanssimisesta. Airankin tanssimiset oli aina sellaista missä pysyi mukana kuka tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti urheilevilta miehiltä lähtee usein hiukset päästä. Eli kaljuuntuvat. Samoin mulla oli tuttu himoliikkuja nainen jonka rasvaprosentti oli pakkasen puolella. Oli hoikka ja nuorekas kauempaa mutta niin ryppyiset kasvot että huhhuh!
Mutta kun se ei näytä valmiiksi tiineeltä, niin se saa miesten kullit tanaan.
Vaikka naama näyttäisi Esa Pakariselta?
Ei ne välitä. Minä näytän luurangolle hoikkana ja miehet katsoo kuin olisin jokin suurikin kaunotar. Oikeasti näytän sairaudessa riutuvalta syöpäpotilaalta joka on terminaalivaiheessa. Kunhan olet mahdollisimman hoikka tai laiha, muulla ei ole väliä.

Kunhan ei näytä valmiiksi tiineeltä!
Seksin intensiivinen harrastaminenkin on hyvää liikuntaa. Vaatii tietysti seksiin mieltyneen kumppanin. Pornovideoissakin näkee, miten hiki nousee kummallakin pintaan, vaikka ovat hyväkuntoisia ammattilaisia. Akrobaattiset asennot kysyvät kummaltakin voimaa.