Onko täällä ketään muuta hoikkaa joka syö ihan "normaalisti"?
Näitä juttuja kun lukee ja seuraa kaveripiiriä, niin alan epäillä että olen todellakin poikkeus. On kaikenmaailman hiilaritonta dieettiä, rasvatonta dieettiä, urheiluhullua ja muuta, mutta onko kukaan ihan "tavallisesti" syövä ja tavallisesti liikkuva hoikka? Itse olen siis 31v ja painanut saman verran 15 vuotiaasta (168/58). Syön kaksi lämmintä ruokaa päivässä, ihan tavallista ruokaa (uunijuureksia+kanaa, jauhelihakeittoa, perunoita ja lohta, italianpataa jne. nyt muutamia esimerkkejä mainitakseni, näitä ruokia joita yleisesti tarjotaan esim.kouluissa) + ruokajuomana piimää + jtn tuoretta. Sen lisäksi syön normaalin aamupalan, eli esim. pari palaa ruisleipää rasvalla+ päällysteillä (esim.juusto, paprika, salaatti), jogurtin ja mehua. Kahden lämpimän ruoan lisäksi siis aamupala, välipala ja iltapala, jotka ovat tuota "ihan tavallista", eli leipää, muroja, puuroja, kiisseliä, jogurttia, hedelmiä jne. Syön joka viikko ison pussin karkkia, melko usein jäätelöä n.1/2l kerralla ja jos leivon pullaa voin hyvin syödä niitä kerralla 5kpl. Minulla on kolme lasta ja neljäs tulossa. Liikun kohtuudella, muutaman kerran viikossa, nyt kun olen raskaana (rv.32) harrastan lähinnä kävelyä. Joka kerta kiloja on tullut täsmälleen samaan tahtiin raskauden aikana (kuten nytkin, kilon tarkkuudella kolmeen aiempaan), yhteensä n.13 ja joka kerta jälkitarkastuksessa olen lähtöpainossani (58kg), ilman minkäänlaista ruoan tarkkailua. Onko muita kaltaisiani? Syön mitä tekee mieli ja perusterveellisesti, kuitenkin yhtään kiihkoilematta minkään suhteen. Ja mitään ongelmia ei ole ollut painon suhteen.
Kommentit (31)
enkä tosiaankaan pysty vetämään viittä pullaa kerralla, eikä se minusta ole mitään normaalia syömistä. Hyi hemmetti.
168/60 aina ollut paino, rasvaprosentti 22.
minä olen tavoiltani ja painoltani aika samanlainen kuin sinä, enkä nyt suoranaisesti hoikaksi itseäni kutsuisi vaan normaalipainoiseksi. Olen tavis ja syön tavallisesti.
Olen 160 cm/52 kg. Saman verran olen painanut lähes koko aikuisikäni. Rakastan ruuanlaittoa, en käytä kevyttuotteita enkä eineksiä. Tykkään vaaleasta leivästa, pastasta ja kaikesta voissa paistetusta.
Aamulla juon teetä, syön paahtoleipää juustolla ja/tai leikkeleillä tai hunajalla. Päivällä töissä tavallinen lounas. Illalla kotiruokaa tai ulkona syömässä. Usein paistetaan lättyjä tai pannaria, jätskiä syödään myös aika usein. En syö karkkia tai sipsejä, en tykkää. En harrasta liikuntaa juuri yhtään.
Jopa niin, että herkuttelen aika tiheästi ja juon mielelläni viiniä.
Mutta varoituksen sana, ap. Kun tulet keski-ikään - siis noin nelikymppiseksi - hormonituotanto muuttuu ja samalla ruualla, jolla ennen pysyit sen kummemmin painoa tarkkailematta hoikkana, alatkin lihoa!
Rasvaa vaan kertyy ja vyötäisille, takapuoleen, käsivarsiin, reisiin...
Kannattaa siis olla tarkkana. Siinä vaiheessa joudut yhtäkkiä muuttamaan hiukan sitä asennettasi ruokaan ja miettimään, kannattaako sitä toista ateriaa nauttia tai pullaa kiskoa viittä kappaletta kerrallaan.
Olin itse n. 23-vuotiaaksi hurjan alipainoinen, 44kg/165cm. Siitä pyöristyin parissa vuodessa 50+-painoiseksi, ja pysyttelin n. 55-kiloisena n. 38-vuotiaaksi. Nyt olen 43-vuotias ja kiloja tuppaa väkisin kertymään, nyt olen 63-kiloinen ja haluaisin siitä viisi kiloa pois. Eka kertaa alan miettiä dieettejä...
olevansa omasta mielestäänkin ihan tavis, mutta kyllä muut minua aina hoikaksi kutsuvat. Ja kyllä olen esim työyhteisössäni selvästi "hoikka", jos vertaa muihin.
Ja mitä tulee pullien syöntiin niin idea on nimenomaan se että silloin harvoin kun leivon voin hyvin syödä kerralla enemmän, ei tuota ongelmia. Se ei kuitenkaaan tarkoita että söisin joka päivä pullia, vaan ehkä kerran tai pari kuussa. Kyllä se on keskimääräisesti "ihan tavallinen" määrä.
168/58 kuin ap:lla. Liikun päivittäin pyörällä, kävellen ja juosten vähintään tunnin, mutta syön myös paljon makeaa. Lihaa menee paljon, mutta myös kasviksia. Joulutorttuja voi mennä kerralla monta, ja syön karkkia lähes joka päivä. Ateriat on ennemminkin isoja kuin pienehköjä, sillä liikunta myös lisää ruokahalua. Ainoastaan aamupalaa en syö lainkaan.
Jopa niin, että herkuttelen aika tiheästi ja juon mielelläni viiniä. Mutta varoituksen sana, ap. Kun tulet keski-ikään - siis noin nelikymppiseksi - hormonituotanto muuttuu ja samalla ruualla, jolla ennen pysyit sen kummemmin painoa tarkkailematta hoikkana, alatkin lihoa! Rasvaa vaan kertyy ja vyötäisille, takapuoleen, käsivarsiin, reisiin... Kannattaa siis olla tarkkana. Siinä vaiheessa joudut yhtäkkiä muuttamaan hiukan sitä asennettasi ruokaan ja miettimään, kannattaako sitä toista ateriaa nauttia tai pullaa kiskoa viittä kappaletta kerrallaan. Olin itse n. 23-vuotiaaksi hurjan alipainoinen, 44kg/165cm. Siitä pyöristyin parissa vuodessa 50+-painoiseksi, ja pysyttelin n. 55-kiloisena n. 38-vuotiaaksi. Nyt olen 43-vuotias ja kiloja tuppaa väkisin kertymään, nyt olen 63-kiloinen ja haluaisin siitä viisi kiloa pois. Eka kertaa alan miettiä dieettejä...
ja syötte normaalisti, mutta ette ole missään mallinlukemissa, mitä kiihkodieettiporukka haluaa itse olen 170 ja normaalipainoni on noin 60 eli samoissa lukemissa kuin teillä, se ei minulle kuitenkaan riitä, ihannemitoissani ja ihanne olotilassani (eli olo oli parhaimmillaan) olen painanut 55 kiloa ja silloin piti tarkkailla mitä syön (vaikka herkuttelinkin aika usein jäätelöllä ja rasvaisilla herkuilla yms.) välttelin hiilareita ja rasvaa, join paljon vettä, sokerittomia kausia, jopa paastoja... mutta se kannatti ja raskauden jälkeen haluan palata taas ihannepainooni maksoi mitä maksoi(=55kg)
"Mutta varoituksen sana, ap. Kun tulet keski-ikään - siis noin nelikymppiseksi - hormonituotanto muuttuu ja samalla ruualla, jolla ennen pysyit sen kummemmin painoa tarkkailematta hoikkana, alatkin lihoa! "
Tämä on hyvinkin mahdollista ja jopa todennäköistä. Pakko on kuitenkin sen verran kertoa että minua on varoiteltu tuosta asiasta että "sitten kun olet 25" ja "sitten kun olet 30", samoin että "ei mullekaan ekasta lapsesta jäänyt kiloja mutta odotas toisen jälkeen" jne. Kuitenkin toistaiseksi olen jatkanut samalla mallilla =) Jos kiloja alkaa kertyä joudun toki tarkastelemaan tilannetta uudestaan. Nyt oli kuitenkin kyse siitä että lähipiirissäni ei kukaan ikäiseni tunnu syövän kuin minä, vaan tavalla tai toisella tarkkailee syömisiään.
Kiva huomata että meitä on muitakin =)
"normaalista" syömisestä.
Sitten kun nämä samat ihmiset lihottuaan hurahtavat karppaukseen tai muihin ihmedieetteihin, he keuhkoavat siitä, miten lihoivat vaikka söivät "ihan ruokaympyrän mukaisesti".
Ei se nyt kuitenkaan ihan noin mene että ne ruoantarkkailijat olisivat jotain superlaihoja. Moni on pulska vaikka syövät äärettömän vähän. Ja vaikka ei kilojen perusteella uskoisi niin olen todellakin hoikan näköinen. Minulla esim.erottuu vatsalihakset normaalioloissa hyvin selvästi. Toki on sitten tämä porukka erikseen jotka tavoittelevat mallinmittoja, kohta neljän lapsen äitinä en koe tarvetta tavoitella alipainoa. Riittää että olen terveellisessä kunnossa.
"Mutta varoituksen sana, ap. Kun tulet keski-ikään - siis noin nelikymppiseksi - hormonituotanto muuttuu ja samalla ruualla, jolla ennen pysyit sen kummemmin painoa tarkkailematta hoikkana, alatkin lihoa! " Tämä on hyvinkin mahdollista ja jopa todennäköistä. Pakko on kuitenkin sen verran kertoa että minua on varoiteltu tuosta asiasta että "sitten kun olet 25" ja "sitten kun olet 30", samoin että "ei mullekaan ekasta lapsesta jäänyt kiloja mutta odotas toisen jälkeen" jne. Kuitenkin toistaiseksi olen jatkanut samalla mallilla =) Jos kiloja alkaa kertyä joudun toki tarkastelemaan tilannetta uudestaan. Nyt oli kuitenkin kyse siitä että lähipiirissäni ei kukaan ikäiseni tunnu syövän kuin minä, vaan tavalla tai toisella tarkkailee syömisiään. Kiva huomata että meitä on muitakin =)
Niin kuitenkin useimmille käy ja juurikin 40:n korvilla. Itse en lihonut lapsista, mutta ans olla tämä ikä...
Pitkälti se on ainakin itselläni kiinni hormoneista. Mitään muuta selittävää tekijää en keksi, koska syön suht samoin ja liikun jopa enemmän kuin nuorempana.
normaalipainoisena voi pysyä normaalisyömisellä mutta hoikkana/ laihana äärimmäisen harva jos kukaan.
Varmaan noin 98% prosenttia naisista joutuu syömään vähän tai liikkumaan hyvin runsaasti pysyäkseen/ tullakseen hoikaksi/ laihaksi. Jos siis aikuisista puhutaan.
täällä kans yks hoikka (153/38 tosin olen nyt raskaana,mutta ei normaali painokaan ole ku 1-2 kiloa pois tuosta),joka syö normaalisti.
Syön joka aterialla lautasmallin mukaan ja aina leipää päälle. sen lisäksi juon maitoa.(tämä siis lämpimillä ruuilla 2kpl/pvä)aamupala ja iltapala sisältää yleensä neljän viljan puuron,leivän ja hedelmän + maitoa ja mehukeittoa.välipalalla syön leipää,hedelmiä (ja joskus esim porkkaanaa tai muuta vastaavaa)ja lasin kaks maitoa.
joskus ärsyttää kun ensimmäisessä raskaudessa,jouduin ramppaamaan kaiken maailman sisätautilääkärit ja ravitsemusterapeutit. Ensin sisätautilääkärille,joka huomasi että olen ihan sopusuhtainen omaan kehooni nähden.Hän lähetti jatkoon ravitsemusterapeutille,joka antoi lisäohjeet ruokavalioon. No oli kai niistä jotain apua kun viime raskaudesta jäi peräti 2 kiloa jäljelle.silloin tilanne oli pahempi bmi oli ensimmäisessä neuvolassa (rv 11) 14,5
Pystyin syömään oikeasti mitä vaan lihomatta, mutta ehkä sitten loppujen lopuksi kuitenkin söin aika vähän. Sitten jos mässäsin oikein kunnolla niin meni useampi päivä ettei ollut nälkä, eli silloin en sitten juurikaan syönyt. Ikinä en ole syönyt vaan "huvikseen", syön vain ja ainoastaan kun on nälkä. Mutta kokonaisuudessaan en kyllä yhtään katsonut mitä söin, söin mitä huvitti. Pullat sun muut ei ole kuitenkaan koskaan maistunut. Ja olin siis oikeasti hoikka, 166/53. Mutta sitten kun täytin 38v niin kilot alkoi kertymään, enkä enää voinutkaan syödä mitä vaan. Nyt painan 62kg, eli olen normaalipainoinen, mutta kyllä tuollainen 10kg on tullut painoa lisää iän myötä. Liikkunut en ole juuri koskaan, tosi harvoin epäsäännöllisesti käyn lenkillä/kävelyllä. Eli kyllä hoikkana siis voi pysyä vaikka ei katso yhtään mitä syö - mutta ehkä ne hoikat sitten eivät syö ihan kaikkea mitä eteen tulee, koska ei tee vaan mieli.
Jopa niin, että herkuttelen aika tiheästi ja juon mielelläni viiniä. Mutta varoituksen sana, ap. Kun tulet keski-ikään - siis noin nelikymppiseksi - hormonituotanto muuttuu ja samalla ruualla, jolla ennen pysyit sen kummemmin painoa tarkkailematta hoikkana, alatkin lihoa! Rasvaa vaan kertyy ja vyötäisille, takapuoleen, käsivarsiin, reisiin... Kannattaa siis olla tarkkana. Siinä vaiheessa joudut yhtäkkiä muuttamaan hiukan sitä asennettasi ruokaan ja miettimään, kannattaako sitä toista ateriaa nauttia tai pullaa kiskoa viittä kappaletta kerrallaan. Olin itse n. 23-vuotiaaksi hurjan alipainoinen, 44kg/165cm. Siitä pyöristyin parissa vuodessa 50+-painoiseksi, ja pysyttelin n. 55-kiloisena n. 38-vuotiaaksi. Nyt olen 43-vuotias ja kiloja tuppaa väkisin kertymään, nyt olen 63-kiloinen ja haluaisin siitä viisi kiloa pois. Eka kertaa alan miettiä dieettejä...
Olen aina ollut hoikka ja välillä laihduin jos en syönyt PALJON. Ehkö noin 30 vuotiaaksi painoin vain 48 kg vaikka soin kuin possu (pituus 168 cm).
Raskauksista palauduin suit sait ja olin joka kerta synnärillä ainoa jolla maha jäi saliin,. Kotiin menen aina samoissa pillifarkuissa kuin joita käytin enen raskautta.
Sit olin vuosia 53-55 kg ja nyt (49 v) yhtäkkiä huomaan olevani 60 kg vaikka en syökään kuin kerran päivässä töissä kunnon ruuan. Herkkuja syön silloin tällöin mutta se punaviini... rakastan sitä.
Läskiä on perseessä, käsivarsissa ha varsinkin vyötäröllä. Ja olen kanssa alannut miettimään laihdutusta....... en vaan tiedä mietn, koska en ikinä aikaisemmin ole asiaa miettinyt
en ole ennen laihduttanut mutta nyt pitäisi muutama kilo saada pois.
Mutta miten, kun en ole laihdutukseen perehtynyt ??
- ilmeisesti pullat ja vaaleasta jauhosta tehdyt pois
- makaronit pois
-peruna pois
-alkoholi ? mikä lihottaa vähiten ?
Milestäni syön normaalisti mutta muiden mielestä en.
Käytän rasvaisia lihoja, voita, täysrasvaisia maitotuotteita, juustot ja jukurtit mm.
En ole koskaan välittänyt perunasta, riisistä tai pastasta, inhoan pullamössövehnäleipää.
Syön hirveästi erilaisia kasviksia ja marjoja.
Saatan syödä kerralla kaksi levyä tummaa suklaata, ison kasan kermavaahtoa ja mansikoita (ilman sokeria tosin).
Monen mielestä syön erittäin epäterveellisesti, mutta olen terve kaikkien testien perusteella ja sairastan harvoin.
Olen aina syönyt mitä on huvittanut. Painan 65 kg ja pituuteni on 174 cm.