Uskotko hallituksen ja valtaapitävien rehellisyyteen?
Mä en oikein enää jaksa uskoa. Kun kukaan eikä mikään taho pidä suomalaisten puolta enää. Kaikki vaan yrittää tehdä elämisestä vaikeampaa ja ikävämpää koko ajan.
Tämä rajakeissikin on hyvä esimerkki. Kansa haluaisi rajan kiinni rikä enempää tphakijoita mutta pyynnöt ja huudot kaikuu kuuroille korville.
Ja me ollaan sentään suomalaisia ja yhteinen hyvinvointi olisi meidän kaikkien etu.
Kommentit (16)
En taida. Tämä kaikki on niin surullista.
En ole ikinä uskonut.. Uskon enemmän siihen että tässä nykyisessä yhteiskunnassa kaikki on käännetty ylösalasin ihan kaikesta ja myös totuudesta
Meillä on psykopaatit ja hörhöimmät ihmiset johdossa ja empaattiset ja järkevät ihmiset ui pohjamudissa. Sen pitäisi olla toistepäin.
Kyse on erilaisista arvoista, ei niinkään valheesta tai totuudesta. Monet ihmiset ovat naiiveja ja kuvittelevat, että ihmiset voivat oppia elämään toistensa kanssa, kunhan kaikki otetaan mukaan, ketään kohtaan ei olla "rasistisia" ja pidättäydytään erottelemasta ketään "meihin ja heihin". Esimerkiksi kansallisvaltiot nähdään vain rasistisina rakenteina, ihmiskunnan pitäisi olla yksi.
Harmi vaan että sellainen ei tule koskaan toimimaan. Ihmiset eivät koskaan tule olemaan muuta kuin susia toisilleen. Siksi on pidettävä kiinni omasta laumasta ja taisteltava oman reviirin vuoksi. Kaikki muu johtaa vain omaan tuhoon.
Ai nykyisen? En usko heidän edes tietävän mitä rehellisyys tarkoittaa :D
Teitä on nyt 5 siinä. Vielä tarvitaan 4995, niin saatte oman puolueen kasaan. Onnea yritykseen paremman politiikan puolesta. Minä en ainakaan äänestä valittajien puoluetta.
Eikai nyt kukaan usko. Perähikiän mummelit korkeintaan.
En jako enää, Sanna Marin vei uskoni ihmisyyteen. Olikin vain kissankultaa.
En siiks usko enää, sanoo edellinen.
Vierailija kirjoitti:
Teitä on nyt 5 siinä. Vielä tarvitaan 4995, niin saatte oman puolueen kasaan. Onnea yritykseen paremman politiikan puolesta. Minä en ainakaan äänestä valittajien puoluetta.
Kuule niitä joilta on mennyt usko poliitikkoihin on paljon enemmän kuin 5. Taitaa suomestakin löytyä miljoona.
En . Korruptoituneita valehtelijoita koko sakki jotka saavat käskyt ulkomailta.
Palkkioksi maanpetoksesta saavat korkeat virat suojatyöpaikoista.
Varmasti vallassa olevat jossakin määrin oman etunsa huomioivat, mutta teoriat suurisuuntaisista salamotiiveista ovat naurettavia.
Äänestin Nato-vastaista puoluetta ja ehdokasta, kuten myös presidenttiä - oli konsensus kansanäänestyksestä.
Viime vaaleissa äänestin velkaantumisen lopettamisen puolesta ja ettei pienituloisimmilta leikattaisi.
Aion lopettaa äänestämisen, koska vaalulupauksilla ei ole mitään merkitystä.
en pätkääkään....en myöskään siihen että olisi edes ammattitaitoa hoitaa asioita....tietämystä asioista joista päätetään
Usko poliitikkoihin meni jo ysärillä. Pelkkiä oman edun tavoittelijoita lähes kaikki. Ne harvat jotka tosissaan haluavat parempaa maailmaa eivät saa vähäisyytensä takia mitään aikaiseksi.