15 vuotiaana unelmoin lapsista, aviopuolisosta, omakotitalosta, nyt olen 41v

Mitä sitten teit unelmiesi eteen? Ihan itse. Ei ne muillekaan ole "tipahtaneet taivaalta", vaan on pitänyt ahertaa, oppia olemaan ihmisiksi ja kouluttautua ja käydä töissä ja säästää ja ottaa lainaa ja ...

Niin minäkin unelmoin, koska se oli jonkinlainen kotoaopittu normi, jota myös yhteiskunta tuputti. Piti elää lähes kolmekymppiseksi tajutakseni, etten minä edes halua lapsia tai omakotitaloa.

Niinpä sain töistä vuorotteluvapaata ja muutin ulkomaille. Sieltä löytyi sitten vaimokin, jokaa ei halunnut sen enempää lapsia kuin omakotitaloakaan. Elämä on sen jälkeen ollut itsemmenäköistä ja oikein mukavaa.

Jos sinun haaveesi ovat edelleen samat, kannattaa tehdä asioille jotain eikä vain odottaa, että kaikki tapahtuu itsekseen. Ei minua kukaan ole tullut kotoa hakemaan.

Eli vihaat elämääsi? Siitä on hyvä jatkaa.

Naisena toteutin nuo unelmat itse. (kun ei siis sopivaa miestä löytynyt). Miehelle toki hieman hankalampaa, mutta tuossa iässä vielä ehtii sen kumppanin löytää. Mistä olet hakenut?Ja landemmalta saa edullisia omakotitaloja...

Montako kertaa olet kosinut?

15 vuotiaana minä unelmoin tilavasta kerrostalo asunnosta jossa asun kissojen kanssa ja saan tehdä mitä haluan.

Nyt olen 45v ja unelmani on toteutunut. Asun kissojen kanssa velattomassa 80 neliön kerrostaloasunnossa. Unelmat toteutuu kun niitä itse aktiivisesti toteuttaa.

15-vuotiaana ajattelin, että en ikinä ota miestä enkä mene naimisiin. Nyt melkein 40v olen miehetön ja en ole ikinä ollut naimisissa. Elämä kyllä on pitkälti mennyt niin kuin 15-vuotiaana ennustin. Olen kyllä seurustellut, mutta aina halunnut jatkaa yksin. En ole ikinä kaivannut suhteita. Ne on vaan tullut sattumalta, kun niitä suhteita on ollut. En ole ikinä etsinyt seurustelukumppania. En tiedä mitään deittipalveluista. Miehille kyllä olisin kelvannut, mutta kuka mulle kelpaa? Ei yleensä kukaan. 

Tuliko trollilta vihdoinkin totuus :) Oletko unohtanut pillerit popsia? 

Minusta olisi hirveää, jos lapsuuteni unelmat olisivat sellaisenaan toteutuneet. Siksi on oltava varovainen, mitä toivoo ja unelmoi.

15 vuotiaana mä unelmoin toimittajan työstä ulkomailla sinkkuna. Ja tässä sitä ollaan, 52v, 3 lasta, okt Espoossa. Ja ihan muita hommia tene kuin toimittajan. Että ei ne menneet munkaan suunnitelmat niin kuin 15v halusin. Oma poika halusi 15v jalkapalloammattilaiseksi. Lopetti koko lajin 16 vuotiaana. Eli mun viesti, 15v pitääkin olla unelmia, mutta ei ne tapahdu, jos niiden eteen ei tee töitä. 

15v minäkin unelmoin perheestä, lapsi laumasta, vanhasta omakotitalosta, takasta jne.

30v minulla oli pätkä rivitaloa, joka päivä minua sanoin rakastava puoliso, pienet lapset, paljon velkaa, työpaikka menossa alta, puolisolla A-ongelma, sairaat vanhemmat, velikin sairastui.

Nyt 45v minulla on se vanha omakotitalo ja takka, lapset muuttamassa kotoa, avioero tuli jo 10v sitten, vanhemmat kituuttelevat edelleen, veli parani, kissa ja takuu varma työpaikka, palkka tosin kehno, oikeastaan mikään ei ole niinkuin haaveilin 15v, mutta olen aika onnellinen. Haaveilemalla ei mitään saa, elämällä saa, välillä ruusuja välillä lentää kivenmurikoita. 

Vierailija kirjoitti:

15 vuotiaana minä unelmoin tilavasta kerrostalo asunnosta jossa asun kissojen kanssa ja saan tehdä mitä haluan.

Nyt olen 45v ja unelmani on toteutunut. Asun kissojen kanssa velattomassa 80 neliön kerrostaloasunnossa. Unelmat toteutuu kun niitä itse aktiivisesti toteuttaa.

Kerrostalo ei kyllä ole kissojen unelma. Ulkoilutatko niitä edes? 

Mikset muuta sieltä kerrostalosta maalle omakotitaloon? Kannattaisi rakentaa itse sellainen elämä josta haaveilet, eikä odottaa että löytyy nainen. Se nainen löytyy kyllä helposti, kun saat puitteet kuntoon. 

Ei ole koskaan ollut mitään unelmia. Olen vain ajelehtinut muiden toiveiden mukaan. On puoliso, 2 lasta, vakityö ja uusi omakotitalo. On myös niin paljon velkaa, että olen ajanut itseni lukittuun häkkiin, josta ei ole ulospääsyä. Tässä sitä nyt ollaan. Elämässä joka on jonkun toisen unelma.

15 vuotiaana haaveilin muuttavani ulkomaille, "lämpöön- palmujen katveeseen" heti ylioppilaaksi päästyäni. Näin tein...ja tänne jäin loppuelämäkseni!

15-vuotiaana haaveenani oli keksiä kylmäfuusio. Asumismuoto tai parisuhdeasiat ei kiinnostaneet yhtään, eikä ne kyllä koskaan olleet asioita joista haaveilin. 

Nyt 41-vuotiaana olen tyytyväinen sekä asuntoon että perheeseen, mutta kylmäfuusio on edelleen keksimättä.

Näkisin , että. 

 

sinä tarvitset henkisyyttä. 

nöyryyttä. 

 

nöyryys elämän edessä, ettei aina saa mitä haluaa. Kyky olla tyytyväinen osaansa, rehellinen itselleen ja muille . 

 

suosittelen että aloita joogaharrastus ja meditointi. Mitään menetettävää sinulla ei ole. 

 

ja hyväntekeväisyys ! Jos asut Helsingin keskustassa, rahaa sinulla varmaan on. Ala antaa omastasi. 

 

kohta huomaat että elämä on oikeastaan aika jännää ja outoa, vaikkei aina saakaan sitä mitä haluaa. 

Semmoista se on kun kuvittelee muiden kantavan kaiken tarjottimella nenän eteen. Kun -toisin sanoen- potee mielenterveysongelmia, joita ei myönnä eikä hoida.

Minä hankin nuo kaikki, sitten erosin ja nyt elelen itsekseni velattomana kivassa kodissa. Lapset ovat aikuisia ja ihania, miesystäväkin on muttei asu kanssani kun kumpikin tarvitsee vapautta.

Elämä pitää elää itse eikä odotella, että joskus se alkaa. Aika kuluu äkkiä ja sitten tulee sairaus ja  kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Mikset muuta sieltä kerrostalosta maalle omakotitaloon? Kannattaisi rakentaa itse sellainen elämä josta haaveilet, eikä odottaa että löytyy nainen. Se nainen löytyy kyllä helposti, kun saat puitteet kuntoon. 

Ap:n parasta ennen-päiväys vanheni 20 vuotta sitten. Jos nelikymppiseksi on yksin, haisee pilaantuneelta.

15-vuotiaana minä haaveilin, että aikuisena asun New Yorkissa ja olen töissä YK-virkamiehenä. Kuvittelin olevani tyylikäs, älykäs, hyväpalkkainen sinkku. Lapsia en missään nimessä halunnut. No, sitten tajusin, että minulla ei ole tarpeeksi rohkeutta tai itseluottamusta. Tulevan miehen tapasin lukioikäisenä ja lapsiakin tuli hankittua. En usko, että olisin yhtään nykyistä onnellisempi vaikka teini-iän haaveet olisi toteutuneet.