Miksi jotkut saavat niin helpon elämän?

Ei sinne sijaisperheeseen ihan niin vaan jouduta, joten eiköhän se ole ollut ihan tarpeen. Vaikeampaa on niillä lapsilla ketkä ei pääse sijaisperheeseen.

Eikö se ole parasta mitä jollekin voi tapahtua: päästä jo vauvana sijaisperheeseen?

Sehän on oikea onnenpotku.

Sijaisperhe olisi ollut meidän pelastus. Valitettavasti vanhempien arvostetut ammatit estivät ulkopuolisia tajuamasta, millaisen helvetin he kotona lapsille järjestivät.

Sitähän kannattaakin kiukutella loppuelämä, että pääsi avun piiriin jo vauvana.

Kaikista ei ole vanhemmiksi.

No olisiko ollut parempi jäädä sinne biovanhempien luo?

Kysyin tätä kerran yhdessä sijaisperheessä vauvasta asti asuneelta, joka aina valitti siitä että asui sijaisperheessä, missä oli vakaata ja turvalliset olot ja haikaili sinne tuntemattomien biovanhempiensa luo. Hän oli jo ala-asteella luonut jonkun mystisen käsityksen siitä että biovanhemman luona on kaikki hyvin, kun ei ollut koskaan joutunut valvomaan yötä kuunnellen äidin ja äidin miesystävän riitelyä ja naimista lähiökaksiossa eikä aamulla joutunut siivoamaan näiden oksennuksia eteisen lattialta. Aikuisena tämä otti yhteyttä bioäitiinsä, piti yhteyttä ehkä kuukauden eikä sen jälkeen ole puhunut aiheesta mitään. Ei tainnut olla ihan toivotunlainen vastaanotto.

Moni perhesurman uhriksi joutunut lapsi on niin sanotusti saanut elää vanhempiensa kanssa.

Ymmärrän että huonoista oloista sijoitetulla lapsella ei välttämättä ole parhaita mahdollisia älygeenejä, mutta voisi vähän kurkistaa sinne oman kuplan ulkopuolelle.