Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä poikani (18-vuotias) itsensä vähättelyä!
16.11.2023 |
Ehdottelin hänelle puolivakavissani seurustelun aloittamista jonkun mukavan tytön kanssa. Poikani vastasi siihen, että hän ei kuvitellakaan mitään sellaista, sillä hän ei halua, että mahdolliset appivanhemmat pettyisivät häneen. (Poikani oli peruskoulussa koulukiusattu liiallisen kiltteytensä ja ujoutensa vuoksi. Hän itse tosin väittää ansainneensa kaiken sen, mitä hänelle tehtiin. Minä ja aviomieheni olemme asiasta toista mieltä.) Miten joku voi ajatella noin? Nuori ihminen! Sen tytön kanssahan sitä mennään yhteen, ei tytön vanhempien kanssa!
Kommentit (24)
Ei kannata painostaa. Kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa. Heikko itsetunto estää tutustumista sekä tietenkin ujous.
Jos poika ajattelee itsestään kovin negatiivisesti, voi kyseessä olla masennus. Siihen kannattaa hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin tuo poika, niin olisin varmasti vähän kiusaantunut tuollaisesta ehdotuksesta. - Siis ikäänkuin sen mielusina ja kivan tytön tuosta vain ottaisi ja alkaisi hänen kanssaan seurustella. Se kun ei ihan riitä, että äitikin tykkäisi kivasta miniästä....
En halua lannistaa, mutta työikäisiä miehiä on paljon naisia enemmän ja ulkomailta lappaa koko ajan lisää.
Ainoastaan miesmallit voivat tuosta vain ottaa tyttöystävän; muut miehet ovat altavastaajina koko ikänsä.
Ehkäpä häntä ei vielä kiinnosta seurustelu. Moni nuori on mieluummin yksin.
Yrittäkää tukea hänen itsetuntoaan. Varmasti jo niin teettekin. Koulukiusatuksi tuleminen vahingoittaa pitkään ja syvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Extroverttien vanhempien ei ole aina helppo ymmärtää introverttiä jälkikasvuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikarakkautta tiedossa,anna pojalle aikaa, kyllä hän itse kertoo kun on sen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen poikaanne "jo" vanhempi. Olen sinkku. Mielelläni minä alkaisin seurustelemaan ja tapailemaan ja kuka ties vaikka etenään parisuhteeseen jonkun mukavan nuoren naisen kanssa. - Oman rajoittuneen kokemuskeni mukaan hänen kanssaan seurustelua ei nopeuta yhtään muiden kommentit siitä,
että olsi kiva jos sullakin (=mulla) olsi mukava tyttö/nais -ystävä,oletkohan yrittänyt saada itsellesi kumppania.
Mikän siinä on, ettei sulla ole tyttö/ nais -ystävää....
Oletkos aatellut saada lapsia tiesitko, että miehilläkin on vaikeuskai saada lapsia vanhempana.... Kuule ota vaan sellaine kiva likka kun ne missit tykkää kuitenkijn enempi NHL- jääkiekkoilijoista.
Tai kai sulla nyt sen verran rahaa on, että voisit viedä sen kivam typyn vaik dinnerille.
Sähän kaljuunnutkin mahdollisesti joskus, jolloin naisen saaminen on ainakin tuhat kertaa vaikempaa. - - -Siis kai sä oikeesti haluut naisen vai ookko aaatellut ryhtyy homoksi.
Pitäsikö sun osallistuu ensitreffit alttaril ohjelamn ensvuoden ohjelmaan ku kyllä se Kana ja mikä se nainen siinä nyt ja se toien asiantuntija mies varmasti naittaa sut jollekin kivalle siis sellaiselle ku vaik se vihree paitani miä sen nimi nyt oli - katottiin sitä ohjelmaa eilen - Vai oli sekin outo se tuli miehnsä kämpil ekaa kertaa ja halus heti lähtee kävelee mutse vois siis niinku olla sun tyyppiäs
Määki oon 18v poika iha sama juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesin jo tuossa iässä etten koskaan ala seurustelemaan. Olen nyt 50 ja edelleen samaa mieltä.
Itselleni ei tuon ikäisenä vielä ollut tullut mieleenkään että joku tyttö voisi oikeasti haluta juuri minua. Koko elämän lytätty itsetunto koulussa ja osin myös jyräävät vanhemmat sai sen aikaan. Aikuisempana päädyin kuitenkin lopulta parisuhteeseen ja sain jopa lapsia. Suoranainen ihme mutta hyvähän se sinänsä on. Jos ole vanhempi itse ollut jonkinlainen teininä niin älä oleta että lapsesi olisi samanlainen tai yritä ainakin kannustaa häntä muodostamaan terve itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykynuorten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Jämäkkä kädenpuristus ja katsoo silmiin, niin homma on selvä.
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin kansainvälisiä suhteita vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Vierailija kirjoitti:
Nykynuorten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Jämäkkä kädenpuristus ja katsoo silmiin, niin homma on selvä.
Minäkään en pitänyt työpaikastani ja vaihdoin naapurifirmaan, missä oli viisi markkaa isompi tuntipalkka!
T. Ahne sukupolvi
Vierailija kirjoitti:
Tiesin jo tuossa iässä etten koskaan ala seurustelemaan. Olen nyt 50 ja edelleen samaa mieltä.
Vielä ehtii. Elämä alkaa monesti vasta viisikymppisenä.
Meillä on tänään illalliseksi paahtopaistia.
Sen ikäinen mies ei ehkä halua vielä seurustella, sellainen käsitys on tullut. Osa kai menee vielä harrastuksissa tai matkustaa vanhempiensa kanssa.