Pelottaa mammografiaan meno
Sain kutsun sinne, olen 64 v nainen ja pienirintainen. Edellisen kerran kun kävin niin oli tosi tuskallista ja kivuliasta. Tuntuu, että siitähän se syöpä tulee kun oikein puristetaan rinnat. Luotan kyllä Jumalaan, että minulla ei mitään syöpää ole, syön paljon valkosipulia päivittäin - se kuulemma tappaa syöpäsolut ja on muutenkin terveellistä.
Kommentit (17)
Joku sanoi että ultraäänitutkimus oli parempi. Yksityisellä? Miksi mennä moiseen survontaan, tuskin ainoa kuvannusmuoto vai onko muka.
Eihän se kestä kuin hetken. Syöpää kipuineen saisit kärsiä kauan. Tsemppi, ja kerro kuvaajalle pelostasi. Osaa sitten ainakin yrittää olla hellempi.
Kerro kuvaajalle, että sinulla sattui aikaisemmin, jospa voisi olla hellempi tai varovaisempi nyt.
Olen käynyt kymmeniä kertoja ja joskus sattuu, mutta ei aina, sekin riippuu asettajasta. Rinnat siis asetetaan siihen levyjen väliin ja jos huolimattomasti asettaa, jää kainalon ihoakin pahasti. Ja ei tarvitse puristaa niin tiukasti kiinni levyjä välttämättä. Ja ajattele, se vasta sattuu, kun syöpää hoidetaan, tämä on pikkujuttu sen henkisen ja fyysisen kivun rinnalla.
Niitä ultria taidetaan tehdä vain yksityisillä, köyhemmillä ei ole varaa mennä niihin.
Vierailija kirjoitti:
Niitä ultria taidetaan tehdä vain yksityisillä, köyhemmillä ei ole varaa mennä niihin.
Pitäisi saada tasa-arvoa ja tukien nosto. Muuten homma ei parane.
Voi kiitoksia teille ihanista tsempeistä, taidan sittenkin uskaltaa mennä.
Voi ottaa särkylääkettä ennen sinne menoa. Ei se niin kamalaa ole. Pyysin rukoustukea läheisiltä ennen sinne menoa ja uskon, että sekin auttoi.
Ultrat eivät korvaa mammografiaa.
Ihmetellä sopii kyllä, miksi mammografia on monille yhä kivulias, eikö menetelmää ole kehitetty yhtään vuosikymmenten aikana?
Pääsin ultrattavaksi naistentautien polilta, kun kieltäydyin mammografiasta. Se ei ollut mammografiaseulonta, vaan muista syistä gyne katsoi siellä, että pitäisi tutkia rinnat tarkemmin. Ultra oli sillä varauksella, että siellä on aikoja ja juuri silloin sattui olemaan. Pelkkä käsin tutkiminenkin tekee kipeää, en voisi kuvitellakaan, että menisin niiden levyjen rutisteltavkasi, etenkin, kun siellä niissä koneissa ei ole potilaille panikkinappulaa, josta puristuksen saa pois, jos tulee liikaa kipua. Eikä suomalainen hoitohenkilökunta tee elettäkään, jos potilas sanoo, että nyt sattuu liikaa. Kertoo vain, että ihan kohta se on ohi.
Kävin joskus usassa mammografiassa ja siellä rintani puudutettiin. Ei se puudutuskaan kivaa ollut, mutta ei sattunut mammografia .
Toisilla rinnat ovat hyvin kipuherkät ja se riippuu sitten vähän kuukautiskierronkin ajankohdasta.
Kävin syyskuussa mammografiaseulonnassa ja pyysin että olisivat varovaisia, koska edellisellä kerralla repivät niin että iho meni rikki. Eli silkkaa ammattitaidottomuutta. Nyt ei sattunut mutta jotain löytyi, ja tuli kutsu ultraääneen. Menossa huomisaamuna.
Just maanantaina kävin ja ei sattunut.
Minulle hoitaja sanoi, että kerro, jos sattuu. Ei sattunut paljon.
Kävin pari viikkoa sitten. Vieläkin toinen rinta kipeä. Silti menen jatkossakin. Suvussa rintasyöpää.
No onpa täällä kipuherkkää porukkaa. Eihän mammografia ole yhtikäs mitään.
Vierailija kirjoitti:
No onpa täällä kipuherkkää porukkaa. Eihän mammografia ole yhtikäs mitään.
Aikuinen ihminen ja kirjoitat tuollaista. Ihmiset kokee kivun eri tavalla ja toisilla rinnat herkemmät. Luulisi tuon verran tajuavan. Tuollainen vähättely on todella typerää ja lapsellista. Itsellä ainakin mammografia ottaa melkoisen kipeää.
Hieman epämiellyttävä mutta sen kestää. Tuossa iässä rintakudos ei ole niin tiivistä kuin nuorempana joten ei pitäisi olla kivuliasta.
Ihmeessä menet kun veronmaksajat tuotamme palvelun👍
Ei ole pakko menna. Ota vaan se syopa, sehan ei tunnetusti satu yhtaan.