Oletko lopettanut tapailun tai parisuhteen, koska toinen on liian tosikko?

En ole edes aloittaisi sellaisen ihmisen kanssa.

Naisten huumori ei ole huumoria.

Olen. Mies oli niuhottaja ja tosikko. Loppui lyhyeen.

Huumori on aika tärkeä osa parisuhdetta - yksi niistä isoista kulmakivistä miksi olen nykyiseni kanssa on että pystymme nauramaan useimmille asioille, myös nimenomaan vastoinkäymisille. Se lähentää ja tuo tunteen, että olemme yksi tiimi.

Pikkuisen asian vierestä...

Joskus tuli radiossa "mitä mokia on tapahtunut, tai mikä kaduttaa", niin joku nainen kertoi, että oli seurustellut nuoruudessaan Mika Häkkisen kanssa, mutta jättänyt hänet, koska "Mika oli niin tylsä".

Ja jälkeenpäin on kuulema vähän kaduttanut :)

Minut on 2 kertaa jätetty tuolla perusteella (olen nainen). Olen kieltämättä aika vakava tosikkoluonne, ei paljoa huumorit kiinnosta. Viimeisin exä jättäessään sanoi, että olen mielettömän kaunis, mutta tylsin ihminen jonka hän on koskaan tavannut, eikä pysty :D 

Kyllä olen. En nyt tiedä onko oikein sanoa, että siksi lopetin suhteen kun toinen oli varsinaisesti tosikko, mutta selvästi kyllä suhtautumisessa huumoriin on ihmisissä valtavia eroja. Itse olen helposti huvittunut lähes kaikesta ja näen koomisia piirteitä vakavissakin asioissa. Se on tapa jäsentää maailmaa ja käsitellä asioita. Sain kasvaa lapsuutenikin tällaisissa perhe- ja sukuympyröissä: asioille naurettiin, ei huudettu ja kirottu. Nautin suuresti siitä, kun kustannuksellani vitsaillaan, ja lasken leikkiä muista. Onkin käsittämätöntä ja turhauttavaa, jos tapailukumppanilla on aivan erilainen suhtautuminen huumoriin ja hän haluaa väkisin nähdä siinä jotain "loukkaavuutta". Tutkimuksienkin mukaan kumppaneiden keskeinen naljailu on erittäin lupaava merkki henkisestä sopivuudesta, tasa-arvosta ja psykologisesta turvallisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. En nyt tiedä onko oikein sanoa, että siksi lopetin suhteen kun toinen oli varsinaisesti tosikko, mutta selvästi kyllä suhtautumisessa huumoriin on ihmisissä valtavia eroja. Itse olen helposti huvittunut lähes kaikesta ja näen koomisia piirteitä vakavissakin asioissa. Se on tapa jäsentää maailmaa ja käsitellä asioita. Sain kasvaa lapsuutenikin tällaisissa perhe- ja sukuympyröissä: asioille naurettiin, ei huudettu ja kirottu. Nautin suuresti siitä, kun kustannuksellani vitsaillaan, ja lasken leikkiä muista. Onkin käsittämätöntä ja turhauttavaa, jos tapailukumppanilla on aivan erilainen suhtautuminen huumoriin ja hän haluaa väkisin nähdä siinä jotain "loukkaavuutta". Tutkimuksienkin mukaan kumppaneiden keskeinen naljailu on erittäin lupaava merkki henkisestä sopivuudesta, tasa-arvosta ja psykologisesta turvallisuudesta. 

Fucking-A !

Olen. On turhauttavaa selittää toiselle joka ikinen humoristinen lausahdus ja lopulta nätti naama ja upea kroppakin ovat toisarvoisia, kun ei olla samalla aaltopituudella oikein missään asiassa. Elämä menee siinä hukkaan molemmilla.

Itse nauran herkästi ja nautin molemminpuolisesta naljailusta.  Tapailin miestä, joka oli minun silmiini tosikko. Ei kestänyt yhtään naljailua eikä itseensä kohdistuvaa huumoria. Piti kuitenkin itseään rentona ja huumorintajuisena, ja minua tosikkona. Kun huumorintajut eivät vaan osu yksiin.