Miten pelastaa perhe erolta

Puhumalla selviää pitkälle jo. Miettikää niitä asioita miksi toiseen ylipäänsä rakastuttiin, löytyykö ne samat asiat vielä sieltä vaikka arki joskus takkuista onkin...

2v kestää eron paremmin kuin sitä vanhempi, koska muisti ei vielä toimi hyvin. Ja tottuu uuteen kotiin jos se on hyvä talo tai ympäristö. Eiköhän isää näe muutenkin, jos lapsi ei joudu matkustamaan isän vuoksi, vaan isä kulkee itse sopivan matkan päästä ja on auto vaikka. Ei lapsesta erota, vaan kumppanista. Ehkä mies voi asua lähellä?

Ottakaa yhteistä aikaa ilman lasta hetkeksi ja miettikää miten edetä. Laatikaa vaikka joku suunnitelma, jossa on asioista, joista molemmat pidätte. Joskus se arki vaan on valjua, sieltä täytyy sitten vaan kaivelemalla kaivella en ilonaiheet. Tärkeintä on että kumpikaan ei pidä toista itsestäänselvyytenä.

Eroa heti. Mieluiten eilen. Kyllä lapsi sopeutuu. Hän oikeasti toivoo että eroat. 

Muista erottuasi sanoa kaikille että olet tehnyt lapsen täysin väärän ihmisen kanssa. 

Suosittelen ympärileikkausta.

Kyllä muutaman uusperhekierroksen jälkeen lapsi on kaikista onnellisin. Nih!

Tuohon on tosi vaikea ulkopuolisena antaa neuvoja. Parisuhde on kuitenkin myös tahdon asia. Jos suhteessa oikeasti haluaa pysyä, niin silloin siinä pysyy, edellyttäen ettei toinen osapuoli sitten tee omia ratkaisujaan ja ota eroa. 

Mutta itse ajattelen, että huonosta suhteesta lähteminen on ollut yksi elämäni parhaita tekoja. Vaikka oli kaksi pientä lastakin. Kymmenen vuotta tahdoin ja sinnittelin, näin jälkikäteen muistellen meidän arkielämä oli enimmäkseen aika tasaista, mutta parisuhde oli ahdistava, latistava, en koskaan päässyt siinä suhteessa olemaan oma itseni, loppuaikoina oli riitojakin, kun aloin tuoda omiakin ajatuksiani esille, eikä se meidän parisuhdedynamiikkaan istunut. Sitten en vaan enää kestänyt ja hommasin itselleni ja lapsille toisen asunnon siitä melko läheltä, niin että lapsilla säilyi sama päiväkoti. En muista, että he olisi siitä mitenkään erityisemmin oireilleet. Pian sen jälkeen tapasin nykyisen mieheni, joka on minulle suuri rakkaus ja sielunkumppani. 

Vierailija kirjoitti:

Tuohon on tosi vaikea ulkopuolisena antaa neuvoja. Parisuhde on kuitenkin myös tahdon asia. Jos suhteessa oikeasti haluaa pysyä, niin silloin siinä pysyy, edellyttäen ettei toinen osapuoli sitten tee omia ratkaisujaan ja ota eroa. 

Mutta itse ajattelen, että huonosta suhteesta lähteminen on ollut yksi elämäni parhaita tekoja. Vaikka oli kaksi pientä lastakin. Kymmenen vuotta tahdoin ja sinnittelin, näin jälkikäteen muistellen meidän arkielämä oli enimmäkseen aika tasaista, mutta parisuhde oli ahdistava, latistava, en koskaan päässyt siinä suhteessa olemaan oma itseni, loppuaikoina oli riitojakin, kun aloin tuoda omiakin ajatuksiani esille, eikä se meidän parisuhdedynamiikkaan istunut. Sitten en vaan enää kestänyt ja hommasin itselleni ja lapsille toisen asunnon siitä melko läheltä, niin että lapsilla säilyi sama päiväkoti. En muista, että he olisi siitä mitenkään erityisemmin oireilleet. Pian sen jälkeen tapasin nykyisen mieheni, jo

Miksi hankit lapsia kun kerran oli huono parisuhde?

Jos ei ole parisuhdetta ei oo perhettäkään 

Vierailija kirjoitti:

Eroa heti. Mieluiten eilen. Kyllä lapsi sopeutuu. Hän oikeasti toivoo että eroat. 

Tietenkin. Lapset ovat selvännäkijöitä. He aistivat aina kaiken. Kehottavat aina eroamaan. Koska he haluavat aina vanhempiensa eroa. Mitään muuta eivät enemmän toivo oli tilanne mikä tahansa.

Parisuhde loppuu yleensä aika pian kun lapsi on tehty eli 2 vuotta on aika maximi mitä mies kestää sitä lapsiarkea. Siinä on käynyt niin että ette enää osaa seurustella ja viettää aikaa toisen kanssa. Pitää olla yhteinen harrastus ja romanttisia viikonloppuja. Jos ne loppuu niin loppuu suhde.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon on tosi vaikea ulkopuolisena antaa neuvoja. Parisuhde on kuitenkin myös tahdon asia. Jos suhteessa oikeasti haluaa pysyä, niin silloin siinä pysyy, edellyttäen ettei toinen osapuoli sitten tee omia ratkaisujaan ja ota eroa. 

Mutta itse ajattelen, että huonosta suhteesta lähteminen on ollut yksi elämäni parhaita tekoja. Vaikka oli kaksi pientä lastakin. Kymmenen vuotta tahdoin ja sinnittelin, näin jälkikäteen muistellen meidän arkielämä oli enimmäkseen aika tasaista, mutta parisuhde oli ahdistava, latistava, en koskaan päässyt siinä suhteessa olemaan oma itseni, loppuaikoina oli riitojakin, kun aloin tuoda omiakin ajatuksiani esille, eikä se meidän parisuhdedynamiikkaan istunut. Sitten en vaan enää kestänyt ja hommasin itselleni ja lapsille toisen asunnon siitä melko läheltä, niin että lapsilla säilyi sama päiväkoti. En muista, että he olisi siitä mitenkään erityisemmin oireilleet. Pian sen jälkeen tapasin nykyisen mieheni, jo

Muistathan toistaa tuon kuvion vähintään 3 kertaa vuosikymmenessä.

Ei kannata jäädä väljähtyneeseen suhteeseen. Lapsi kannattaa jättää isälle, muuten joudut sen itse kasvattamaan. Uusia kiinnostavia tyyppejä riittää, joiden kanssa voi elämää jatkaa.

Keksi parempia aloituksia.Kuka sinua jaksaa uskoa?

Täähän on hupaisaa viihdettä. Tarinointia samasta muotista. 

Sopikaa miehen kanssa säännöllisistä treffi-illoista ja yhteisestä tekemisestä. Tärkeintä olisi yhteisymmärrys siitä, että puhallatte yhteen hiileen, että perhe on yksikkö, jossa te olette samassa tiimissä ja toistenne puolella. Puhukaa asioista.

Suosittelen myös muutamia hyviä self help -kirjoja, joita voi halutessaan lukea: Harville Hendrixin Getting the Love You Want ja John Gottmanin 7 Principles That Make Marriage Work.

Täällä myös hyviä vinkkejä: https://www.shortform.com/best-books/person/esther-perel-recommended-bo…

Aivan ehdottomasti kannattaa pysyä yhdessä, jos ei kerran ole mitään vakavaa ongelmaa parisuhteessa (esim. väkivalta, hoitamattomat riippuvuudet, pettäminen). Eroperheiden lapset ovat yliedustettuina kaikessa ikävässä. Kyllä ehjä, terve perhe on suuri rikkaus lapselle ja panostus hänen tulevaisuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon on tosi vaikea ulkopuolisena antaa neuvoja. Parisuhde on kuitenkin myös tahdon asia. Jos suhteessa oikeasti haluaa pysyä, niin silloin siinä pysyy, edellyttäen ettei toinen osapuoli sitten tee omia ratkaisujaan ja ota eroa. 

Mutta itse ajattelen, että huonosta suhteesta lähteminen on ollut yksi elämäni parhaita tekoja. Vaikka oli kaksi pientä lastakin. Kymmenen vuotta tahdoin ja sinnittelin, näin jälkikäteen muistellen meidän arkielämä oli enimmäkseen aika tasaista, mutta parisuhde oli ahdistava, latistava, en koskaan päässyt siinä suhteessa olemaan oma itseni, loppuaikoina oli riitojakin, kun aloin tuoda omiakin ajatuksiani esille, eikä se meidän parisuhdedynamiikkaan istunut. Sitten en vaan enää kestänyt ja hommasin itselleni ja lapsille toisen asunnon siitä melko läheltä, niin että lapsilla säilyi sama päiväkoti. En muista, että he olisi siitä mitenkään erityisemmin oireil

 

Kyllä 3-4 vuoden välein vaihtuvat aikuiset ovat sitä mitä lapsi toivoo aina. Tärkeintä on vanhemman onnellisuus. Hetken.

Vierailija kirjoitti:

Sopikaa miehen kanssa säännöllisistä treffi-illoista ja yhteisestä tekemisestä. Tärkeintä olisi yhteisymmärrys siitä, että puhallatte yhteen hiileen, että perhe on yksikkö, jossa te olette samassa tiimissä ja toistenne puolella. Puhukaa asioista.

Suosittelen myös muutamia hyviä self help -kirjoja, joita voi halutessaan lukea: Harville Hendrixin Getting the Love You Want ja John Gottmanin 7 Principles That Make Marriage Work.

Täällä myös hyviä vinkkejä: https://www.shortform.com/best-books/person/esther-perel-recommended-bo…

Aivan ehdottomasti kannattaa pysyä yhdessä, jos ei kerran ole mitään vakavaa ongelmaa parisuhteessa (esim. väkivalta, hoitamattomat riippuvuudet, pettäminen). Eroperheiden lapset ovat yliedustettuina kaikessa ikävässä. Kyllä ehjä, terve perhe on suuri rikkaus lapselle ja panostus hänen tulevaisuuteensa.

Mikä 1950-luvun jäänne tuollainen on. Aivan arvokulahtanutta. Kyllä lapsi pitää pienestä pitäen kasvattaa eromyönteiseksi. Vain vanhemman onneliisuus on se mikä merkitsee.

Ota joku vakipanorinki ja piristä suhdetta.