Tunnetko ketään, joka on hankkinut lapsen yksin? ov

Olen 37-vuotias nainen. Olen koko ikäni halunnut perheen, mutta en ole tähän ikään mennessä etsinnöistä huolimatta tavannut sitä miestä, joka haluaisi perheen kanssani. Harkitsen nyt vakavasti lapsen hankkimista yksin (hoidoilla), koska koen, että mulla on valtavan paljon rakkautta antaa. Harkitsen myös adoptiota, mutta ensin haluaisin tietää, voinko saada itse lapsen. Haluaisin kaksi lasta. En pelkästään itseni takia, vaan ennemminkin siksi, että haluaisin antaa lapsilleni sisaruksen, koska sen suurempaa lahjaa en voi lapselle antaa. Mielestäni jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus kahteen vanhempaan, mutta aina elämä ei mene niinkuin haluaisi. Ja toisaalta ystäväpiirissäni on jo useita eronneita, ja osassa näistä perheistä lapset eivät juuri isäänsä enää näe. Se, että isä on paikalla lapsen syntyessä, ei kuitenkaan takaa, että isä on paikalla lapsen koko elämän (tai ainakin lapsuuden) ajan.



Kiinnostaisi tietää, mitä mieltä Sinä olet naisesta, joka hankkii yksin lapsen, millaisia ajatuksia asia herättää? Tunnetko ketään yksinhuoltajaa omasta päätöksestään? Tai oletko kenties itse yksinhuoltajan lapsi?

Niin saat lisätietoa yhdistyksestä jossa on jäseninä syystä tai toisesta lapsensa yksin saaneita naisia

Joillakin heistä menee hyvin, toisilla taas ei niin hyvin. Itse en moiseen ryhtyisi, mutta kukin tavallaan.

Tuttuni halusi esikoiselleen sisaruksen, mutta sopivaa isää ei ollut näköpiirissä. Hän valitsi tietoisesti baarista hyvinkoulutetun, menestyneen ja komean siittäjän, joka asuu ulkomailla eikä tiedä lapsestaan. Hedelmöitys onnistui kerralla. En tosin tiedä, miten monta kertaa hän oli jo yrittänyt eri miesten kanssa...

Olisko vielä lisää kokemuksia tai mielipiteitä? Puolesta vai vastaan?

lasten isä kylläkin tapaa lapsiaan, mutta yhdessä emme ole milloinkaan olleet. Takana on pitkä tarina, eikä siitä sen enempää...



Mutta ihan ensiksikin sun pitää lopettaa sen ajattelu, että mitä muut ajattelee! Itse tiedät kuka ja mikä olet ja sen pitää riittää. Paheksuntaa ja kyräilyä tulee olemaan aina, tosin harvoin suoraan päin naamaa osoitettuna. Ihmiset myös automaattisesti olettavat, että yhden vanhemman perheellä on jos jonkinlaisia ongelmia. Mutta nykyään ollaan myös yhä suvaitsevaisempia, joten varmasti sinut tullaan hyväksymään sellaisena kuin olet!



Sitä en sano, etteikö yh-elämä olisi välillä todella rankkaa, mutta onhan se lapsiperhearki sitä myös kahden vanhemman perheissä. Hyvä tukiverkko kannattaa kuitenkin olla (sukulaiset, ystävät, toiset yh:t lastenhoitoapuna). Positiivista on se, ettei omasta arjesta tartte tapella kenenkään kanssa, negatiivista tietty se yksin jaksamisen vastuu...



Lapset on kuitenkin ihaninta ja parasta maailmassa, joten jos susta tuntuu, että olet valmis äitiyteen, niin go for it! :)

Hän on usein myös väsynyt arjen pyörittämiseen ja kokee, että hänen pitäisi olla "enemmän", koska isä ei kuvioissa.



Kannattaa myös muistaa, että isättömyys ei ole mikään pikkujuttu ja siihen "ajaminen" on tietyllä tavalla itsekäs ratkaisu. Kannattaa tutustua myös isättömien lasten kokemuksiin.



En missään tapauksessa kuitenkaan tuomitse tai mitenkään halveksi yksin lapsen hankkivia naisia. Ehkä tekisin itsekin niin, jos ei olisi miestä. Ratkaisu on ymmärrettävä, mutta sen tekevän pitäisi työstää asia huolellisesti läpi ja ymmärtää se, että syyllisyys ja riittämättömyyden tunteet voivat olla osa arkea. Tukiverkko on myös kaiken a ja o ja hyvä olisi, jos lapsella olisi myös läheinen suhde johonkin mieheen (esim. sukulainen).