Mistä löytää työpaikka ilman höpöhöpöilyä
Haluan vain yksinkertaisesti tehdä työt, mennä kotiin kun ne on tehty (tai mieluiten tehdä työt kotoa käsin), ja saada siitä säännöllisesti palkan tilille. En halua osallistua mihinkään hassunhauskoihin juttuihin työkavereiden kanssa tai muutenkaan sosialisoida, enkä tulla painostetuksi näihin millään tavalla, koska "pitää sopia työpaikan kulttuuriin".
Kommentit (6)
Nönnöönööööö kävele työpaikalle ja tee töitä. Tälleen mä huutelen salissa köyhälle
Moni tekniikan ala. Kaveri it-alalla, ja siellä tehdään jotain koodausta yms. Puolet porukasta kuulemma sellaisia, että eivät pahemmin edes puhu muille mitään. Hyvä jos tervehtivät, eivät aina edes sitä. Eli umpistereotypisiä epäsosiaalisia nörttejä. Eihä suuri osa nörteistäkään noin sulkeutuneita ole, mutta ainakin tuolla alalla se tuntuu olevan ok, vaikka haluaisi istua yksin pimeässä kopissa verhot kiinni kaiket päivät ja silti on työkavereiden mielestä aivan normaali.
Voit myös uskoa, että virkistyspäiviin osanotto ei ole myöskään kovin suurta.
It-alallekin on aika paljon tunkenut kaikkea pskaa, tyyliin meillä on hyvä meininki ja tehdään ns. kivoja juttuja yhdessä työajan ulkopuolellakin. Toimistollakin on pelit ja vehkeet ja kaappi täynnä virvokkeita ja hedelmiä, että viihtyisitte (lue: ylityöt ja jousto työnantajan hyväksi on oletus).
Millä alalla olet?
Mikä paikkakunta tai maakunta?
itse it-alalla, työskennellä voi missä vaan.
Toimistoja on mm. Uudellamaalla, Oäijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla en muista tuliko kaikki.
Ei todellakaan tarvitse mennä minnekään bileisiin, sellaisia ei ole, ellei itse järjest.