Onko Kuomat hyvät kengät lapselle?
Millaiset ovat Kuoma GT:t? Vikingin goretexit on, mutta ne tuntuvat kylmiltä..ne tuntuvat jo pieniltä, että uudet pitää ostaa.
Kommentit (14)
ollaan etitty kuomia cittarista, prismasta ja stockalta. Kaikkialla myydään vaan eioota.
Kannattaa kuitenkin olla myös jotkut muut, koska ainakin saapasmallinen Kuoma on vähän löperö eikä tue jalkaa.
Eli käyttäisin pakkasilla Kuomia ja suojasäällä jotain hyviä goretexeja.
talvikengät? Lapsi 1v2kk, ei vielä itse kävele (tuettuna kylläkin). Hoidossa on.
ap
että Kuomilla on toimitukset kuukauden myöhässä. Siksi niitä ei missään ole.
ap
tukipohjalliset ja metalliset tukijalkineet, tai muuten hänen nilkkansa muljahtaa nurin narin.
ps. Älkää ainkaan vuoden jokaisena päivänä kävelyttäkö lapsianne kengissä, joissa on voimakas tuki joka puolella, myös pohjassa. Jalkaa luontaisesti tukevat lihakset passivoituvat ja laiskistuvat, ja voi tulla ihan oikeita ongelmia. Joista yleisin varmaankin on ns. lättäjalka eli laskeutunut jalkaholvi.
Kukaan ei ole osannut vastata. Käytännössä melkein kaikilla on tarhassakin Kuomat. Ne joilla goret, ovat umpijäässä näillä keleillä.
mutta suojakeleillä joku tukevampi ja mielellään goretex
mutta suojakeleillä joku tukevampi ja mielellään goretex
ylipäätään kävelemistä vasta harjoitteleva tarvitsisi kuomia tukevammat kengät, mutta pakkasella nuo kuomat taitaa olla lämpimimmät, joten siksi ihan ok. Suojakeleillä sitten tuetumpaa ei niin lämmintä kenkää jalkaan. Mutta meneehän kuomilla koko talvikin, jos haluaa.
ylipäätään kävelemistä vasta harjoitteleva tarvitsisi kuomia tukevammat kengät, mutta pakkasella nuo kuomat taitaa olla lämpimimmät, joten siksi ihan ok. Suojakeleillä sitten tuetumpaa ei niin lämmintä kenkää jalkaan. Mutta meneehän kuomilla koko talvikin, jos haluaa.
Kokemuksia:
+ kevyet
+ kestävät
+ lämpimät
+ tilavat leveää lestiä vaativalle
+ mahtuu villasukka
+ kuivuvat nopsaan
+ ne voi pestä
+ hylkivät vettä
+ pohja ei ole liian jäykkä
+ pohjat pitävät hyvin
- niitä ei meinaa löytää mistään
Puuvillasukka tuntuu heti kylmältä, jos yhtään varpaat hikoaa ja kostuu. Eli puuvilla imee kosteuden itseensä, tekokuitu ei.
GT-kuoman lestistä en tiedä