Lue keskustelun säännöt.
Halusitko lapsia (vauvan, hoidettavan, itsesi kopion) vai halusitko enemmänkin perheen (yksikön ja elämäntavan) ?
06.11.2023 |
Kysymys voi olla hassu, mutta itselläni ei ole koskaan ollut vauvakuumetta tai tarvetta tehdä itselleni hoivattavaa seuralaista ja tällaisen tarpeen puutos on johtanut ajattelussani siihen että en halua lapsia vaikka tunnun pitävän lapsista enemmän kuin keskivertovanhempi.
Jossain kohtaa aloin ajatella, että olisi kaltaiselleni luontevampaa pohtia haluanko perheen. Biologinen tarve on aika turha siinä kohtaa ja voi johtaa lähinnä pettymyksiin, koska itse näen että lapsen haluaminen ja vauvakuume, hoivaamisen tarve on lyhyen aikavälin tarpeita ja perhe sitten vähän realistisempi ajattelutapa, jossa ei välttämättä tule vaikkapa yllätyksenä että oman lapsen persoona voi olla hankala eikä yhtään omaan sopiva ja perheen eteen pitää tehdä silti parhaansa. Eli vähemmän itsekäs ehkä.
Mitä mieltä?
Kommentit (29)
Halusin perheen. Vauva-aika oli pakollinen paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistutetaan nyt kuitenkin, ettei se ole mikään vauva. Se on ihan ekasta hetkestä lähtien oma persoonallisuutensa, jolla on omat juttunsa, huumorintajunsa jne. Itselle kävi asia ainakin heti selväksi, kun ekan kerran näin ne kasvot. Avuton toki ja voi olla vatsakipuja ekan vuoden aikana, mutta ihan selkeä ihmisyksilö, jolle sen vanhemmat ovat koko maailman velkaa.
Eli jos vielä rautalangasta varmuuden vuoksi: SE TYYPPI EI OLE VAU-VA. Ei ole.
Kyllähän tuo jälkimmäisempi vaikuttaa kokonaisvaltaisemmalta näkötavalta.
No eihän se lapsi, hyvänen aika sentään, ole mikään kopio itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Muistutetaan nyt kuitenkin, ettei se ole mikään vauva. Se on ihan ekasta hetkestä lähtien oma persoonallisuutensa, jolla on omat juttunsa, huumorintajunsa jne. Itselle kävi asia ainakin heti selväksi, kun ekan kerran näin ne kasvot. Avuton toki ja voi olla vatsakipuja ekan vuoden aikana, mutta ihan selkeä ihmisyksilö, jolle sen vanhemmat ovat koko maailman velkaa.
Eli jos vielä rautalangasta varmuuden vuoksi: SE TYYPPI EI OLE VAU-VA. Ei ole.
Miksei voi olla yhtä aikaa vauva ja oma persoonansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusin perheen. Vauva-aika oli pakollinen paha.
Joo, tämä sama oli itsellä.
Kiintoisa näkemys. Itse ehkä haluaisin enemmänkin lapsen kuin perheen.
Luulisi, että perhettä toivovalle hankalat luonteet olisivat ongelmallisempia, jos ne haittaavat perheenä toimimista, kun taas petomaisinkin pershedelmä on kuitenkin oma lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eihän se lapsi, hyvänen aika sentään, ole mikään kopio itsestä.
Vahvasti samaa mieltä. Tunnen useampia vanhempia jotka ihmettelevät että kun se tytär ei halunnutkaan harrastaa tanssia ja kultturia äidin kanssa. Lapsella olikin ihan omat kiinnostuksen kohteet.
Perhe-ajattelussa tämä ei ehkä niin korostuisi?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistutetaan nyt kuitenkin, ettei se ole mikään vauva. Se on ihan ekasta hetkestä lähtien oma persoonallisuutensa, jolla on omat juttunsa, huumorintajunsa jne. Itselle kävi asia ainakin heti selväksi, kun ekan kerran näin ne kasvot. Avuton toki ja voi olla vatsakipuja ekan vuoden aikana, mutta ihan selkeä ihmisyksilö, jolle sen vanhemmat ovat koko maailman velkaa.
Eli jos vielä rautalangasta varmuuden vuoksi: SE TYYPPI EI OLE VAU-VA. Ei ole.
Miksei voi olla yhtä aikaa vauva ja oma persoonansa?
Kirjoitin tuon siksi, kun aloittaja kirjoitti: "Kysymys voi olla hassu, mutta itselläni ei ole koskaan ollut vauvakuumetta tai tarvetta tehdä itselleni hoivattavaa seuralaista..." ja "Jossain kohtaa aloin ajatella, että olisi kaltaiselleni luontevampaa pohtia haluanko perheen."
Mutta kun sieltä ei tule se 'hoivattava seuralainen' eikä 'perhe', vaan kokonainen maailma. Sitä aloittaja ehkä vähän eri sanoin aavisteleekin, että perheen eteen pitää tehdä sitten kaikkensa. Se juontuu minusta siitä uudesta pienestä yksilöstä, joka on ansainnut kaiken hyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan lapsen, mutten erityisesti mieti vauvaa vaan ihan sitä koko ikähaitaria. Lapsi on automaattisesti myös perhe.
Halusin lapsen. Elää läpi hänen lapsuutensa vauva-ajasta itsenäistymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva-aika on tosi lyhyt, eikä siinä ollut mulle mitään niin erityistä. Halusin useampia lapsia.
Mulla oli jo perhe = mies. Aateltiin että lapsi olisi kiva lisä. Lapsi ei ole elämäntapa vaan elämänvaihe. Aika pian hokasin että vauvat ja taaperot on mulle ok, sitä vanhemmat syö energiaa ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin myös halunnut perheen, ja itse asiassa ajatus vauvoista enemmän ahdisti kuin sai aikaan mitään vauvakuumetta.
No, nyt nelikymppisenä alkaa olla liian myöhäistä muutenkin, niin ihan sama. Kai se ajatus perheestäkin oli enemmän sellaista nostalgista haikailua oman idyllisen lapsuuden uudelleen elämiseen.
Ystäväni kertoi, että halusi ennen kaikkea perheen. Mutta kertoi kokevansa pettymystä ja jopa raastavaa surua, kun lapsista muovautuikin ulkonäöltään, persoonaltaan ja arvomaailmaltaan aivan erilaisia kuin tämä ystäväni. Ysätäväni on entinen alansa huippu-urheilija, lapsista tuli taidealan ihmisiä ja muistuttavat ulkoisesti enemmän isäänsä. Myös huoli lasten toimeentulosta kiristää hermoja.
En halunnut lapsia vielä kolmekymppisenä. Olin siitä varma. Sitten pamahdin paksuksi, olin aivan kauhuissani, työstin asiaa, päätin peloistani huolimatta pitää lapsen, sain keskenmenon. Sen jälkeen tajusin, että enemmän kuin mitään haluan lapsen, äidiksi, muutosta, kasvua.
Nyt minulla on perhe, mies ja lapset. Olen hyvin kiitollinen. En ole analysoinut, miksi halusin lapsia (vaikka olen kyllä miettinyt, miksi en halunnut), sillä koin/koen sen enemmänkin biologisena "itsestäänselvyytenä", joka ohjaa kaikkien lajien käyttäytymistä. Mutta näin suoraviivaisesti en siis ajatellut ennen 30 vuoden ikää.
Kiva aloitus. Olen raskaana nyt koettuani tosi kovaa vauvakuumetta jo pitkän aikaa. Haluan kokea raskauden ja synnytyksen ja toivon mukaan imetyksen, ja mulla on myös iso hoivavietti.
En silti ajattele, että vauva syntyisi täyttämään näitä tarpeitani. Koetaan näitä asioita yhdessä ja hän tosiaan on oma ihmisensä ja minulla vain "lainassa". Perheekseni koen ensisijaisesti poikaystäväni, johon syntyvä vauva tulee sitten mukaan.
Eli tavallaan koen molemmat osat, sekä vauvakuumeen että perheen kaipuun.
Halusin perheen, löysin miehen, jonka kanssa sovimme yhteen (edelleen) ja katsoimme tuleeko lapsia. Siinä se.
nost