Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nykyajan vanhemmat valittaa, että vanhemmuus on muka vaikeaa.

Vierailija
25.10.2023 |

Joskus 200 vuotta sitten ei pahemmin ehkäisykeinoja ollut ja lapsia syntyi paljon. Heitä täytyikin syntyä paljon, että edes osa jäi eloon koska lapsista vähintään puolet kuoli ennen 15 vuoden ikää. Lapsia syntyi helposti jotain 12-15 kotona saunassa ilman mitään kivunlievitystä tai muita nykyajan apukeinoja. Melko moni syntyi kuolleena tai kuoli "syntymäheikkouteen" eli keskoisuuteen tai vaikka sydänvikaan tai muuhun synnynnäiseen vikaan, joka voidaan nykyään hyvin hoitaa. Ruokaa lapsille ei todellakaan saatu helposti jopa täysin valmiina tai lähes valmiina esim. kaupasta tai jostain muusta paikasta. Lihaa varten piti kasvattaa esim. sikaa, tappaa se ja valmistaa ruoaksi. Leipää saadakseen piti kasvattaa vilja pellolla, tehdä siitä jauhoa ja tehdä leipää. Halla saattoi viedä viljan jolloin tuli nälkäkausi ja nälkiintyneenä ihmiset sairastui ja kuoli helpommin. Lapsia saattoi kuolla kerralla useampi vaikka koleraan, hinkuyskään, lavantautiin ja lapsia kuoli myös riisitautiin eli d-vitamiinin puutteen vuoksi. Nykyään sitä saa pillereistä vähällä rahalla. Monet taudit johon ennen kuoltiin on nykyään jo tuntemattomia. Nykyään on muka vanhemmuus vaikeaa kun sinulla on ehkä 1-3 lasta jotka suurella todennäköisyydellä jäävät eloon sen sijaan, että synnytät vaikka 15 lasta, joista ehkä jotain 3-4 kuolee heti vauvoina ja sama määrä vielä ennen 15 vuoden ikää ilman, että pystyt tekemään asialle mitään. Saattaisit antaa syntyvälle lapselle saman nimen, joka jo oli jollain tämän sisaruksella kun toinen luultavasti kuolee eikä sinun tarvitse pelätä jonkun kulkutaudin tappavan montaa lastasi kerralla? Tai ehkä jatkuvien synnytysten, lastenhoidon ja ruoan valmistuksen väsyttämänä joskus salassa jopa melkein toivoisit joidenkin lasten kuolemaa? Kun ruoka olisi vähissä, niin jäisihän siinä eläville enemmän ruokaa jos ruokittavia suita olisi vaikka 10 sijaan vaikka vain 5? 

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joillekin ihan kaikki on vaikeaa, jo paskalla käyminenkin on vaikeaa.

Vierailija
2/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä valittajat valittavat aina, oli mikä vain aika. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyajan vanhemmuus on vaikeaa kun enää ei saa lapsia hakata, hukuttaa eikä hoitaa asioita juosten kusten. Minunkin mummoni oli 11 vuotiaana jo muualla töissä. Nykyään lapset saa olla kotonaan yli 10 vuotiaanakin.

Vierailija
4/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se on vaikeaa kun lapsia ei edes ikinä saa ulos. Sisällä istuvat laitteita käyttämässä ja nahistelemassa. Komentaa ja väkisin laittaa ulos ei nykylakien mukaan voi.

Vierailija
5/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. 

Vierailija
6/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Kyllä se on vaikeaa kun lapsia ei edes ikinä saa ulos. Sisällä istuvat laitteita käyttämässä ja nahistelemassa. Komentaa ja väkisin laittaa ulos ei nykylakien mukaan voi.

Itsepä olet kakarasi tuollaisiksi kasvattanut, ihan oma vikasi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuohon aikaan niiden lasten kanssa harvemmin oltiin yksin, vaan sellainen tietty yhteisöllisyys oli varmasti enemmän läsnä kuin nykyään.

Vierailija
8/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On se vaikeaa muuhun nykyaikaan verrattuna. Kaikkeen muuhun on helpottavaa teknologiaa mutta lapset pitää edelleen tehdä sillä vanhalla tavalla ja synnytys on yhä hengenvaarallista vaikka riskit ovat paljon pienemmät mitä entisaikoina. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämme vaikeita aikoja. Asumistuki, kotihoidontuki, lapsilisät ja mitä nyt muuta pientä. Tiskikoneessa puhdistuvat astiat, pyykkikone pyörittelee pyykit, autolla mennään markettiin ja päiväkotiin viedään isommat, jotta on helpompaa siinä vauva-arjessa eläminen. On se yhtä kärsimystä koko elämä. Eikä pidä unohtaa sitä miestä, joka saattaa tuoda ruhtinaallisesti leipää pöytään. Mummot auttaa ja hoitaa lapsia.

Vierailija
10/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lehtien otsikoista päätellen vanhempia ei edes kiinnosta oma jälkikasvu. Taas oli 14v puukottanut jotain toista ja tampereelta löyty murhattu nuori nainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei niitä mukuloita juuri hoidettu. Oletko kuullut sanonnan "lyhyt ja sontainen kuin lapsen paita" eli siellä ne pyöri pirtin lattialla pelkkä paita päällä, ei tarvinnut talvella ulos pukea kun ei ollut mitä pukea. Arvo Ylppö sitten alkoi kannustaa viemään ulos. Ja varmasti oli mökit melko paskaisia. Toki siellä oli niitä mummoja tai esim joku keskenkasvuinen sukulaistyttö puoleksi orjana joka siivosi ja paimensi.

Lyödä sai. Ja kun äidin käsi väsyi, hän sanoi että "odotapa kun isä tulee kotiin". "Isän kädestä" on aika karmiva sanonta. Nykyään paljon stressiä tulee juurikin kurinpidosta, ennenvanhaan ei moista stressiä ollut. En kannata kurittamista, mutta entisaikaan niin tehtiin eikä mietitty. Lapsi näki kaikki nurkat pirtistä yhtä aikaa :D

Ennen vanhaan oli raskasta muttei ollut läheskään niin paljon stressinaihetta kuin nykyään on. Lasten harrastukset? Hah hah! Koulukiusaaminen? Kotia ei tulla kantelemaan! Koliikki? Konjakkia vauvalle! Mun mummo ois vielä 80-luvulla antanut konjakkia mun koliikkia itkevälle pikkusiskolle. 

Kiintoisa historiallinen juttu on se että kun röntgenlaitteet yleistyivät, lapsilta löydettiin sattumalöydöksinä ihme luu-muutoksia ja lääkärit pohtivat jopa uuden sairauden löytämistä. Mutta parantuneita murtumiahan ne olivat, tuskin kaikki leikkiessä syntyneitä...

Vierailija
12/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei vanhemmuus ole vaikeaa, kuten jo aloituksessa puhuttiin, 200 vuotta sitten lapsia tarvittiin työvoimaksi maatilalle ja vanhuuden turvaksi. Nykyään kun ihminen on jatkuvassa uraputkessa, yhteiskunta vaatii tuottavuutta jokaiselta yksilöltä. Siinä jää lapset tekemättä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sinulla idiottivajakki se vasta tuntuukin olevan vaikeaa, kun tänne pitää tulla vinkumaan.

Vierailija
14/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaatimukset ovat muuttuneet, nollatoleranssi väkivaltaan, ravinnon, unen, liikunnan osalta pitäisi pysyä suosituksissa, lapsen pitäisi kehittyä ikätasonsa mukaan ja sitä seurataan jatkuvasti... ennen kaikki oli "herran hallussa", en sano että se on ollut helppoa, mutta ihmislaji on kovasti kehittynyt lyhyessä ajassa ja nykyään näin hyvinvointi valtiossa on todella korkeat odotukset vanhemmuudelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet äidit kuolivat synnytyksiin. Saattoi kuolla jopa esikoisen synnytykseen. Ei päässyt ihmettelemään kokemusta vanhemmuudesta.

Synnytyksen jälkeinen masennus oli kuitenkin tuttua joillekin äideille jo silloin, jos synnytyksestä oli selvinnyt hengissä.

 

Vierailija
16/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tekstiä jaksa lukea, mutta otsikko ajaa asiaansa. Ei nykyään vanhempien tarvi mitään tehdä, sivustakulkijoidenkin pitäisi lapselle opettaa, että kumpi on oikea ja kumpi on vasen, kun vanhemmille se on liian rankkaa. T. Lapseton 

Vierailija
17/17 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tullut siihen tulokseen, että ne on työelämän jatkuvat vaatimukset, mitkä uuvuttavat vanhemmat. On ammatteja, joissa pitää olla 24/7 työnantajan käytettävissä.  Ja jos et suostu olemaan, niin löytyy tilalle kymmenittäin, jotka suostuvat. Tuo on kamalaa.

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kuusi