Mitä 70-luvulla sanottiin yksin eläville sukulaisille? Pidettiinkö heitä hulluna?

Naisista sanottin että on vanhapiika.

Ei mitään.  Joku oli sinkku, olipa mies taikna nainen.  Miksi sitä olisi kummeksuttu?

Mun suvussa paljon sinkkuja, samoin miehiä.

Ihmiset olivat siihen aikaan suurperheistä lähtöisin, se hillitsi monen halua laittaa itseään samaan kurjuuteen.

Mitä höpäjät?

Kivahan se on ollut periä näitä sinkkusukulaisia.  Mies sai perinnön siten,  minä kaksi.  ( ja vielä on  perintökaaren mukaan jos eivät testamentteja tehneet)

Oletettiin, että on vähän tyhmä, kun ei osaa etsiä seuraa.

Annettiin vihjeitä lehti-ilmoituksista, tansseista ja muista keinoista.

Se ainoa ja tärkein jäi miettimättä: että halusin olla yksin, enkä kaivannut ketään sotkemaan mielenrauhaa.

Miehistä sanottiin peräkammarin poika.

Vierailija wrote:

Ei mitään.  Joku oli sinkku, olipa mies taikna nainen.  Miksi sitä olisi kummeksuttu?

Mun suvussa paljon sinkkuja, samoin miehiä.

Ihmiset olivat siihen aikaan suurperheistä lähtöisin, se hillitsi monen halua laittaa itseään samaan kurjuuteen.

Sana sinkku ei juuri käytetty 70- luvulla.

Vierailija wrote:

Miehistä sanottiin peräkammarin poika.

Kyllä niitä asui ihan itsekseen kaupungissakin.  Vähän ronkeleita, ehkä innokkaita tansseissakin kävijöitäkin mutta pysyivät poikamiehinä.

Olin toimistotöissä,  esinaiset ja tärkeimmisdä tehtävissä olivat kaikki viiskymppisiä sinkkunaisia.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ei mitään.  Joku oli sinkku, olipa mies taikna nainen.  Miksi sitä olisi kummeksuttu?

Mun suvussa paljon sinkkuja, samoin miehiä.

Ihmiset olivat siihen aikaan suurperheistä lähtöisin, se hillitsi monen halua laittaa itseään samaan kurjuuteen.

 

 

Sana sinkku ei juuri käytetty 70- luvulla.

Ei tietenkään.  Kyllä ne olivat vanhojapiikoja tai neitejä.  Yritin olla nykyaikainen.

Pidettiin ehkä vähän epäonnistuneina ihmisinä, miehiä saatettiin epäillä piilohomoiksi ja naiset oli muuten vaan säälittäviä. Ihan muiden mukana elelivät elämäänsä, aina on ollut naimattomia ihmisiä.

Kyllähän niitä vähän kummeksuttiin ja yritettiin niitä naittaa tuttaville. Mutta kyllä ne tiukasti halusivat olla yksin. Muistan erityisesti yhden sukulaistädin, joka hoiti meitä muksuja usein. Hän vaikutti oikein iloiselta ja tyytyväiseltä elämäänsä ilman miestä. 

Toki elämä oli silloin erilaista. Silloin oli vielä vierailukulttuuria ja yhteisöllisyyttä, kuten juuri tuota lastenhoitoa ja muuta jeesaamista, ettei kenenkään ihan tarpeettomaksi itseään tarvinnut tuntea. Nykyään liikaa kaikki kököttää kotona ja hoitaa vain oman tonttinsa. Varmaan nykyään moni sinkku onkin ihan oikeasti yksinäisempi kuin silloin ennenvanhaan. 

Sinkut, tai miksi heitä eri aikoina on kutsuttukin, ovat olleet ja ovat yhä perintökaaren mukaisen perinnönjaon mielenkiinnon kohteena viimeistään sitten kun kuolevat. Ajattele esim Kirsti Paakkasen jäämistöä jonka testamenttaamista säätiölle sisarusten lapset ei halua hyväksyä. 

Mun täti oli yksineläjä. Oli minulle ja sisaruksilleni erittäin tärkeä ihminen. Vietti paljon aikaa perheessämme, juhlapyhät, lomilla useamman päivän jne. Joskus itsekseni mietin, että miksiköhän ei ole koskaan mennyt naimisiin, muttei siitä sen kummemmin keskusteltu. 

Äitini oli joskus sitä mieltä että sisarensa ja yksi veljensä onnekkaita kun eivät koskaan avioituneet. Äiti oli isosta sisaruslaumasta ja sai itse puolestaan kahdeksan lasta. Maatalo hoidettavattana sillä isä ei esimerkiksi karjatöitä tehnyt koska se oli hänen mielestään naisten töitä kaiken muun lisäksi.

70-luvulla on ihan normaalia ja tavallista elää yksin. Ei niille sedille ja tädeille ja naapureille mitään sanottu, korkeintaan oltiin kateellisia, kun saivat pitää tulonsa kokonaan itsellään.

Kai Se riippuu esim. suvusta tai perheestä tai ystäväporukasta. Meillä ei kommentoitu. 

Mun isän tädit oli ihan tätejä vaan. Nimi+täti. Olivat menettäneet sodassa sulhasensa, niin ei kyllä kukaan vttuillut sinkkuudesta niin kuin nykyään. Elivät kaikki mielenkiintoisen elämän silti. Yksi muutti ulkomaille, yksi oli menestynyt yrittäjä ja yksi tuli hulluksi ollessaan mielisairaanhoitaja. 

Mulla oli kanssa 1 täti ja 1 setä, jotka pysyivät sinkkuna elämänsä loppuun saakka. Olivat erittäin kiinteästi mukana meidän perheessä ja myös meidän lasten elämässä. Olimme pieni, mutta kiinteä suku, vaikka asuttiin eri puolilla Suomea.

Hienon esimerkin yhteisöllisyydestä ja itsenäisyydestä antoivat veljensä lapsille.

Vierailija wrote:

Mulla oli kanssa 1 täti ja 1 setä, jotka pysyivät sinkkuna elämänsä loppuun saakka. Olivat erittäin kiinteästi mukana meidän perheessä ja myös meidän lasten elämässä. Olimme pieni, mutta kiinteä suku, vaikka asuttiin eri puolilla Suomea.

Hienon esimerkin yhteisöllisyydestä ja itsenäisyydestä antoivat veljensä lapsille.

Jättivätkö perinnön veljensä lapsille (eli eivät testamentanneet ulkopuolisille) kun näin lämpimästi muistelet?

Heitä kutsuttiin sanalla yksinäinen. Jos oli jo täyttänyt 40v, niin ajateltiin että avioituminen oli jo liian myöhäistä.