Ne rajat, joista pidetään kiinni, kun lapset ovat uhmaiässä

näkyvät monella vanhemmalla katoavan taivaan tuuliin kun kymmenen vuotta myöhemmin lapsi on murrosiässä. Miksi ihmeessä aikuinen, murkun äiti tai isä, ei pidä omasta ihmisarvostaan kiinni? Annetaan keskenkasvuisten kiukutella ja huutaa, paiskoa ovia, haukkua ruokaa, lintsata ihan kaikesta, mennä ja tulla kuten tahtoo? Eikö juuri siinä iässä, kun nuori lähestyy aikuisuutta, pitäisi pitää huolta siitä, että hän tietää edelleen rajansa? 

Ja pahinta kaikista - ihan kaikista - ovat ne itseään asiantuntijoina pitävät, jotka kertovat uusavuttomille vanhemmille, että tärkeää on se, että nuoret saavat „turvallisesti“ melskata ja terrorisoida kotona koska „tietävät että heitä rakastetaan“. Pieleen menee.