Miksi boomerit vihaa nykyajan julkkiksia?
Nuoret on tyhmiä ja sivistymättömiä jos eivät tunne jotain 80-luvun miss Suomea tai muuta pikku julkkista joka ei ole ollut julkisuudessa moneen vuoteen. Silti esimerkiksi Suomen suosituimmat youtubettajat ovat ihan turhia julkkiksia eivätkä kuulu yleissivistykseen mammojen mielestä. Faktahan vaan on, että lineaarinen televisio kuolee 50 vuoden sisään, eikä nykyaikana sen suosio ole läheskään sama kuin ennen. Nuoria ei kiinnosta katsoa ohjelmia joissa on vain yli 60-vuotiaita, ja tuottajat yrittää kasvattaa katsojaluvut mahdollisimman isoiksi.
Ehkä sitten on vain kunnioitettavampaa mennä valmiiseen tv-ohjelmaan käsikirjoituksen kanssa ja näin saada julkisuutta, kuin kasvattaa vaikkapa YouTube kantavansa tyhjästä omalla työnteolla ja viihdyttävällä persoonalla. Tai ehkä vanhukset on vain katkeria omista rypyistään ja siksi nuoret veetuttaa?
Kommentit (28)
Miksi pitää tapella ja katkeroitua (niin nuorten kuin vanhojenkin)? Miksi ei voi elää sovussa?
Erityisesti koskee sinua ap., lietsot vihaa.
Eihän vanhemmat sukupolvet ikinä oo arvostanut uusien sukupolvien juttuja. Vähän sama kuin että nuoriso on aina pilalla.
Veikkaisin, että minä kuolen ennen kuin lineaarinen televisio. En usko eläväni yli satavuotiaaksi.
Youtube julkkiksilla nyt harvoin on mitään asiaa. En tunne saavani omaan elämääni mitään positiivista katsoessani youtubesta heidän videoitaan.
Koska liian suuri osa niistä julkkiksista on turhakkeita, jotka tienaavat lähinnä somejulkaisuillaan... silikonia, botoksia, rakenneripsiä, rakennekynsiä... peppuimplanttejakin
Minkätakia pitäisi olla kiinnostunut täysin turhista ihmisistä joita lähes kaikki "julkkikset" ovat. Ei liity minusta ikään millään tavalla. Jos joku on noista ihmisistä kiinnostunut, ei liikuta minua pätkän vertaa.
Boomerit ovat nyt kasikymppisiä +-
Mutta ainahan nuorison mielestä vanhat on kalkkiksia ja vanhojen mielestä nuoriso on pilalla
Näin on ollut aina
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tapella ja katkeroitua (niin nuorten kuin vanhojenkin)? Miksi ei voi elää sovussa?
Erityisesti koskee sinua ap., lietsot vihaa.
En koe lietsovani vihaa, vaan yritän saada ihmisiä ajattelemaan omaa idiottimaisuuttaan
Vierailija kirjoitti:
Minkätakia pitäisi olla kiinnostunut täysin turhista ihmisistä joita lähes kaikki "julkkikset" ovat. Ei liity minusta ikään millään tavalla. Jos joku on noista ihmisistä kiinnostunut, ei liikuta minua pätkän vertaa.
Suurin osa keski-ikäisestä (ja keski-iän ylittäneistä) on kuitenkin sen verran kiinnostuneita että jaksavat joka kerta valittaa kun tv ohjelmassa on mukana turha julkkis (eli joku muu julkisuuden henkilö kuin Matti ja Teppo)
Vierailija kirjoitti:
Koska liian suuri osa niistä julkkiksista on turhakkeita, jotka tienaavat lähinnä somejulkaisuillaan... silikonia, botoksia, rakenneripsiä, rakennekynsiä... peppuimplanttejakin
Haluaisin kyllä nähdä Roni Backin, Lakon, Mmiisaksen ja Herbalistin peppuimplantit 😂
Vierailija kirjoitti:
Koska liian suuri osa niistä julkkiksista on turhakkeita, jotka tienaavat lähinnä somejulkaisuillaan... silikonia, botoksia, rakenneripsiä, rakennekynsiä... peppuimplanttejakin
Lisäksi sen julkisuuden lähtökohtana on usein joku tosi-tv-ohjelma, jossa ei edellytä mitään erityistä lahjakkuutta vaan pikemminkin ihmissuhdesekoiluja alkoholin avustuksella. Seiskan sivuille pääsee julkkikseksi jos on joku BB-Mikko tai TIS-Caroliina, ja heitä voidaan sitten kierrättää myös muissa vastaavasti tv-ohjelmissa ja seurata romanssin etenemistä.
Silloin kun ei ollut kuin pelkkä televisio ja aikakauslehdistö niin sen julkisuuden eteen piti sentään vähän olla tehnytkin jotain,että sen julkisen tunnettuuden saavutti.
Netissä sen taas voi nykyään saavuttaa ihan vaikka huijaamallakin. (esim. itse julistautumalla joksikin 'some influensseriksi' ja aloittaa se 'vaikuttamisensa' ensin vaikka itseään 'rohkeasti' esittelemällä )
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että boomerit heitä vihaisivat?
On olemassa paljon välimuotoja rakastamisen ja vihaamisen välillä. Ei se sitä tarkoita, että vihaa, jos ei arvosta itsensä ja omien edesottamustensa esittelyä.
Sekään ei ole vihaamista, vaikka ei käsittäisi "vaikuttamista", eli millä ihmeellisellä tavalla joku somejulkisuus mihinkään vaikuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkätakia pitäisi olla kiinnostunut täysin turhista ihmisistä joita lähes kaikki "julkkikset" ovat. Ei liity minusta ikään millään tavalla. Jos joku on noista ihmisistä kiinnostunut, ei liikuta minua pätkän vertaa.
Suurin osa keski-ikäisestä (ja keski-iän ylittäneistä) on kuitenkin sen verran kiinnostuneita että jaksavat joka kerta valittaa kun tv ohjelmassa on mukana turha julkkis (eli joku muu julkisuuden henkilö kuin Matti ja Teppo)
Väärin arvattu. Suuri osa keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista ei edes katso sellaisia ohjelmia. Ne harvat, jotka katsovat, pitävät enemmän meteliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tapella ja katkeroitua (niin nuorten kuin vanhojenkin)? Miksi ei voi elää sovussa?
Erityisesti koskee sinua ap., lietsot vihaa.
En koe lietsovani vihaa, vaan yritän saada ihmisiä ajattelemaan omaa idiottimaisuuttaan
Niin ne boomeritkin yrittää. Nuorison ihannoivat julkkikset ovat julkkiksia vain täysin ääliömäisin keinoin. Vedä rinnat ja huulet täyteen silikonia. Kerjää ilmaisia vaatteita ja viinaa. Siinä se.
Vain typerykset seuraa niitä.
Fiksut eivät juuri telkkaria katsele, koska sieltä ei tule juuri mitään katsomisen arvoista.
Arvostettavat julkkikset on kadonnut jo aikoja sitten ja jäljelle jääeet ovat vain arvottomia huomiohu**ia sukupuolesta riippumatta
EVVK, en ylipäätään vihaa mitään, mulla on tunnerekisterissä muitakin tunteita. Tää liioittelu on kärsinyt melkoisen inflaation. Taitaa olla iltapäivälehtien kirjoittelua. Lisää vielä aloitukseen "jäätävä", pääset duuniin Iltalehteen.
Ap:lla on kyllä pointti tuossa. En itsekään tunne tubettajia kun ei tule seurattua sieltä enkä kyllä ole löytänyt mulle sopivaa sisältöä. Mutta kunnioitettava suoritus tuo siitä huolimatta on.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tapella ja katkeroitua (niin nuorten kuin vanhojenkin)? Miksi ei voi elää sovussa?
Erityisesti koskee sinua ap., lietsot vihaa.
Naiset vihaavat niin valtavasti kaikkia muita kuin itseään niin emme pääse vihasta koskaan eroon kun viha ansaitsee vain vihaa takaisin sukuouolesta riippumatta
Osa somettajista on tyhjiä ihmiskuoria.