Esimiehen silmätikkuna oleminen
Olen töissä eräässä pikkufirmassa, jossa on ehkä 15 työntekijää. Minä olen heistä pitkäaikaisempia työntekijöitä.
Olen nyt joutunut esimieheni silmätikuksi. Minua kysytään aina ensimmäisenä ylitöihin. Muilta ei edes viitsitä kysyä, vaan em yrittää väkisin järjestellä sillein, että minä jään ylitöihin. Välillä olen joutunut tekemään kolmen ihmisen työt päivässä.
Jos esimies kysyy ylitöihin ja sanon, ettei onnistu, niin hän sitten väkisin tivaa, että voinko jäädä huomenna vai ylihuomenna. En tiedä, yrittääkö tahallaan kasata minulle ison työtaakan. Tuntuu, että tämä työ ajaa ihan piippuun.
Enkä sano, etteikö olisi hyvä, että tunteja on, mutta olisi kiva välillä päästä ihmisten aikoihin kotiin ja syödä työpäivän aikana. En vain ymmärrä, miksei muita kysytä ylitöihin.
Olen yrittänyt hakea muita töitä, mutta ei ole tärpännyt.
Mitä tälläisen esimiehen kanssa pitää tehdä, kun mikään ei mene jakeluun?
Kommentit (5)
Tai sitten olet hänen luotettunsa. Vaan valita toki, äkkiä se karisee.
No siis kuulostaa että hän luottaa sinuun, kasaa siksi töitä ja pyytää ylitöihin. Ei silti kiva.
Jouduin kanssa lähiesimiehen silmätikuksi. Sain kuulla kaikkea, että olen ollut vuoden ajan 15min aina myöhässä. Meillä on 15min liuku käytössä. Olenko niin tyhmä että tulen myöhässä töihin vuoden ajan tasan 15min🤣
Ok, en sitten enää käytä sitä kerta on niin vaikeaa.
Toinen asia, puhelimen käyttö. Minua vahditaan koska on puhelin kädessä ja koska ei. On se muillakin yhtä paljon kuin minulla, mutta olen silmätikku. Saan aina valitusta tästä. 🤣
Sijainen, jonka kanssa tutustuin ja tuli työpaikan ulkopuolelta koki myös että minä olen silmätikku. Olen joskus tehnyt mokan, sen jälkeen niitä etsitään aina. Moka on siis että joskus puhelin ollut kädessä sattumalta hetkenä kun se ei saisi olla😆
Ja siis osaan kyllä pitää puoleni, ja sanoin että olen silmätikku. Nyt esimies jättänyt minut rauhaan.
Tämä ei koske aloittajaa, mutta silmätikkuna olemiseen. Pari päivää sitten oli maksumuurin takana oleva juttu naisesta, joka oli 5:ssä työpaikassa joutunut esimiehensä kiusaamaksi. Tulee mieleen että aina on ihmisiä, jotka näkevät ja kokevat kiusaamista sielläkin missä sitä ei ole. Tälle naiselle ojentaisin peilin. Jos ei missään työpaikassa suju ja esimies joutuu epäkohtiin puuttumaan, niin tämä koetaan kiusaamiseksi????
Sanot, ettet halua/jaksa tehdä ylitöitä, ja että kysyy joltain muulta työntekijältä. Onhan siellä 14 muuta. Voit sanoa myös, että työtaakka on sinulle liikaa, jos haluat. Rohkeasti vain, et voi esim. kenkää saada siitä, että kieltäydyt. Olet varmaan pomon silmätikku siksi, että hän näkee, että sinulla on heikot rajat, et osaa sanoa ei, ja muut osaavat, eivätkä tuollaiseen käytökseen suostu.