Miksi itsestä huolehtiminen on pakkopullaa?

Mulla on ongelma, että en jotenkin halua tai ehkä jaksa pitää itsestä huolta kuin hirveällä pakottamisella. Mun vanhemmat on samanlaisia, valittavat kipua ja huonoja hampaita, mutta eivät koskaan tee asialle mitään. Lääkkeitä syövät, mutta vaikka joku jumppa fyssarilta jää varmasti tekemättä.

Itse olen ihan samanlainen sillä erolla, että pakotan itseni. Jumppaan ja kuntoutan kremppani, käyn ulkoilemassa, hoidatan hampaani ja hoidan kotona erittäin säntillisesti. Käyn labroissa, lääkärissä, seuraan verenpainettani, otan lääkkeeni.

Silti kaikki kampaajakäynneistä jumppaan ja hampaiden lankaukseen tuntuu tuskalliselta puurtamiselta. Mulle ei muodostu näihin mitään rutiineja vaan joka päivä hampaiden pesukin on sellainen ankea askare jonka jättäisin mieluummin tekemättä.

Olen yrittänyt kaivaa motivaatiota siitä, että voin paremmin, kun syön kasvikseni ja käyn salilla. Elän pidempään, kun huolehdin itsestäni ja olen nyt vielä pienille lapsille pidempään äitinä olemassa. Noh, kai se sen auttaa, että saan pakotettua itseni, mutta tunnepuolella jos mun sisin tunne saisi päättää en harrastaisi mitään liikuntaa, söisin pelkkää leipää ja ranskiksia, en ikinä lankaisi hampaita. Lähinnä makaisin sohvalla syömässä.