Oliko teillä pienenä vihko/kirja jonka annoitte muille koulussa jotta nämä voivat kirjoittaa

Oli :3, mulal on se yhä tallessa.

Oli myös kaverikirjoja.

Ei. Koska ei ollut ketään, jotka niihin kirjoittaisi. Muilla kyllä oli...

Ei, meillä oli ystäväkirjoja ja slämäreitä.

Oli myös vihkoja missä oli joka sivulla jokin kysymys tyyliin "mikä on suosikkinäyttelijäsi?" ja vihkon saanut kirjoitti siihen vastauksensa.

Oli sellainen pieni kirja johon liimattiin kiiltokuva joka sivulle. Siihen kaverit ja sukulaiset kirjoittivat runon tai värssyn. Myöhemmin tulivat sitten "slämärit".

Mistä 'slämäri'-sana tulee? En enää muista.

Oli piirustusvihko johon voi piirtää. Oli myös Ystäväkirjoja joissa kysymyksiin vastattiin esim. lempiväri -ruoka yms.

Olen 50-luvun lapsi ja ns. muistokirjat oli silloin ihan yleisiä.  Niitä myytiin kirja- ja paperikaupoissa, erilaisia, lähinnä näyttivät pineiltä valokuva-albumeilta.  

Harmittaa, että omani on monissa muutoissa kadonnut.

Siihen liimattiin kiiltokuvia sivuille, ja sitten se kiersi ystävältä toiselle, ja he kirjoittivat omat muistovärssynsä niihin.  Jotkut liimasi omia kiiltokuviaan liäksi, sen vuoksi joka sivulle ei kannattanut itse niitä laittaa.

Tärkein oli opettajan värssy.  Yleensä opettaja liimasi itse kiiltokuvankin, jotain kaunista, usein uskonnollista, kuten se värssykin.  Kummi kirjoitti siihen myös, ja usein myös mummo.  Kaverit kirjoitti sitten kaikenlaisia huvittavia höpötyksiä, kuten " Kun sinä joskus sen ukon otat, niin ota sitten reilu, ettei joka päivä ja ilta sinne tänne heilu."  Samat värssyt tietysti kulki vihkosta toiseen.

Nämä oli siis lähinnä vain tyttöjen juttuja.  En ikinä nähnyt mitään sellaista pojilla, mutta tietysti voin olla väärässäkin.  Ei ainakaan omalla veljelläni ollut.

Isompien tyttöjen juttuja oli sitten sellaiset pienet minikirjat, joihin riipustettiin milloin mitäkin.  Kuvia niissä ei enää ollut, paitsi jos joku jotain piirsi.  Lukiossa meillä lähes kaikilla oli tällaiset minit.  Sekin on minulta aikojen saatossa hävinnyt.  Ja sitten oli vielä niitä muovikantisia pieniä teinikalentereita, joihin joka päivä kirjoitettiin jotain siitä päivästä.  Ja joskus kaverikin kirjoitti sinne jotakin, jos oli tärkeitä asioita, ja niitähän nyt tietysti oli koko ajan.  

Voi harmi, kaikki kadonneet.  

Aloitin koulun -85 pienessä kyläkoulussa Savossa ja siellä oli tytöillä muistokirjoja. Siis just sellaisia mihin kirjoitettiin runoja ja liimattiin kiiltokuvia. -86 muutimme kaupunkiin Uudellemaalle ja siellä koulussa taas kenelläkään ei ollut muistokirjaa, ystäväkirjoja kyllä oli.

Mulla on muistokirja yhä tallessa. Sain sen äidiltäni synttärilahjaksi -84 ja äiti kirjoitti sen takakannen taakse "kun lehdet putoo ja kannet jää niin kansissa säilyy muisto tää". Tämä on mulle tärkeä kirjoitus koska äitini on nyt kuollut ja tuo on ainoa minulla edelleen oleva äidin käsin kirjoittama teksti :)

Luokkakaveri kirjoitti muistokirjaan "toivon sulle ukko kullan lihavan kuin raskan pullan". Siinä on kirjoitusvirhe, olisi pitänyt olla ranskan pullan. No mutta, mulla on nykyään pyöreähkö mies jota kutsun lempinimellä raskan pulla :D

Minulla on tallella muistikirja 60 -luvun lopulta. Kalleimpia värssyjä ovat mumman ja paapan kirjoittamat. Mumman kirjoitusvirheet (ei ollut koskaan käynyt koulua) ja paapan uskonnollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Mistä 'slämäri'-sana tulee? En enää muista.

slam book

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä 'slämäri'-sana tulee? En enää muista.

slam book

Piti googlettaa, mitä tuolla oikein tarkoitetaan ja kävi ilmi, että (ainakin englanninkielisissä maissa) ne ovat olleet vihkoja, joihin kirjoitetaan ikäviä asioita toisista. Onko slämäreillä ollut sama merkitys ja käyttö Suomessa? Itse en ole niitä nähnyt, vaikka nimen olen kuullut. 

Slämäri oli sellainen että etusivulle tuli nimi ja sun logo eli vaikka <3 Minttu ja sitten kun vastasit seuraavien sivujen kysymyksiin (yksi kysymys per sivu), vastasit sillä logolla, eli vaikka Suosikkinäyttelijäsi? -> niin kirjoitit jonnekin kohtaan sivua <3 Luke Perry

Oli mulla muistokirja 80-luvulla jo 7-vuotiaana, sitten n. 11-12-vuotiaana tuli ystäväkirjat.

90-luvulla ei varmaan muistokirjoja enää harrastettu.

Minulla on tallessa myös isoisoäitini (1800-luvulta) ja isoäitini (1920-luvulta) muistokirjat. Äidilläni on myös omansa. Hyvin pitkä perinne se oli. Harmi että loppui.

Mulla muistokirjat vieläkin tallessa, ovat 60 luvun alusta.