Työttömän viikonloppu alkoi jo maanantaina
Ja perjantain kunniaksi sihautin juuri ensimmäisen oluen auki.
Kommentit (5)
Hiljaa nyt siellä. Yritän olla ilman tämän viikonlopun.
Kun olin 90-luvun lamassa valmistuttuani opinnoista työttömänä, yritin pitää silti normaalia viikkorytmiä. Jos en itseni, niin avovaimoni takia. Maanantaista perjantaihin nousin ylös seitsemältä, kävin pitkällä kävelyllä ja iltapäivällä menin kirjastoon lukemaan kirjoituksissa reputettua ruotsia. Illalla iltalukioon tunnille parina iltana viikossa. Lisäksi oli pari muuta iltaharrastusta.
Perjantaina sitten saunan jälkeen sihahti ja lauantaina oli jopa varaa käydä baarissa kääntymässä, kun muuten eli nuukasti. Onneksi tuota ei kestänyt kuin puoli vuotta, ennen kuin pääsin ensin iltatöihin ja sitten kokoaikaiseksi omalle alalleni.
Se täytyy kuitenkin sanoa, että elämä oli näköalatonta, kun ei tiennyt, milloin tilanne paranisi vai paranisiko ikinä.
Jos on lapsellinen, siis lapsia, kyllä se viikonloppu on viikonloppuna. Ei ole kiva herätellä lapsia kouluun krapulassa.
Kippis!