Millainen on hyvä elämä? Oletko onnistunut vai epäonnistunut elämässäsi?

Olishan tää paremminkin voinut mennä mutta oma syy.

Tärkeintä on oppia tuntemaan Kristus ja ottaa hänet vastaan henkilökohtaisena vapahtajana. En koe elämää sinällään projektina jossa "onnistutaan" tai "epäonnistutaan".

Millä mittareilla elämää voi mitata ja osoittaa onnstuneeksi tai epäonnistuneeksi? Vastaan, kun saan mittatikun.

Vierailija kirjoitti:

Millä mittareilla elämää voi mitata ja osoittaa onnstuneeksi tai epäonnistuneeksi? Vastaan, kun saan mittatikun.

Oma arvio riittää. Miten itse asian näet ja koet?

Vierailija kirjoitti:

Millä mittareilla elämää voi mitata ja osoittaa onnstuneeksi tai epäonnistuneeksi? Vastaan, kun saan mittatikun.

Laskutikku käyttöön.

Minulla on perhe isossa roolissa. Olen saanut hyvän puolison ja kaksi ihanaa laata. Töitä riittää ja elämöntilanne on vakaa. Pärjätään ja ollaan ihan onnellisia.

Toki sitten joku uralla menestyminen on jäänyt saavuttamatta ja rikkaudet.. mutta ei ne loppujenlopuksi sitten ole ollut niin tärkeitä omalla arvoasteikolla. Kun en ole lähtenyt niitä jahtaamaan sen kummemmin..

Hyvä elämä on omannäköinen. Että ei ole suurempia huolia ja voi elää itselleen mielekkäällä tavalla.. Minulle se esimerkiksi tarkoittaa aika vaatimatonta ja minimalistista elämää . Maalla omassa mökissä.

Elämä tapahtuu sisään- ja uloshengitys kerrallaan. Kaikki muu on tarinaa ja vanhaa, siis turhaa. Emme voi elää elämäämme millään muulla tavalla. Ennakkoon eläminen on ahdistusta. Hengität tulevaisuuden hengityksiä muka. Ei sekään toimi. Helpointa olla sitä mitä on, mitä muutakaan voimme olla. Onkohan tämänkään ketjun lukiojoista kukaan koskaan voinut olla mitään muuta mitä hän ollut ollut, hengittää mitä muuta ilmaa kuin mitä on hengitetty. Silti monet turhaan käyttävät hengityksiään joita he olisivat voineet käyttää elämiseen, menneisyyteen tulavaisuuteen ja samalla menettivät oman elämänsä hengittäessään jotain muuta ilmaa kuin omaansa.

Terveyttä, rakkautta, vapautta ja riittävä toimeentulo. Nämä on toistaiseksi plakkarissa. Ainahan sitä enemmän haluaisi... kuuluu ihmisluontoon?

Olin reputtanut kirjoituksissa, sain armeijassa poistumiskieltoa ja riitelin tyttöystäväni kanssa, joten ajattelin, että elämä on lopullisesti pilalla.

Niin vain sain lakin ja opiskelupaikan, korpin natsat ja muutin yhteen tyttöystäväni kanssa. Sen jälkeen elämä on ollut yhtä nousukiitoa vuosikymmenet.

Nyt on hyvä avioliitto, työpaikka, taloudellisesti turvattu elämä ja paljon haaveita, joita toteuttaa. En olisi ikinä uskonut, että elämä voi muuttua näin hienoksi

Terveyskin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä mittareilla elämää voi mitata ja osoittaa onnstuneeksi tai epäonnistuneeksi? Vastaan, kun saan mittatikun.

Oma arvio riittää. Miten itse asian näet ja koet?

Mä en koe elämää sellaisena, että sitä voisi arvioida.

En ole onnistunut. Teen pskaduunia ja tienaan alle 2000 e/kk. Sos elämä 0. Ainoat hyvät asiat elämässäni ovat ulkomaan matkat.

Vierailija kirjoitti:

Elämä tapahtuu sisään- ja uloshengitys kerrallaan. Kaikki muu on tarinaa ja vanhaa, siis turhaa. Emme voi elää elämäämme millään muulla tavalla. Ennakkoon eläminen on ahdistusta. Hengität tulevaisuuden hengityksiä muka. Ei sekään toimi. Helpointa olla sitä mitä on, mitä muutakaan voimme olla. Onkohan tämänkään ketjun lukiojoista kukaan koskaan voinut olla mitään muuta mitä hän ollut ollut, hengittää mitä muuta ilmaa kuin mitä on hengitetty. Silti monet turhaan käyttävät hengityksiään joita he olisivat voineet käyttää elämiseen, menneisyyteen tulavaisuuteen ja samalla menettivät oman elämänsä hengittäessään jotain muuta ilmaa kuin omaansa.

Eihän tuo ole pointti tässä ollenkaan! Tottakai jokainen on sellainen kuin on, ja elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan. Voi se elämä silti muodostua onnelliseksi, onnettomaksi, tai jotain siltä välitä. Sitähän ap kysyy. Miten kukin on kokenut elämänsäa onko ollut tyytyväinen, tai jopa onnellien tähän astisessa elämässään, ja onko saavuttanut ne asiat jotka itselle ovat tärkeitä.

Sekä että, monessa onnistunut, mutta joissakin en. Käännyn positiivisuuden puoleen 😊

Joka ikisellä on elämässä onnistumisia ja epäonnistumisia. Minulla oli maalla koulun jälkeen synkkä kausi. Olin umpirakastunut, mutta poikaystävä jätti. En saanut töitä. Olin hukassa. Sitten tein päätöksen, että lähden pois sieltä juoruavasta tuppukylästä. Menin siellä työvoimatoimistoon ja sain tietää Helsingissä olevasta työpaikasta yhdessä tehtaassa. Onnistuin kuitenkin saamaan täällä hyvän toimistotyön ja asunnon. Poikaystäväkin löytyi. Kaikki asiat järjestyivät. Meillä on nyt kaksi lasta. Oma, velaton asunto. Olen saanut täällä opiskella työn ohessa ja ura on nousukiidossa. Älä jää syrjäseuduille, vaan tee suunnitelma, miten etenet.

Olen epäonnistunut täysin.

Lukio oli vielä hyvää aikaa kun k*sipäät menivät aivan kaikki amikseen, eikä tarvinnut olla koko ajan varpaillaan kun tämä vähä-älyinen apinalauma halusi tapella siitä kuka on kuka yläasteella. Olin toivoa täynnä. Tutkinto, ammmatti, parisuhde.

Näin ei käynyt. Naiset olivat täysin tavoittamattomissa muille paitsi komeimmille ja itsevarmimmille. Identiteettini oli rakentunut herrasmiesmäisyyden ympärille, mutta jouduin tajuamaan ettei sellaisella ole arvoa. Olin se nörttipoika jenkkikomediasta, vaikkei minua tästä kiusattukaan. Röyhkeämmät ja fyysisemmät otteet olivat se mikä naisiin vetosi. Tajusin myös olevani ruma. Luulin aina olevani normaalin näköinen, mutta sitten tajusin millainen turn-off lyhyys/sirous oli naisille. Ruma, epämiehekäs, enkä riittävän spesiaali missään ollakseni sydänverellä kirjoittava laiha runoilija tai balladeita kitaran kanssa luritteleva androgyyni goottimuusikko.

En pystynyt enää löytämään motivaatiota sinnitellä opinnoissa, jotta saisin ammatin. Koulu alkoi mennä hutiin ja pikku hiljaa eristäydyin täysin asuntooni. Kun muilla oli koulutus, ammatti ja naiset alkoivat kiinnostua tavispojistakin "perheenperustamisvaiheen" alkaessa, minä olin hyvästä syystä kaiken ulkopuolella. Elin syrjäytyneenä kerrostaloyksiössä, joka muistutti täyttä rytöläjää.

Sain lopulta nostettua itseni ulos tilanteesta. Hankittua jonkinlaisen koulutuksen, työpaikan ja vaatimattomat säästöt jotka turvaavat pahimmalta. Mutta ei 25 000 eurolla ihmeitä tehdä kun ikääkin on pian 40.

Nyt elän elämää jossa vuodet vierivät ilman että mitään tapahtuu. Käyn töissä, elän arkea, lenkkeilen/meditoin/luen henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta jotta pysyisin niin positiivisena kuin se nyt on mahdollista. Omaa asuntoa ei ole, työ on rutiinia ja sellaista alisuorittamista että päivät matelevat. Tietoa missä voisi tutustua naisiin ei ole, eikä siitä olisi hyötyä koska en hallitsisi soidinmenoja ollenkaan. Tinderissä olisin liian ruma. Livenä liian epävarma, passiivinen ja epämiehekäs liikkeiltäni.

Joskus mietin, että jospa voisin elää edelliset 20 vuotta uusiksi. Mutta sitten tajuan, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Olen syntynyt sellaiseksi kuin olen, epämiehekkääksi luuseriksi joka olisi kivikaudella palvellut naisia kun miehet lähtevät testot pulputen metsälle.

Vierailija kirjoitti:

Joka ikisellä on elämässä onnistumisia ja epäonnistumisia. Minulla oli maalla koulun jälkeen synkkä kausi. Olin umpirakastunut, mutta poikaystävä jätti. En saanut töitä. Olin hukassa. Sitten tein päätöksen, että lähden pois sieltä juoruavasta tuppukylästä. Menin siellä työvoimatoimistoon ja sain tietää Helsingissä olevasta työpaikasta yhdessä tehtaassa. Onnistuin kuitenkin saamaan täällä hyvän toimistotyön ja asunnon. Poikaystäväkin löytyi. Kaikki asiat järjestyivät. Meillä on nyt kaksi lasta. Oma, velaton asunto. Olen saanut täällä opiskella työn ohessa ja ura on nousukiidossa. Älä jää syrjäseuduille, vaan tee suunnitelma, miten etenet.

Naisen elämä on helppoa. Ei tarvitse kuin lähteä niin hyviä asioita tapahtuu kuin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Olen epäonnistunut täysin.

Lukio oli vielä hyvää aikaa kun k*sipäät menivät aivan kaikki amikseen, eikä tarvinnut olla koko ajan varpaillaan kun tämä vähä-älyinen apinalauma halusi tapella siitä kuka on kuka yläasteella. Olin toivoa täynnä. Tutkinto, ammmatti, parisuhde.

Näin ei käynyt. Naiset olivat täysin tavoittamattomissa muille paitsi komeimmille ja itsevarmimmille. Identiteettini oli rakentunut herrasmiesmäisyyden ympärille, mutta jouduin tajuamaan ettei sellaisella ole arvoa. Olin se nörttipoika jenkkikomediasta, vaikkei minua tästä kiusattukaan. Röyhkeämmät ja fyysisemmät otteet olivat se mikä naisiin vetosi. Tajusin myös olevani ruma. Luulin aina olevani normaalin näköinen, mutta sitten tajusin millainen turn-off lyhyys/sirous oli naisille. Ruma, epämiehekäs, enkä riittävän spesiaali missään ollakseni sydänverellä kirjoittava laiha runoilija tai balladeita kitaran kanssa luritteleva androgyyni goottimuusikko.

En pystynyt enää löytämään motivaatiota sinnitellä opinnoissa, jotta saisin ammatin. Koulu alkoi mennä hutiin ja pikku hiljaa eristäydyin täysin asuntooni. Kun muilla oli koulutus, ammatti ja naiset alkoivat kiinnostua tavispojistakin "perheenperustamisvaiheen" alkaessa, minä olin hyvästä syystä kaiken ulkopuolella. Elin syrjäytyneenä kerrostaloyksiössä, joka muistutti täyttä rytöläjää.

Sain lopulta nostettua itseni ulos tilanteesta. Hankittua jonkinlaisen koulutuksen, työpaikan ja vaatimattomat säästöt jotka turvaavat pahimmalta. Mutta ei 25 000 eurolla ihmeitä tehdä kun ikääkin on pian 40.

Nyt elän elämää jossa vuodet vierivät ilman että mitään tapahtuu. Käyn töissä, elän arkea, lenkkeilen/meditoin/luen henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta jotta pysyisin niin positiivisena kuin se nyt on mahdollista. Omaa asuntoa ei ole, työ on rutiinia ja sellaista alisuorittamista että päivät matelevat. Tietoa missä voisi tutustua naisiin ei ole, eikä siitä olisi hyötyä koska en hallitsisi soidinmenoja ollenkaan. Tinderissä olisin liian ruma. Livenä liian epävarma, passiivinen ja epämiehekäs liikkeiltäni.

Joskus mietin, että jospa voisin elää edelliset 20 vuotta uusiksi. Mutta sitten tajuan, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Olen syntynyt sellaiseksi kuin olen, epämiehekkääksi luuseriksi joka olisi kivikaudella palvellut naisia kun miehet lähtevät testot pulputen metsälle.

Hyvä kirjoitus!

Miehelle on yhä kolme roolia: perinteinen miehen rooli, luuseri ja erikoisosaaja (runoilija/muusikko ilman perinteistä miehekkyyttä) jolloin sinun on oltava jossain aivan huippua.

Feministit valehtelivat miehille, että kannattaa olla moderni herrasmies. Mutta sellaista miestä ei feministikään kunnioita.

Olen epäonnistunut ja onnistunut kumpaakin.

Hyvä elämä on sitä kun säilyttää optimistisen ja avoimen elämänasenteen. On osannut nauttia elämästä.

Sen lisäks on tärkeetä, että on ollut hyödyks yhteiskunnalle ja muille ihmisille.

Se että on ollut tukena, auttanut, välittänyt, rakastanut ja saanut välittämistä ja rakkautta.

Tehnyt mahdollisimman vähän pahaa muille ihmisille ja eläimille.