Millainen on hyvä elämä? Oletko onnistunut vai epäonnistunut elämässäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen epäonnistunut täysin.

Lukio oli vielä hyvää aikaa kun k*sipäät menivät aivan kaikki amikseen, eikä tarvinnut olla koko ajan varpaillaan kun tämä vähä-älyinen apinalauma halusi tapella siitä kuka on kuka yläasteella. Olin toivoa täynnä. Tutkinto, ammmatti, parisuhde.

Näin ei käynyt. Naiset olivat täysin tavoittamattomissa muille paitsi komeimmille ja itsevarmimmille. Identiteettini oli rakentunut herrasmiesmäisyyden ympärille, mutta jouduin tajuamaan ettei sellaisella ole arvoa. Olin se nörttipoika jenkkikomediasta, vaikkei minua tästä kiusattukaan. Röyhkeämmät ja fyysisemmät otteet olivat se mikä naisiin vetosi. Tajusin myös olevani ruma. Luulin aina olevani normaalin näköinen, mutta sitten tajusin millainen turn-off lyhyys/sirous oli naisille. Ruma, epämiehekäs, enkä riittävän spesiaali missään ollakseni sydänverellä kirjoittava laiha runoilija tai balladeita kitaran kanssa luritteleva androgyyni goottimuusikko.

En pystynyt enää löytämään motivaatiota sinnitellä opinnoissa, jotta saisin ammatin. Koulu alkoi mennä hutiin ja pikku hiljaa eristäydyin täysin asuntooni. Kun muilla oli koulutus, ammatti ja naiset alkoivat kiinnostua tavispojistakin "perheenperustamisvaiheen" alkaessa, minä olin hyvästä syystä kaiken ulkopuolella. Elin syrjäytyneenä kerrostaloyksiössä, joka muistutti täyttä rytöläjää.

Sain lopulta nostettua itseni ulos tilanteesta. Hankittua jonkinlaisen koulutuksen, työpaikan ja vaatimattomat säästöt jotka turvaavat pahimmalta. Mutta ei 25 000 eurolla ihmeitä tehdä kun ikääkin on pian 40.

Nyt elän elämää jossa vuodet vierivät ilman että mitään tapahtuu. Käyn töissä, elän arkea, lenkkeilen/meditoin/luen henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta jotta pysyisin niin positiivisena kuin se nyt on mahdollista. Omaa asuntoa ei ole, työ on rutiinia ja sellaista alisuorittamista että päivät matelevat. Tietoa missä voisi tutustua naisiin ei ole, eikä siitä olisi hyötyä koska en hallitsisi soidinmenoja ollenkaan. Tinderissä olisin liian ruma. Livenä liian epävarma, passiivinen ja epämiehekäs liikkeiltäni.

Joskus mietin, että jospa voisin elää edelliset 20 vuotta uusiksi. Mutta sitten tajuan, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Olen syntynyt sellaiseksi kuin olen, epämiehekkääksi luuseriksi joka olisi kivikaudella palvellut naisia kun miehet lähtevät testot pulputen metsälle.

Hyvä kirjoitus!

Miehelle on yhä kolme roolia: perinteinen miehen rooli, luuseri ja erikoisosaaja (runoilija/muusikko ilman perinteistä miehekkyyttä) jolloin sinun on oltava jossain aivan huippua.

Feministit valehtelivat miehille, että kannattaa olla moderni herrasmies. Mutta sellaista miestä ei feministikään kunnioita.

Nainen ei ole tyhmä ja näkee näytellyn roolisi läpi. Naisvihan tuntee kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen epäonnistunut täysin.

Lukio oli vielä hyvää aikaa kun k*sipäät menivät aivan kaikki amikseen, eikä tarvinnut olla koko ajan varpaillaan kun tämä vähä-älyinen apinalauma halusi tapella siitä kuka on kuka yläasteella. Olin toivoa täynnä. Tutkinto, ammmatti, parisuhde.

Näin ei käynyt. Naiset olivat täysin tavoittamattomissa muille paitsi komeimmille ja itsevarmimmille. Identiteettini oli rakentunut herrasmiesmäisyyden ympärille, mutta jouduin tajuamaan ettei sellaisella ole arvoa. Olin se nörttipoika jenkkikomediasta, vaikkei minua tästä kiusattukaan. Röyhkeämmät ja fyysisemmät otteet olivat se mikä naisiin vetosi. Tajusin myös olevani ruma. Luulin aina olevani normaalin näköinen, mutta sitten tajusin millainen turn-off lyhyys/sirous oli naisille. Ruma, epämiehekäs, enkä riittävän spesiaali missään ollakseni sydänverellä kirjoittava laiha runoilija tai balladeita kitaran kanssa luritteleva androgyyni goottimuusikko.

En pystynyt enää löytämään motivaatiota sinnitellä opinnoissa, jotta saisin ammatin. Koulu alkoi mennä hutiin ja pikku hiljaa eristäydyin täysin asuntooni. Kun muilla oli koulutus, ammatti ja naiset alkoivat kiinnostua tavispojistakin "perheenperustamisvaiheen" alkaessa, minä olin hyvästä syystä kaiken ulkopuolella. Elin syrjäytyneenä kerrostaloyksiössä, joka muistutti täyttä rytöläjää.

Sain lopulta nostettua itseni ulos tilanteesta. Hankittua jonkinlaisen koulutuksen, työpaikan ja vaatimattomat säästöt jotka turvaavat pahimmalta. Mutta ei 25 000 eurolla ihmeitä tehdä kun ikääkin on pian 40.

Nyt elän elämää jossa vuodet vierivät ilman että mitään tapahtuu. Käyn töissä, elän arkea, lenkkeilen/meditoin/luen henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta jotta pysyisin niin positiivisena kuin se nyt on mahdollista. Omaa asuntoa ei ole, työ on rutiinia ja sellaista alisuorittamista että päivät matelevat. Tietoa missä voisi tutustua naisiin ei ole, eikä siitä olisi hyötyä koska en hallitsisi soidinmenoja ollenkaan. Tinderissä olisin liian ruma. Livenä liian epävarma, passiivinen ja epämiehekäs liikkeiltäni.

Joskus mietin, että jospa voisin elää edelliset 20 vuotta uusiksi. Mutta sitten tajuan, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Olen syntynyt sellaiseksi kuin olen, epämiehekkääksi luuseriksi joka olisi kivikaudella palvellut naisia kun miehet lähtevät testot pulputen metsälle.

Hyvä kirjoitus!

Miehelle on yhä kolme roolia: perinteinen miehen rooli, luuseri ja erikoisosaaja (runoilija/muusikko ilman perinteistä miehekkyyttä) jolloin sinun on oltava jossain aivan huippua.

Feministit valehtelivat miehille, että kannattaa olla moderni herrasmies. Mutta sellaista miestä ei feministikään kunnioita.

Nainen ei ole tyhmä ja näkee näytellyn roolisi läpi. Naisvihan tuntee kyllä.

Kerro tuo vaimolleni.

Te naiset puhutte täyttä p*skaa. Lopulta te haluatte perinteisen miehen joka on pidempi, rotevampi, rohkeampi, aloitteellisempi, seksuaalisesti dominoivampi ja korkeammassa asemassa kuin te. Siihen päälle toivotaan feministisiä puheita illallispöydässä, mutta parisuhteessa ei haluta tasa-arvoa.

Moni mies menee lankaan ja jää ilman naista.

Molempia. Lapsena ja nuorena olin kotona alistettu ja koin arvottomuuden tunteita, enkä sitten uskaltanut tavoitella mitään omia unelmiani (ihan tavallisia, mm. opiskeluihin liittyviä). Menin ja tein juuri sen mitä minulta odotettiin ja se on kyllä iso epäonnistuminen. Lähestyn jo eläkeikää mutta surettaa, kun minusta olisi ollut niin paljon enempään.

Toisaalta, olen saanut omia lapsia ja osannut kasvattaa heidät toisin. Siinä koen onnistuneeni. He kaikki pärjäävät elämässään hyvin ja olen kannustanut heitä omannäköiseen elämään. He tuovat minulle paljon iloa.

Onneksi löysin buddhalaisuuden, muuten olisin uskonut kulttuurini merkityksiä ja ajatellut epäonnistuneeni pahasti. Oikea onnistuminen on onnellisuus joka syntyy tyhjästä mielestä.

Epäonnistunut kaikessa ja aina yksin . Eipä tätä jaksa enää jatkaa kauaa. Edes varaamaani reissuun en pystynyt lähtemään . Tuntui liian pahalta yksin lähtee kun muilla on seuraa.

Onnistunut. Hyvä ammatti, työ, talo, vene ja parisuhde. Paljon harrastuksia.

En ole sosioekonomisesti menestynyt, toisaalta en siihen ole pyrkinytkään. Olen enimmäkseen ihan onnellinen ja pystyn ns. elämään arvojeni mukaista elämää.

Parasta on, että se kaikkein tärkein asia on toteutunut eli elän uskossa Jeesukseen.

Epäonnistunut Ajattelin aina että elämäni menee kuin muillakin:parisuhde,perhe,työ ja ystävät. Näistä toteutunut yksi eli työ ja sekin on yhtä p.skaa. Vaikka kuinka yrittäisin muuttaa kurssia elämässäni niin mitään positiivista ja kestävää ei tapahdu. Olen jo luovuttanut.

Mikään ei ole  mustavalkoista. Joskus sujuu, välillä ei.