Miksi jotkut eron jälkeen jatkavat kuin ei mitään.

vaan sen suhteen mistä erotaan, mitkä syyt eroon, onko eron hyväksynyt mielessään, onko siitä päässyt yli jne.

jotkut eivät ole valmiita analysoimaan sen kummemmin ja jotkut taas jäävät suunnilleen invalideiksi kun toinen jättää...

Tahtoisin siis vastauksia psykologisesta näkökulmasta ja mielellään ammattitaitoisia.



ap.

Muuttaako se asiaa mitenkään vai ei?

ap.

on ollut sinkku viimeksi yläasteella. Poikaystäviä sen ajan jälkeen on kuitenkin ollut useampia. Hän ei ole ikinä osannut olla yksin. On jättänyt edellisen vasta, kun uusi on jo tiedossa, ettei tarvi olla yksin.



Hänelle muutenkin ulkoiset asiat ovat tärkeitä. Hyvä ammatti, hyvä ulkonäkö, hieno asunto, hieno auto jne. On siis pinnallisen oloinen ja sanoisinkin pinnalliseksi, ellen tuntisi tätä ihmistä tarpeeksi hyvin tietääkseni, että hänestä löytyy myös se syvällisempi puoli. =)

uutta kumppania, ettei ole päässyt vanhasta eroon? Ja vastaavasti se, että menee heti uuden kanssa yksiin, että on selvittänyt eron?



Yleensä on juuri päin vastoin. Jos ei osaa olla hetkeäkään yksin, niin ei esim arvosta itseään muuten kuin miehen/naisen jatkeena. Ei luota itseensä tai omaan selviytymiseensä.

Ystäväni on siis jo edellisen suhteen aikan käynyt läpi eron omalta kannaltaan, joten hänellä ei ole ollut tarvetta jäädä enää asiaa pohtimaan ja käsittelemään. Vaikkakin se voisi olla parempi käsitellä yksinkin, mutta ihmiset on erilaisia ja meidän tulee vaan hyväksyä se. Kaikki ei tee samalla tavalla kuin minä ja mulle se on ihan okei. =)

niin ei sitä ehkä voi verrata lapsettomaan ja lyhytkestoiseen esim. seksiin tai pelkkiin huvituksiin perustuneeseen suhteeseen ja toisaalta, jos on ottanut miehen tai vaimon vääristä syistä eli rahan tai esim. ulkonäön takia eikä rakkaudesta, niin ei kai silloin paljoakaan kadu ja jää itkemään perään, vaan imee vaan toiselta kaiken mitä saa ja jatkaa matkaa?

Ihmisillä on erilainen tunne-elämä, joillain se on voimakkaampi, joillain haaleampi. Uskon, että ne, jotka vaihtavat suhdetta/suhteita tuosta vain, jatkavat eron jälkeen "kuin ei mitään" eivät ole koskaan rakastaneet niin voimakkaasti kuin ne, jotka jäävät jumiin siihen yhteen rakkauteen tai eivät enää voi saada yhtä voimakasta tunnetta jonkun toisen kanssa, ja ovat siis mieluummin yksin. Monilla monta kertaa naimisissa tai avoliitoissa (siis todella MONTA) kertaa olleilla ei ole ollut kauheasti tunteita kumppaneitaan kohtaan, vaan syyt liitoille ovat olleet aivan muualla. Itsensä voi toki psyykata olemaan aivan rakastunut mutta fiilis katoaa nopeasti koska se ei ole aito, tai toimitaan järjellä kun tunteita on oikeasti aika vähän.Ei edes tiedetä paremmasta, kun se tunne-elämä on vähemmän voimakas, mieto ja hailakka alunperinkin. Siksi on helppo unohtaa joku ja ottaa toinen tilalle, sama oma maximifiilishän siinä pysyy, ja se maximifiilis voi olla murto- osa voimakkaasti tuntevan tunteesta.



Ja taas ne, jotka tuntevat voimakkaasti, myös muistavat sen syvän rakkaudentunteen, joka on ollut aito, eivätkä huoli yhtään vähempää. Tai toki voivat yrittää, mutta kun TIETÄÄ, miltä se voi tuntua, on vaikea tyytyä vähempään, tai se riittää loppuelämäksi.

Siksi.

eli jos ei eron jälkeen aloita uutta parisuhdetta niin ei ole päässyt erosta yli? Ylipäänsä sanavalintasi "jäävät yksin pitkäksi aikaa" on kummallinen. Mistä ihmeestä kumpuaa ajatusmaailmasi malli, että ihminen ilman parisuhdetta on vajavainen ja nimenomaan jäänyt yksin? Onko sinun mahdoton ajatella, että joku olisi onnellinen myös silloin kun ei elä parisuhteessa ja että kaikille ei parisuhde ole se suuri tavoite, jota ilman on asiat jotenkin pielessä?



Itseasiassa moni nopeasti uuteen suhteeseen hyppäävä ei nimenomaan ole toipunut erosta vaan yrittää kompensoida jotain. Ja monihan ei vain pysty elämään ilman parisuhdetta.

Niille, joille avioliitto on tärkeä elämänarvo, joutuvat käymään koko arvopohjansa perusteellisesti läpi erotilanteessa ja rakentamaan sen uudelleen. Niille, joille avioliitto ja parisuhde on pelkkää kulissia, ei ole vaikeuksia pystyttää uutta kulissia entisen perään.



Mun mielestä Juice Leskinen kuvaa tätä hyvin laulussaan Kaksoiselämää: "Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään, joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään".

Minä olen juuri voimakkaasti tunteva, eronnut pitkästä liitosta jossa myös lapsia. Ja musta tuntuu että on ihan pakko mennä eteenpäin, löytää joku johon ihastua pian, juuri siksi kun tunteet ex-puolisoa kohtaan ovat niin vahvat, jotta ne haalenisivat sillä toinen ei halua palata yhteen. Enkä halua kiduttaa itseäni jäämällä roikkumaan.

Ja ex on samanlainen, sen piti löytää ensin joku jotta voi lähteä. Ei osaa olla yksin kuten en minäkään.

Ihmisillä on erilainen tunne-elämä, joillain se on voimakkaampi, joillain haaleampi. Uskon, että ne, jotka vaihtavat suhdetta/suhteita tuosta vain, jatkavat eron jälkeen "kuin ei mitään" eivät ole koskaan rakastaneet niin voimakkaasti kuin ne, jotka jäävät jumiin siihen yhteen rakkauteen tai eivät enää voi saada yhtä voimakasta tunnetta jonkun toisen kanssa, ja ovat siis mieluummin yksin. Monilla monta kertaa naimisissa tai avoliitoissa (siis todella MONTA) kertaa olleilla ei ole ollut kauheasti tunteita kumppaneitaan kohtaan, vaan syyt liitoille ovat olleet aivan muualla. Itsensä voi toki psyykata olemaan aivan rakastunut mutta fiilis katoaa nopeasti koska se ei ole aito, tai toimitaan järjellä kun tunteita on oikeasti aika vähän.Ei edes tiedetä paremmasta, kun se tunne-elämä on vähemmän voimakas, mieto ja hailakka alunperinkin. Siksi on helppo unohtaa joku ja ottaa toinen tilalle, sama oma maximifiilishän siinä pysyy, ja se maximifiilis voi olla murto- osa voimakkaasti tuntevan tunteesta.

Ja taas ne, jotka tuntevat voimakkaasti, myös muistavat sen syvän rakkaudentunteen, joka on ollut aito, eivätkä huoli yhtään vähempää. Tai toki voivat yrittää, mutta kun TIETÄÄ, miltä se voi tuntua, on vaikea tyytyä vähempään, tai se riittää loppuelämäksi.

Siksi.

No kyllä minä eksääni rakastin todella syvästi mutta harmi kun alkoholi pilasi tämänkin suhteen,yritin kaikkeni mutta en pystynyt häntä auttamaan...pari vuotta kärsin ja mietin mihin tämä suhde menee ja eroa harkitsin ja suunnittelin viimeiset puoli vuotta.Jokaisen juodun pullon myötä mun rakkaus väheni.Ero oli minullekkin raskas ja vaikea.Nyt erosta 3kk ja olen syvästi ihastunut uuteen mieheen ja hän minuun....meinaatteko nyt ihan tosissaan että tämä kaikki on "feikkiä" koska näin pian minulla tunteet herännyt?

.. kaksi kertaa. Molemmat suhteet olivat siis pitkiä, liki 10 vuotta kestäneitä ennenkuin erottiin.



Eli ensimmäiseen avoliittoon ajauduttiin teiniseurustelusta. Ruvettiin leikkii kotia, tehtiin pari lasta.

Siinä vaiheessa kun erosin, oli tapahtunut jo todella paljon asioita. Minun tunteet oli kuolleet, ei ollut enää mitään.

Mutta minulla meni todella kauan, ennenkuin löysin rohkeutta erota. Ero oli siis minun ehdoton aloitteeni ja vaatimukseni, lasten isä = avomies ei olisi halunnut erota..



Hän alkoi heti etsiä uutta. Löysikin nopeasti.



Minä olin kahden lapsen parikymppinen yh, ja halusin elämäni järjestykseen sen liiton jälkeen. Halusin opiskella ym.

Olin 4 v itsekseni, eikä minulla oikeastaan ollut edes yhden yön suhteita, mistään seurusteluista puhumattakaan. En halunnut miestä. Siinä exässä oli ollut ihan tarpeeksi. En kaivannut seksiä, koska kokemus siitä ei ollut sen arvoista että sitä viitsisi tavoitella. Yök.



No, sitten aloinkin seurustelun, menimme nopeasti naimisiin. Tällä miehellä oli ihan tuore ero takana.

Itse asiassa hänen ei olisi pitänyt miin nopeasti mennä uuteen suhteeseen, minä olin oikeasti hänelle pelkkä laastarisuhde. Hänet oli jätetty toisen miehen takia. uskoin niitä juttuja että kaikki on ohi ja plaaplaa, mutta kun yhteiseloa oli eletty useampi vuosi, ja se ensihuuma oli ohi, huomasin ettei hän siitä exästään ollut päässyt yli. ja ettei hän todella rakastanut minua - minuna itsenäni.



Avioliitto kesti 8 vuotta tai jotain sellaista. Viimeiset viisi vuotta olivat rakkaudettomia, vailla seksiä, vailla läheisyyttä, koska hän ei halunnut. Minä olin kuitenkin mennyt naimsiiin.. olisin halunnut korjata ja rakentaa.. no. Hän sitten lopulta nakkasi minut pihalle.



Hänellä olikin jo uusi katsottuna. Kiisti pettämisen ja uuden naisen loppuun asti, mutta olihan ne merkit selvät, kun taaksepäin katsoin eron aikaan sitä suhdetta..



Minä olin rikki. Päätin antaa itselleni luvan surra. Olin sairaslomalla, hain ja sain keskusteluapua. Setvin läpi molemmat eroni ja molemmat mieheni. Itseni.

Olin aloittanut tuon jo ennen eroa, joten ihan alusta ei tarvinnut aloittaa kun ero läsähti päälle.



Koska pystyin potemaan, suremaan ja kesksutelemaan eroon liittyvät tunteet ulkopuolisen ihmisen kanssa, pääsin nopeasti jaloilleni.



Vietin aikani sinkkuelämää ja sitten tapasin miehen, melko tuoreen eronneen tietenkin. Tuore eronnut olin itsekin.



Hänellä oli tunnetasolla ero alkanut jo yhdessäasumisen aikana, ja erilleen muutto oli ollut vain helpotus.



Olimme kumpikin tyytyväisiä sinkkuelämäämme eikä kaivattu mitään paruhdejuttuja, mutta .. no, tässä sitä ollaan.



Tämän kolmannen miehen exä oli se, joka halusi erota, mutta hermostui täysin kun kuuli että exänsä oli löytänyt uuden kumppanin. Ei hän todellisuudessa halunnut erota, hän halusi vain miehen eri osoitteeseen, mutta hänen käytettäväkseen autonsa huoltoon ja heidän ytheisten lastensa hoitoon ym ym

Se, että mies ottikin toisen naisen oli tälle järkytys. Hän ei oikeastaan ole päässyt irti exästään, miehestäni. En ala yksityiskohtia että mistäkö tiedän.



Tuo minun exäni on päässyt minusta irti. En tiedä mitä hänelle kuuluu, meillä kun ei ollut yhteisiä lapsia tms. niin ei ole tarvetta pitää yhteyttä.



Minä olen päässyt molemmista existäni.



Ensimmäisen kohdalla varmaan ulospäin näytti, että suren eroa ja kaipaan häntä, koska uutta suhdetta ei ollut. Ei ollut, kun en itse halunnut, en ollut valmis, ja se liitto oli ollut henkistä väkivaltaa, alkoholia ym.



Toisen kohdalla pääsin nopeasti elämään kiinni ulkopuolisen avun takia, vaikka kokemus oli paljon raskaampi eli se ensireaktio oli suuri järkytys, maailma romahti.



Kyllä ne tunteet kuolee, kun ei saa vastakaikua. ja ne kuolee, loppuu olemasta, kun tekee itselleen realiteetit selväksi: siitä ei vaan tule enää mitään, se on ohi. eteenpäin sano mummo lumessa.